Luonto

Edullisten yhdisteiden pitoisuudet jopa lähes kaksinkertaisia

Luomuruoan
terveellisyys todistettu

Ympäristö | Turun Sanomat 13.11.2007 01:32 |
KAI AULIO

Monien uskoma mutta harvoissa tutkimuksissa vahvistettu käsitys luonnonmukaisin menetelmin tuotettujen elintarvikkeiden terveyseduista saa vankkaa tukea nelivuotisesta, alan kaikkien aikojen laajimmasta tutkimuksesta.

Newcastlen yliopiston johdolla tehdyn, Euroopan unionin tukeman 17 miljoonan euron tutkimuksen mukaan luomuruoassa on esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien sekä syöpäsairauksien riskiä vähentäviä antioksidantteja 40 prosenttia enemmän kuin tavanomaisin menetelmin tuotetussa vastaavassa ruoassa. Newcastlen yliopiston professorin Carlo Leifertin johdolla tehty tutkimus poistaa epäilyksiä, joiden mukaan luomuruoan paremmuus olisi ainoastaan elämäntapakysymys, ei niinkään tieteellisesti vahvistettu tosiasia.

Tutkimuksen tulokset julkaistaan virallisesti noin vuoden kuluessa, mutta professori Leifertin ryhmä kertoi luomuruoan myönteisistä vaikutuksista brittien tiedotusvälineille.

Vaikka luomuruoan paremmasta ja terveellisemmästä laadusta on vallalla yleinen käsitys, tutkimukset ovat harvoin vahvistaneet väitteitä. Muun muassa Suomen Kansanterveyslaitoksen taannoisessa laajassa yhteenvetokatsauksessa luomuelintarvikkeiden laatua pidettiin enimmäkseen elämäntapavalintana, ei niinkään terveyttä lisäävänä vaihtoehtona. Luonnonmukaisen maatilatalouden harjoittamisen kiistattomat hyödyt ovatkin olleet pääosin ympäristöperusteisia.

Luomutiloilla ja muussa tuotannossa esimerkiksi maaperän suojelu sekä vesistöjen ravinnekuormitus ovat kiistatta vähäisempiä kuin ns. tehomaatalouden keinoin harjoitettavassa elintarviketuotannossa.

Solujen rakennemuutoksia ja vaurioita aiheuttavia hapettumisreaktioita vastaan taistelevien antioksidanttien lisäksi luomumenetelmin tuotetuissa elintarvikkeissa on brittitutkimuksen mukaan enemmän kivennäisaineita kuten rautaa, sinkkiä ja magnesiumia kuin tavanomaisessa vastaavassa ravinnossa.

Luomu voi täyttää vihannesvajauksen

Luomuruoka voikin olla Leifertin mukaan vastaus tarpeeseen, jota monikaan kansalainen ei suosituksista huolimatta noudata. Vihanneksia ja hedelmiä tulisi ravitsemussuosituksen mukaan nauttia viidellä aterialla joka päivä. Jos nautitussa luomuravinnossa on selvästi enemmän antioksidantteja ja mineraaleja kuin normaaliruoassa, kasvikunnan tuotteiden syöntimääristä voidaan tarvittaessa tinkiä ja kuitenkin terveydelliset edut saavutetaan.

Newcastlen yliopiston tutkimuksessa luomuruoan ja tavanomaisin menetelmin kasvatettujen salaatin, perunoiden, porkkanoiden ja vehnän laatua verrattiin kasvattamalla eri ruokatarpeita rinnakkain samalla tilalla. Maaperä- ja ilmasto-olosuhteilla ei siten ollut mitään vaikutusta kasvisten tai karjataloustuotteiden laatuun. Tämä ero on merkittävä, sillä monissa tutkimuksissa saadut tulokset luomuruoan paremmuudesta on kirjallisuudessa ja julkisessa keskustelussa yhdistetty kasvatusolojen eroihin, ei niinkään itse elintarvikkeiden hyvyyteen.

Maitojen laadussa kaksinkertaiset erot

Kasvisten lisäksi luomumenetelmin tuotetut karjataloustuotteet todettiin Leifertin johtamassa tutkimuksessa terveydellisiltä ominaisuuksiltaan ylivertaisiksi. Maidon antioksidanttiyhdisteiden pitoisuudet olivat parhaimmillaan jopa lähes kaksinkertaiset - 90 prosenttia korkeammat - luomu- kuin tavanomaisessa tuotannossa.

Brittitilalla kasvatettujen elintarvikkeiden lisäksi Newcastlen yliopiston tutkimus laajensi aineistoa myös tuontiruokiin. Ja tulokset olivat yhtä vakuuttavia. Esimeriksi Kreikasta tuoduissa luomutomaateissa antioksidanttien määrät olivat lähes puolta suuremmat kuin tavanomaisissa, samoilla seuduilla kasvatetuissa vihanneksissa.

Aikaisemmat tiedon puutteet tunnustetaan

Luomukasvisten ja -maidon nauttiminen on tehokas keino aikamme pahimpiin riskeihin lukeutuvaa ylipainoa ja liikalihavuutta vastaan. Kun terveyttä vahvistavia yhdisteitä saadaan riittävästi vähemmällä syömismäärällä, myös painovaikeudet helpottuvat. Kasvisten syöminen ei ole sellaisenaan lihottavaa, mutta usein niiden kanssa nautitaan muutakin, usein rasvaista ravintoa, Leifert muistuttaa.

Uusilla, kattavilla tuloksilla on välitön vaikutus ainakin brittien ravitsemusohjeisiin. Tähän saakka viranomaiset ovat todenneet, ettei luomuruoan suuremmista terveyseduista ole riittävästi näyttöä. Mutta Newcastlen yliopiston tulokset vakuuttavat myös byrokraatit. Brittien suosituksia ollaankin muuttamassa jo lähiaikoina siten, että myös viralliset ohjeet suosittelevat luomuruoan käyttöä.

Ero yleisen uskomuksen ja tieteellisesti vahvan näytön välillä on niin suuri, että jopa luomuruoan puolestapuhujat ovat myöntäneet tiedon puutteen. Britanniassa luomutuotantoa valvovan ja alan tarjontaa edistävän Soil Association -järjestön puheenjohtaja Partick Holden pitääkin uusia ja aikaisempaa kattavampia tutkimustuloksia käänteentekevinä.

Nyt luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa suosittelevilla on kiistämättömät perusteet, joita kenenkään ei pitäisi enää epäillä, Holden iloitsee.

TSTV - Uusimmat