Liikunta

Vainion olympiakäry yhä kansallinen tragedia

Doping myrkytti puhtaan urheilun

Liikunta | Turun Sanomat 4.10.2005 04:00 |

Doping - huumaus- ja kiihotusaine suorituskyvyn parantamiseksi urheilussa.

Näin määrittelee tuon englantilaisen lainasanan nykysuomen sanakirjan vierasperäinen sivistyssanasto vuodelta 1981.

Doping rikkoi tabun urheilun puhtaudesta. Englannista lainattu sana tiivistää myös urheilutoimittamisen viheliäisimmän haasteen, johon viimeistään oli totuttauduttava 30 vuotta sitten.

Suomen kansalle urheilusuorituksen lääketieteellinen kohentaminen tehtiin tutummaksi ennen Montrealin olympialaisia 1976.

Suomen olympiakomitean silloinen valmennuspäällikkö Kalevi Tuominen toimitti olympiaehdokkaille paimenkirjeen, jossa muistutettiin dopingin kieltämisestä ja neuvottiin ryhtymään määrättyihin varotoimiin.

- Kohu syntyi, kun Hymy-lehti julkisti Tuomisen kirjeen, muistelee Aamulehden Urho Salo, yksi suomalaisen olympiakirjoittamisen ikoneista.

Jo pari vuotta aiemmin 1974 ennen yleisurheilun Rooman EM-kisoja Ilta-Sanomat nostatti ensimmäisen myräkän väitettyään Suomen kisajoukkueen olevan täynnä doupattuja urheilijoita.

- Suomen Urheiluliitto hyökkäsi silloin täydeltä laidalta Ilta-Sanomia kohtaan. Doping ei vielä tuolloin ollut kiellettyä, vaikka oli tietysti silloinkin moraalisesti tuomittua, sanoo Risto Taimi, Turun Sanomien olympiaurheilun kirjoittajalegenda.

- Dopingaineista oli puhuttu jo pidempään. Keihäänheittäjät Pauli Nevala ja Jorma Kinnunen vetivät pilleripuheissa huumorilinjaa. Selvää kuitenkin oli, että kun raha tuli urheilussa mukaan, lääketieteen tarjoama apukin astui vahvemmin kuvaan, pohtii Juhani Melart omasta pitkän linjan Uuden Suomen näkövinkkelistään.

Helsingin käryt sattuivat kovaa

Montrealin kisoissa ei käryjä tullut, mutta suomalaisittain doping iski näpeille omakohtaisesti todella kovaa vuonna 1977 yleisurheilun Euroopan cupin finaaleissa Helsingissä.

Keihäänheittäjä Seppo Hovinen, kiekonheittäjä Markku Tuokko ja korkeushyppääjä Asko Pesonen jäivät kiinni anabolisista steroideista.

- Varsinkin Pesosen tapaus osoitti, miten vähän urheilijat siihen aikaan tiesivät niistä aineista. Hoviselle tuli ainoa selvä käry, Tuokko olisi vuorokautta myöhemmin antanut puhtaan näytteen. Pesonen taas veti nappeja juuri ennen suoritusta luultuaan, että ne hormonit auttaisivat palautumista, Urho Salo taustoittaa.

- Helsinki 1977 oli ensimmäinen järkyttävä paljastus. Silloin vielä dopingia pidettiin pelkästään yleisurheilun vitsauksena, vaikka siitä kärsi laji kuin laji. Millään ei vielä silloin voinut uskoa, että se kasvaisi sellaisiin mittoihin, mitä tapahtui, Risto Taimi pohtii.

Jääkiekon MM-kisoissa kotijäällä 1974 Suomi oli menettänyt pronssimitalin Stig Wetzellin efedriinikäryn vuoksi. Se painettiin kuitenkin jääkiekon piirissä vain tyhmänä lipsahduksena, josta maineensa menetti vain pelaaja itse.

Vainion valheet muistetaan yhä

Kaikkein karuin todellisuus näiden kolmen suomalaistoimittajan tajuntaan torpedoitui Los Angelesin olympialaisissa 1984, kun suomalaisen kestävyysjuoksun viimeinen airut Martti Vainio kärähti anabolisista steroideista 10 000 metrin hopeamitalinsa jälkeen.

- Sitä käryä en uskonut pitkään aikaan. Kirjoitin pitkään Marttia puolustavia juttuja, kunnes havaitsin hänen valehdelleen oikein pahasti, Taimi kertoo.

- Vasta Vainion tapaus pysäytti. Ihmettelimme aikamme, kunnes asiat valkenivat. Sen jälkeen itsekin aloin ottaa dopingjutut vakavammin, Melart toteaa.

- Seurasin niin läheltä Vainion ja hänen valmentajansa Aulis Potinkaran touhuja, että tänä päivänä uskon Prahan Euroopan mestaruuden kympillä 1978 tulleen puhtain keinoin, Salo vakuuttaa.

- Ensimmäiset epäilyt Vainion eksymisestä kaidalta tieltä koin juhannuksena 1983. Martti kertoi kanniskelleensa koko yön kaljakoreja omistamansa Loma-Kouheron mökkiläisille ja heti perään hän juoksi huippuajan Saksassa, Salo muistelee.

Vainio voitti Helsingin MM-kisoissa 1983 vitosella pronssia ja on myöntänyt jo silloin turvautuneensa vippaskonsteihin.

Olettamuksista ei vielä tuomita

Melart, Salo ja Taimi katsovat, että suomalainen urheilujournalismi on yleisesti kuitenkin pitäytynyt asialinjoilla.

- Olettamuksilla ei tehdä juttuja, vaan niiden täytyy perustua faktoihin, sanoo Taimi.

- Asialinjaa täytyy noudattaa. Ei saa liikaa härnätä, uhota eikä rangaista. Täytyy muistaa, ettei kukaan ole täydellinen, Salo korostaa.

- Vuodet ovat osoittaneet, että mihin tahansa täytyy osata varautua ja ottaa tapaukset kylmästi vastaan, niin kuin ne tulevat, Melart summaa.

HEIKKI KULTA