Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
Viihde
Tekstikoko A A
Benny Andersson ja Björn Ulvaeus saapuivat tiedotustilaisuuteen Svenska Teaterniin. Kuva: Lehtikuva

Benny Andersson ja Björn Ulvaeus saapuivat tiedotustilaisuuteen Svenska Teaterniin. Kuva: Lehtikuva

Abba-miesten musikaali Svenska Teaterniin

STT 9.12 2009 16:11:59

Abba-yhtyeestä tunnettujen Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin musikaali Kristina från Duvemåla nähdään keväällä 2012 Svenska Teaternissa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun musikaalia esitetään Ruotsin ulkopuolella.

Kristina från Duvemåla perustuu Vilhelm Mobergin kirjasarjaan, joka kertoo 1800-luvulla Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneistä ruotsalaisista. Musiikin on säveltänyt Benny Andersson ja sanoittanut Björn Ulvaeus.

Musikaalin tarinalla on yhtymäkohtia molempien miesten elämään. Sekä Anderssonilla että Ulvaeuksella on sukulaisia, jotka lähtivät aikoinaan siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin.

Musikaalin ensi-ilta oli Malmössä vuonna 1995, ja se on ollut Ruotsissa huippusuosittu.

Musikaaliin aletaan etsiä sopivia näyttelijöitä ensi syksynä. Andersson ja Ulvaeus ovat mukana valintaprosessissa, ja näytelmän harjoitusten aikana he aikovat myös asua Helsingissä.

– Siitä tulee varmasti hauskaa. Helsinki on kiva kaupunki, ja keskustassa on paljon mukavia hotelleja. Jos pitää päästä rauhassa viilaamaan tekstiä, teatterilta ei ole pitkä matka mihinkään.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS