Pihdeillä ja pitkillä housuilla
punkkien kimppuun
Turun Sanomat 7.6 2010 02:36:23
Kesä ja kärpäset ovat tulleet, mutta niin ovat puutiaiset eli punkitkin. Vieläkö punkkirokotteen ehtii ottaa, Uudenkaupungin terveyskeskuksen lääkäri Ville Paasonen?
– Ensinnäkin pitää erottaa toisistaan puutiaisaivokuume ja borrelioosi. Ensimmäinen on virustauti ja toinen on bakteeri, josta yleisimmin puhutaankin. Borrelioosiin ei ole rokotetta, mutta puutiaisaivokuumeeseen on. Se olisi ollut hyvä ottaa jo talvella, koska toinen piikki otetaan vasta parin kuukauden päästä ensimmäisestä. Nopeutetun suojan kuitenkin saa, mutta siinäkin suoja tulee piikityksestä vasta kolmen viikon päästä.
Millaisia punkin puremasta aiheutuvat oireet ovat?
– Purema voi olla täysin oireetonkin. Borrelioosia kannattaa epäillä, jos iholle tulee muutaman sentin kokoinen punoittava alue ja se laajenee tai kestää pitkään. Siinä vaiheessa onkin jo syytä tulla lääkäriin. Puutiaisaivokuumeessa tulee noin viikon kuluttua esimerkiksi päänsärkyä ja kuumeilua. Hoito on oireenmukainen.
Kuinka yleisiä borrelioositapaukset ovat ja miten bakteeri hoidetaan?
– Meillä on ollut hoitoa vaativia potilaita muutama kesäkuukausina. Borrelioositartuntoja on noin 2 000 vuosittain. Bakteeri hoidetaan antibiootilla.
– Täytyy muistaa, että vain osa punkeista levittää bakteeria tai virusta. Suurin todennäköisyys punkin puremille ylipäätään on saaristossa ja Ahvenanmaalla.
Voiko punkin puremasta esiintyä oireita jälkikäteenkin?
– Puutiaisaivokuume saattaa edetä vakaviinkin hermostollisiin oireisiin. Hoitamaton borrelioosi voi aiheuttaa punoittavia kyhmyjä sekä nivel-, lihas- ja silmäoireita.
Miten punkin puremaa voi hoitaa kotona?
– Erityistä hoitoa ei ole, mutta kortisonivoide rauhoittaa reaktiota. Punkkipihdit ovat kyllä ehdoton väline niille, jotka punkkialueilla liikkuvat. Jos ei saa otusta kokonaan irti, kannattaa käväistä otattamassa se pois. Heinikossa liikkuessa kannattaa varustautua pitkiin housuihin, pitkähihaiseen paitaan ja saappaisiin.
ANNI TEPPO