Perjantai 3. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Soili, Soila, Soile
MMS
Tekstiviestit

Ei taida olla päättäjien lapsia kävelemässä autojen seassa oppivelvollisuuttaan suorittamaan. Ajatelkaa miltä moinen teistä tuntuisi pimeänä ja sateisena tai lumisena aamuna. Sanahelinä ja mittarit eivät muuta tosiasioita. Älkää sitten syyttäkö rekkakuskeja.

Turvaa, 2. syyskuuta 2010

Ihmettelen tyksin säästölinjaa: eiköhän ole menty jo liian pitkälle, kun rintasyöpäpotilas kotiutetaan seuraavana päivänä radikaalileikkauksesta, eli koko rinnan poistosta.

sairaanhoitaja itsekin, 2. syyskuuta 2010

Miksi vanhempien tulot vaikuttavat opintorahan saantiin vielä täysi-ikäisenäkin? En haluaisi yo-suoritusteni kärsivän töiden takia, mutta en myöskään ruinata vanhemmilta rahaa.

Herätys kela, 2. syyskuuta 2010

Politiikan muotisanaksi muodostunut 'populisti' näyttää tarkoittavan jokaista, joka puhuu asioista suoraan ja kansantajuisesti. Populistiksi syyttävä yrittää yleensä tällä tavoin helpoimmalla mahdollisella tavalla mitätöidä toisen puheet ja kääntää huomion pois omasta onnettomasta räpellyksestään.

Hellu, 2. syyskuuta 2010

Turun kaupungin apulaiskaupunginjohtajat ja johtavat viranhaltijat! YMMÄRRÄTTEKÖ kilometritehtaalla elämästään toimeentulevan ihmisen, vettä, leipää ja vilua, katkeruutta palkkaan kuukaudessa 1500 euron palkankorotuksen? Vai tuhannen ja viidensadan metrin ylityöjuoksulisän, vedellä, leivällä ja vilulla katkeralla?

Teuvo Turunen, Turku, 2. syyskuuta 2010

Ystäväni Ruotsista kertoi, että heillä hanhet karkoitetaan ampumalla yksi ja jättämällä se ko paikkaan hanhet häipyvät, eivätkä palaa.

Rauno Tuominen, 2. syyskuuta 2010

Pistää kyllä mietityttämään puheet eläkeiän nostosta kun jo viisikymppisenä joutuu työpaikalla ikäsyrjinnän kohteeksi - ihan sairauslomalle asti ! Kauhea asia , jota ei kyllä kenellekkään soisi tapahtuvaksi mutta tämä on totta tämän päivän työelämässä . Ei ne kaikki pomot niin fiksuja ole mitä juhlapuhdissa annetaan ymmärtää.

kokemuksella asiantuntijaksi, 2. syyskuuta 2010

Kun menen yksityiselle lääkäriasemalle,niin haluan KOKENEELLE lääkärille,en niille samoille terv.keskusarvuuttelijoille,joita juuri pakenen yksityissektorille!

Ammattitaitoa ajanvaraukseen, 2. syyskuuta 2010

Palautan jäsenkirjani demarijohtajien 1500e:n palkankorotusten takia. Se siitä työväenaatteesta!

Entinen demari, 2. syyskuuta 2010

Täytyykö jonkun kuolla onnettomuudessa ennen kuin Raision kukkatalon risteyksen vihreät valot saadaan näkymään aamuauringossa?

Kuka vastuussa, 2. syyskuuta 2010

kaupungin johdon palkkoja korotetaan sadoilla euroilla ,sen jälkeen aiotaan nostaa terveyskeskusmaksuja , ja luovutaan maksuvapaudesta ?! Että näin turussa!

Törkeää, 2. syyskuuta 2010

Suomella on, on aina ollut yksi suuri ongelma Ruotsi,Ruotsi,Ruotsi.Opetusm Henna Virkkunen .Heitä vihdoinkin ankara lastemme rasite ,miehittäjiemme kieli Ruotsi,pois kouluistamme.

Ruotsalaisiksi emme halua, 1. syyskuuta 2010

Kaikki muistavat kuinka pieni kokoomustaustainen miesjoukko ajoi hiihtoputken perustamista Paimioon,vakuuttaen,ettei verorahoja tarvitse käyttää.Osakeannin (yksityisille) piti riittää.

Veikkarin Veto, 1. syyskuuta 2010

Liitokiekkoa Lausteen metsässä,muuta ei siel voi juuri tehdäkään.Lenkkeily,sienestys,marjastus omalla vastuulla.Hyvä,että urheilua harrastetaan?

Mummot kumoon ja kiekosta päähän, 1. syyskuuta 2010

Kiitos pakun kuljettajalle, kun pysähdyit ke 1.9. auttamaan sateen liukastamalla junaradalla kaatunutta mopopoikaa. Ruhjeita parannellaan.

Kiitolliset vanhemmat, 1. syyskuuta 2010

Sinä Littoisten Verkarannan tai Tammikallion asukas joka kannat roskasi ja risusi lähimetsään. Metsä ei ole kaatopaikka. Eikö alueellasi toimi jätehuoltoa..

Pidetään luonto siistinä, 1. syyskuuta 2010

Mihinkään kantaa ottamatta, niin kannattaisiko maanpuolustuksessa joka tapauksessa tehdä gallup siitä, että paljonko tulevista ikäluokista lähtisi palvelukseen jos se olisi vapaaehtoista?

Liioista arpomaanko, 1. syyskuuta 2010

Paimion hiihtoputken vastuuhenkilöt ovat rehellisiä kun ongelmat myönnetään! Toista on Ukin hiihtoputkessa, siellä talousasiat ovat paippiakin huonommin, mutta vastuuhenkilöt eivät kerro asioita rehellisesti!

Suksija, 1. syyskuuta 2010

Hei missä sen ihmisen omatunto, kun salaa lähettää tekstareita perheelliselle ihmiselle. Kännykkä mahdollistaa salasuhteet. Kirottu vehje. Jos puoliso piilottelee puhelintaan, se on jo selvä merkki. Lähettäkää joskus omalle puolisolle eroottinen tai kaipaava, viesti. Miksi vieras on parempi? Keskittykää oman perheen hyvinvointiin niin ihme tapahtuu.

Petetty., 1. syyskuuta 2010

Nyt alkaa sitten riittämään Paimion hiihtoputken tukeminen. Ekaluokkalaisten uimakoulua ei ole, koska kaupungilla ei ole rahaa. Jos hukkumis tilastoja katsoo, uimataito on tärkeämpi kuin hiihtotaito.

Paimio pikkuisen parempi, 1. syyskuuta 2010

Moni autoilija manaa autojen eri vuosi katsastus hintoja. Erot kuitenkin vain kympeissä kun ensi rekisteröinti katsastuksissa SATASISSA!

Bensa Kasi, 1. syyskuuta 2010

Poliisi vois jonain joutavampana hetkenä havainnoida kauppatorin alueen joukkoliikennekatuja väärinkäyttävää liikennettä, jo tunninkin seurantajakso sopivasti valittuna aikana tuottaisi vaivalle hyvän palkan.

Bussin ratista, 1. syyskuuta 2010

Nainen, älä kaappaa kaikkea valtaa. Tehkää työnjako. Jos nainen kokkaa, niin mies siivoaa. Jos et luota miehen osaamiseen, saat pettyä.

Bäck, 1. syyskuuta 2010

Kysyn nöyrästi missä kohtaa raamatussa mainitaan sana avioliitto?Liitto sieltä kyllä löytyy mutta ilman avio-etuliitettä.Mielestäni avioliitto on keksitty kirkon piirissä alunperin velvoittamaan ja syyllistämään ihmistä.

olenko väärässä?, 31. elokuuta 2010

Jutta, Jutta, kun puhut rapautuneesta mielenterveyspalvelusta, kouluterveydenhuollosta ja mielenterveyspalvelusta syynä nuorien siirtämisessä työkyvyttömyys eläkkeelle puhut totta, mutta tärkein pointti on näitä ennemmin eli mikä johtaa nuoria näiden palveluiden tarvitsijoiksi?

Poliitikkojen peruspopulismia, 31. elokuuta 2010

|< « 1234 » >| /647

Mielipiteet, Turun Sanomat, PL 95, 20101 Turku.
Puh. (02) 269 3243,
fax (02) 269 3389,
sähköposti: ts.mielipiteet(at)ts.fi

Tekstiviestit: 16183, TS MIELIPITEET oma viesti

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS