Perjantai 3. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Soili, Soila, Soile
MMS
Pääkirjoitus
Tekstikoko A A
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli mediassa näkyvin hahmo viime vuoden kuntavaalien alla.

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli mediassa näkyvin hahmo viime vuoden kuntavaalien alla.

Kuntavaalien jälkipyykkiä

Kokemattomuus toi Urpilaiselle näkyvyyttä

Turun Sanomat 28.10 2009 01:40:57

Turun yliopiston tutkimuksen mukaan media selvisi viime vuoden kuntavaaleista kohtalaisen puhtain paperein. Tiistaina julkaistussa Kenen kuntavaalit -julkaisussa todetaan, että vaaleja koskeva perusinformaatio välittyi hyvin niin televisiossa kuin varsinkin uutisoinniltaan runsaammassa päivälehdistössä.

Medialle havaittiin syntyneen perusteltu työnjako, miten vaaleista ennen ja jälkeen äänestyspäivän kerrotaan. Iltapäivälehdistö ja televisio keskittyvät valtakunnallisesti koskettaviin asioihin lähinnä puoluejohtajien kautta. Maakunnalliset päivälehdet puolestaan paneutuvat oman alueensa kuntien asioihin, jolloin myös paikalliset ehdokkaat ja kuntalaiset saavat enemmän ääntään kuuluviin.

Tutkijat Laura Berg ja Mari K. Niemi pitävät valtakunnallisen suuntauksen vahvistumisessa riskinä, että kuntavaalien julkisuus etääntyy paikallispolitiikasta ja vaalit leimautuvat entistä enemmän eduskuntavaalien esivaaleiksi. Tällöin myös kansalaisilta voi hämärtyä se, mihin hänen kuntavaaleissa tulisi ottaa kantaa.

Tutkimuksesta löytyy aiheellinen selitys sille, miksi päivälehdissäkin tuotiin vaalien alla esille paljon myös valtakunnallisia näkökohtia. Ajateltiin kannustaa äänestämään niitäkin, joita paikallisvaalit eivät jostain syystä kiinnosta. Samaa tarkoitusta – tosin ehkä tahattomasti – palveli puoluejohtajille annettu runsas näkyvyys. Suuresta onnistumisesta ei voida puhua, mutta äänestysaktiivisuus kasvoi edellisistä vaaleista sentään 2,7 prosenttiyksikköä.

Tutkijat moittivat, että puoluejohtajien saama mediakäsittely jäi usein pinnalliseksi tyylipistejournalismiksi. Ajoittain heidän tarjoilemansa asiasisällön määrä ei jättänyt muuhun mahdollisuuttakaan.

Tutkimuksen mukaan Jutta Urpilainen oli esillä sanomalehdissä ja televisiossa enemmän kuin hallituksen nokkamiehet Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen. Media oli luonnollisesti kiinnostunut hänen menestyksestään ensimmäisissä vaaleissaan puoluejohtajana. Kokemattoman Urpilaisen pärjääminen vaalitenteissä oli erityisen mielenkiinnon kohde. Sanavalmiudellaan Timo Soini sai näkyvyyttä enemmän kuin hänen puolueensa kannatus olisi edellyttänyt.

Paikallisvaaleissa näkökulman niin ehdokkailla kuin äänestäjilläkin pitää olla paikallinen, seudullisella katsomuksella vahvistettuna. Tutkijat toivovat määrällisesti runsaaseen vaaliuutisointiin monimuotoisempaa ja analyyttisempaa otetta, niin että kuunneltaisiin entistä enemmän järjestöjä ja asiantuntijoita, joiden osaamisen ja intressien piiriin kunnissa ratkaistaviksi tulevat asiat kuuluvat. Ajatus ei ole outo eikä uusi. Sillä ei kuitenkaan yksin lisätä kansalaisten intoa mennä vaaliuurnille, jos ehdokkaiden vaalityö on flegmaattista eikä tarjoa äänestäjille selkeitä vaihtoehtoja.

Kerro kaverille

Mielipiteet, Turun Sanomat, PL 95, 20101 Turku.
Puh. (02) 269 3243,
fax (02) 269 3389,
sähköposti: ts.mielipiteet(at)ts.fi

Tekstiviestit: 16183, TS MIELIPITEET oma viesti

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS