Sunnuntai

Estonia-tutkija
pelastautui tyrskyistä turvaan

Sunnuntai | Turun Sanomat 25.4.2004 03:00 |

Estonia-tutkijan leima pysyy tiukasti Kari Lehtolassa, joten hän on juuri oikea mies testaamaan Meriturvan rankat harjoitukset Lohjalla.

Lehtola selviytyy hyvin, ei kaihda liukumäkeä eikä pelottavaa pelastussukkaa, vaikka sanoo edustavansa eläkeläisristeilyn keskivertoa matkustajaa: ikää on kertynyt 65 vuotta ja polvien kulumat haittaavat liikkumista.

Meriturvan simulaattorihalli on alansa huippu. Nykytekniikan avulla sisätiloihin voi luoda ulvovan myrskyn ja vellovan aallokon. Kapuaminen tyrskyistä pelastuslautalle on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta yksi merenkulkijan tärkeimmistä taidoista.

– Pidän pelastuslautan kääntämistä hengenvaarallisena, siinä on paniikin ja hukkumisen paikka. Meillä on harjoituksissa aina sukeltaja mukana, sanoo Meriturvan pelastautumiskoulutusyksikön johtaja, merikapteeni Kari Lehtosalo.

Lehtosalon mukaan Lohjalla työskentelee mies, joka tietää pelastuslautoista enemmän kuin kukaan muu Suomessa. Kalustopäällikkö Michael Blomqvist on muun muassa kehittänyt MOR-lautan, tiettävästi ainoan merestä pelastamiseen tarkoitetun välineen, joka hyväksyttiin Estonian jälkimainingeissa.

International Maritime Organisationin järjestämään keksintökilpailuun tuli pelkästään Suomesta parisataa ehdotusta. Vain Blomqvistin idea toteutettiin ja määrättiin pakolliseksi kaikkiin matkustaja-autolauttoihin heinäkuusta 2000 lähtien.

Säännös ei parantanut kaikkien merimiesten turvallisuutta.

– Matkustaja-autolautat ovat hyvin pieni osa maailman kauppalaivastoa. Muissa laivoissa haaksirikkoutuneet saavat yhä pyristellä ylös pelastusverkkoa tai tikkaita pitkin, mikä on aika karua, Lehtosalo toteaa.

Merihätään selvinpäin



Lehtolan ohella allashallissa seikkailee Geologian tutkimuskeskuksen merigeologian ryhmä, joka työskentelee tutkimusalus Geolalla. Heistä jokainen on pukeutunut oranssiin puuvillahaalariin, kumitossuihin ja pelastusliiviin. Tunnelma on väkinäisen rento: jännitys kihelmöi ilmassa, vaikka vitsit lentävät ja nauru on äänekästä.

Tutkimusavustaja Eija Eräkare tunnustaa hermoilleensa edellisillasta saakka. Hän kaipaa perinteistä risteilyohjelmaa tilanteen keventäjäksi. Ensin voisi syödä hyvin, sitten laulaa karaokea, tanssia ja ottaa muutaman konjakin. Lopulta olisi sopivan pelastettavassa kunnossa.

Mutta sisämaassa merihätään joudutaan selvinpäin.

Kari Lehtosalo neuvoo, miten altaaseen kannattaa pudottautua. Sinne ei pidä loikata, eikä ottaa matkalla balettiaskelia. Katse horisonttiin, askel eteenpäin, nenästä kiinni ja veteen! Leuka tuetaan kämmenpohjaan ja toisella kädellä pidetään pelastusliivi paikoillaan, jotta se ei nouse ylös ja iskeydy kasvoihin.

Kaikki hyppäävät veteen ensin altaan matalalta reunalta ja myöhemmin 4,5 metrin korkeudesta.

Meno alas sujuu hyvin, mutta kipuaminen takaisin ylös kiikkeriä köysitikkaita pitkin on viheliäistä ja vaatii voimia

– Ihme, että noilla välineillä kukaan on voinut pelastua. Siinä pitää olla akrobaatti, geologi Jyrki Rantataro puuskahtaa.

Kainalolenkki auttaa turvaan



Lohjalla voi kokeilla pelastautumiseen tarkoitettua liukumäkeä ja kahdenlaista pelastussukkaa. Toinen niistä on Vikingin evakuointijärjestelmä, jossa vauhtia pitää hidastaa käsillä. Toinen on Marin-Arkin irlantilainen, laivoissa nopeasti yleistynyt sukka, jossa ei edes saa jarruttaa. Molemmissa pudotaan yhdeksän metrin korkeudelta suoraan pelastuslautalle.

Kari Lehtolan mielestä lapsuudesta tuttu liukumäki on yksinkertainen ja mukava. Hän liukuu alas hallitun hitaasti ja pystyy kiipeämään helposti takaisin ylös huolimatta kipeistä polvista. Se on yllätys itsellekin.

Outona ja pelottavana pitämäänsä sukkaan Lehtola pyytää kainalolenkin, jonka avulla Blomqvist vinssaa hänet turvallisesti perille.

Tutkimuskeskuksen väki luo toisiinsa paljonpuhuvia katseita, kun Lehtosalo kertoo varustamojen harjoituksissa murtuneista nilkoista ja Doverissa tapahtuneesta kuolemantapauksesta. Lohjalla havereita on sattunut kahden vuoden aikana vain kerran, kun sukassa käsittämättömästä syystä kääntyneen miehen nilkka murtui.

Nyt koulutus sujuu kivuttomasti. Vain yksi osanottaja solahtaa sukan läpi kuin kivi, mutta päätyy turvallisesti alhaalla odottavaan leppakkotuoliin. Muut osaavat ohjeiden perusteella hidastaa putoamista taitavasti.

192-senttinen Lehtosalo on niin pitkä mies, että pystyy hillitsemään menoa myös polvillaan. Kun kädet jäävät vapaiksi, hän voi tositilanteessa kantaa pienen lapsen suojaan.

Helikopteri on paras pelastaja



Meriturvan idea on opettaa ihmisille pelastautumista turvallisissa olosuhteissa. Lehtosalon motto on, ettei ihminen opi, jos hän pelkää.

Lohjan altaassa vesi on 21-asteista. Kirkas valaistus jäljittelee aurinkoista päivää, sillä halli pimennetään vain erikoisjoukkojen vieraillessa paikalla. Kun esimerkiksi Utin jääkärirykmentin pintapelastajat ja ilmasotakoulun kadettikurssi harjoittelivat altaassa, otettiin kaikki mahdolliset tehosteet käyttöön.

Myös hätkähdyttävä äänimaailma on valmis, mutta odottaa tarpeeksi laadukkaita äänentoistolaitteita. Elokuvan ammattilaisten tekemällä tallenteella kuuluu liekkien räiskettä, avunhuutoja, pamahduksia ja suhahduksia, uppoavan laivan rytinää.

Hallin laitteista vaativin on öljyporauslautoilla työskentelevien offshore-koulutusta varten suunniteltu helikopteri, joka tekee altaaseen pakkolaskun, kaatuu nurin ja täyttyy vedellä. Hallin katossa kulkevaan toiseen helikopteriiin pelastetaan haaksirikkoisia vedestä: Blomqvist ohjaa, Peter Törnroos toimii vinssimiehenä ja Lehtosalo varmistaa, että nostettavat osaavat kiinnittää kainalolenkin kunnolla.

– Ennen Estonian onnettomuutta oli ylioptimistisia ajatuksia siitä, miten ihmisiä pelastetaan. Ihan tosissaan ehdotettiin, että punaiset ja valkoiset laivat ajavat kyljittäin, ja matkustajat kävelevät lankkua pitkin laivasta toiseen. Tositilanteessa nähtiin, miten vain helikopterit pystyvät käytännössä pelastustoimiin, Kari Lehtola muistuttaa.

– Onnettomuuden jälkeen jouduimme toteamaan myös sen, että pelastusvälineissä on paljon kehittämisen varaa. Pelastuslautat olivat selvästi vanhentuneita ja niihin oli vaikea nousta. Yksi Estonian älyttömiä juttuja oli, että ihmiset pääsivät kiipeämään pelastuslautan katolle, mutta kuolivat hypotermiaan, kun eivät tajunneet, että 1,5 metrin päässä olisi ollut oviaukko suojaan, hän jatkaa.

Michael Blomqvistin mukaan halvin ja helpoin parannus olisi värikoodata lauttojen oviaukot. Hänellä on muitakin ehdotuksia turvallisuuden lisäämiseen, mutta vielä ei ole löytynyt riittävän vaikutusvaltaista tahoa ajamaan uudistuksia läpi.

– Estoniasta opittiin paljon, joskaan kokemukset eivät käy minkään koulutuksen mittapuuksi. Selviytymisessä ei ollut järjestelmällisyyttä, sillä vain vahvat ja onnekkaat pärjäsivät, hän miettii.

MERJA ILPALA

TSTV - Uusimmat