Ruoka

Aamupalaa äidille

Ruoka | Turun Sanomat 10.5.2012 11:32 |

Äitienpäivän aamupalatarjoilu onnistuu lapsiltakin, kunhan kokkailun avuksi on tarpeeksi helppoja reseptejä. Kauha pysyy kädessä hyvin jo alakouluikäisillä lapsillakin, ainakin jos katsoo mallia 9-vuotiaan Meeri Santin ja 8-vuoden ikään ehtineen Emma Helmiön kokkailusta.

Äitien leipomista ahkeraan seuranneet tytöt ottivat haasteen vastaan ja päättivät kokeilla, miten tarjoilujen tekeminen onnistuu yksin ilman vanhempien apua.

Meeri ja Emma saivat selailtavaksi ruokabloggaajana tutuksi tulleen Kati Jaakosen tuoreen Hellapoliisi – Ensimmäiset reseptini -kirjan. Hetken mietittyään tytöt halusivat tehdä äideilleen aamupalapainotteisen menun, johon valittiin lopulta suolaisia rullarieskoja ja ihanan makeita vadelmamuffineja. Juomaksi päätettiin sekoittaa marjainen smoothie.

Tokaluokkalaisten touhuamista katsoessa huomaa, että ruoanlaitto sujuu helposti, kunhan käytössä on riittävän helpot ohjeet. Kirjassa työvaiheita esittävät kuvat tuovat selkeyttä kokkailuun. Meeri ja Emma vakuuttavat kaiken menneen suunnitelmien mukaan, mutta yhdessä asiassa tarvitaan äidin apua: uunin käyttäminen tuntuu tytöistä vielä vähän liian hankalalta.

Lisähaasteita urakkaan aiheuttaa se, että reseptejä pitää soveltaa allergian takia maidottomaksi ja munattomaksi. Maito korvataan kauramaidolla ja muffineihin lisätään munankorviketta. Rieskoissa käytetään tuorejuuston sijasta välimeren makumaail-moista sekoitettua valmistahnaa.

Emman ja Meerin yhteistyö sujuu mutkattomasti, eikä ihme. Ovathan tytöt olleet parhaita ystäviä jo yhden vuoden ikäisestä lähtien. Apua kysytään kaverilta ja viimeistelyt tehdään molempien mielipiteitä kuunnellen. Koristelut ovat nuorille kokeille tärkeitä – niin makeissa kuin suolaisissakin herkuissa.

– Muistatteko, miten Masterchefissä annokset viimeisteltiin? Meerin äiti Piia Santti kysyy.

Vastaus tulee molemmilta kokeilta samaan aikaan sen enempää miettimättä:

– No reunat pitää lopuksi pyyhkiä puhtaaksi paperilla, tietysti!

VIVI WIHANTO

Savulohitahnalla täytetyt rullarieskat

(noin 36 kpl)

6 kpl rullarieskoja

Täyte

200–300 g lämminsavulohta

puolikas paprika pieninä kuutioina

½ ruukku ruohosipulia

400 g yrttituorejuustoa

sitruuna- tai limepippuria

Poista kalasta ruodot ja nahka. Hienonna paprika ja ruohosipuli. Laita kala, paprika, ruohosipuli ja yrtti-tuorejuusto kulhoon ja vatkaa tasaiseksi tahnaksi. Mausta sitruuna- tai limepippurilla.

Levitä rullarieskat työlaudalle. Levitä täyte rieskojen pinnalle reunoja myöten. Kääri tiukoiksi rulliksi.

Kääri rullat folioon tai kelmuun, jotta ne pysyvät mehevinä. Leikkaa annospaloiksi hetki ennen tarjoilua. Voit koristella palat tuoreilla yrteillä tai tökätä paloihin cocktailtikut.

Vadelmamuffinit

(noin 12 kpl)

2 munaa

1 dl sokeria

1 dl maitoa, piimää, kermaviiliä, rahkaa tai jogurttia

1 dl (noin 100 g) sulatettua margariinia, voita tai rypsiöljyä

2 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 dl vadelmia (pakasteesta tai tuoreita)

pinnalle tomusokeria

Sekoita munat ja sokeri. Lisää kaikki muut ainekset, paitsi vadelmat. Sekoita taikina tasaiseksi. Sekoita lopuksi varovasti käännellen vadelmat.

Jaa taikina muffinivuokiin ¾ vuoan tilavuudesta. Jos käytössäsi on muffinipelti, laita paperiset vuoat muffinipellin koloihin. Näin muffinit pysyvät paremmin kauniin mallisina.

Paista 200-asteisessa uunissa toiseksi alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Voit ripotella jäähtyneiden muffinien pinnalle tomusokeria.

Smoothie

(2–3 annosta)

2 banaania

5–6 dl kohmeisia mansikoita
tai muita marjoja

3 dl maustamatonta jogurttia
tai hedelmätäysmehua

1 dl vaniljakastiketta tai maitoa

1 tl vaniljasokeria

hunajaa, ruokosokeri-
tai vaaleaa siirappia maun mukaan

Mittaa ainekset tehosekoittimeen tai kapeaan, korkeaan kulhoon ja soseuta kuohkeaksi sauvasekoittimella.

Tarkista maku ja lisää hunajaa tai siirappia maun mukaan.

Kaada korkeisiin laseihin ja nauti heti.

TSTV - uusimmat