Auto ja liikenne

Yhden markan kuormuri

Liikenne | Turun Sanomat 11.6.2012 03:30 |

– Ifaa pitää oikeasti ajaa. Ohjaustehostin on hauiksissa ja jarrutehostin reisi- ja pohjelihaksissa, veistelee Maskun Lemussa asuva Erkki Mikkola.

Auton huippunopeus on 75 kilometriä tunnissa, mutta kuljettajaa uhkaa kyllä pitkillä matkoilla ja kovaa ajettaessa tärinätauti. Onneksi vaihteita ei tarvitse rynkyttää päälle täyssynkronoidun vaihdelaatikon ansiosta, hän lisää.

Vuosimallin 1967 Ifa Sachsenringin valmistus aloitettiin entisessä Itä-Saksassa vuonna 1948 ja tämä yksilö on valmistusnumeroiden perusteella aivan viimeisiä, Mikkola kertoo.

Työn touhussa nuhjaantuneen yksilön hän osti saksalaiselta ystävältään yhdellä Saksan markalla vuonna1996.

– Konstikasta oli saada auto kuljetettua Suomeen. Lopulta onnistuin saamaan sen yhden suomalaisen kuljetusyrityksen paluurahtina.

Hieman enemmän kuin pikkuvikainen auto vaatii paljon työstämistä. Moottorin molemmat sylinterilohkot oli pakkanen rikkonut, ruoste oli raiskannut ja korjausta tarvitsivat moottorin ohella niin jarrut kuin jousetkin.

– Melkein kaiken tein itse lukuunottamatta maalausta, jousien korjausta ja rungon hiekkapuhallusta. Lopputulokseen voi olla tyytyväinen, sillä toista samanlaista Ifaa ei Suomessa ole rekisterissä.

Ifoista kuten muistakin vanhoista kuorma-autoista tehtiin traktorin peräkärryjä tai ne päätyivät romuttamoon.

Vomag- dieselkoneella varustettu Ifa säksättää krouvisti ja täristää käydessään. Moottorikonstruktio on 1930-luvulta, nelisylinterinen 6,28-litrainen etukammiodiesel. Vuosina 1947–1967 autoja valmistettiin kaikkiaan 11 000 kappaletta. Ensimmäiset Ifat koottiin monen eri kuorma-auton osista.

Vaikka tuontisäännöstelyn aikaan näitä itäautoja oli länsiautoja helpompi saada, suureen suosioon se ei meillä yltänyt. Ifa-kuorma-autoja tuotiin Suomeen muutamia satoja kappaleita. Ruotsissa ja Saksassa Ifa oli yleinen.

Auton erikoisuutena oli kolmen suuntaan kaatava kippi, minkä vuoksi auto oli kätevä ahtaissa paikoissa. Eritoten sitä käytettiin Sisä-Suomen kanavatyömailla, Mikkola kertoo.

Innostus autoihin ja korjaamiseen on tullut verenperintönä. Isäni oli autoilija, veljeni ja poikani ovat kuljetusyrittäjiä enkä itsekään ole ajamiselta välttynyt, vaikkakin päätyöni oli yliopistolla saksankielen opettajana.

– Nyt eläkkeellä on aikaa harrastaa. Työn alla onkin monta entisöintiprojektia ja vihdoin myös kunnolliset harrastustilat.

MARJA HEIKKILÄ