Lähes kaikki elämää ylläpitävä energia on peräisin auringosta, mutta vain kasvit ja fotosynteettiset bakteerit pystyvät ottamaan talteen tuota valon muodossa tulevaa energiaa ja sitomaan sen erilaisiin orgaanisiin aineisiin.

Fotosynteesi pitää maailman elossa

Näppärä repolainen
Vanha sanonta kuuluu, että luonto ajaa tikanpojan puuhun.
Pistiäiselle sadoittain nimiehdotuksia

– Tämä taitaa olla toinen kerta kautta aikain, kun yleisö saa keksiä uudelle hyönteislajille nimen. Vastaava kilpailu oli pari vuotta sitten Lontoossa, mutta ei siihen näin paljon ehdotuksia tullut, ihastelee ”nimikilpailun isä”, FT, eläintieteen dosentti Ilari E. Sääksjärvi Turun yliopiston eläinmuseolta.

Haukuttavan hieno kevätmuoti
- Tänä keväänä koirien muoti seurailee jälleen ihmisten muotia. On selkeitä linjoja ja väriä. Toisaalta taas yksityiskohtiin on kiinnitetty paljon huomiota. Esimerkiksi kuuloke -painatuksia on kesän T-paidoissa, ihan niin kuin ihmistenkin paidoissa ja koruissa, selvittää Yappy Fashionin myyntipäällikkö Henna Mäntymaa.

Tanssia suolla
Ulvilalainen Sari Kantinkoski on jo vuosia kuvannut teerien soidinmenoja.

Seuraa kevättä
Virallisesti kevät alkaa siitä, kun vuorokauden keskilämpötila nousee plussan puolelle. Tänä vuonna kevät on antanut odottaa itseään, mutta nyt ollaan hyvin lähellä tätä odotettua vuodenaikaa.




