Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
Pääkirjoitus
Tekstikoko A A
Eurovaalien tulos antaa itsetutkistelun aihetta niin Sdp:n Jutta Urpilaiselle, keskustan Matti Vanhaselle kuin kokoomuksen Jyrki Kataisellekin.

Eurovaalien tulos antaa itsetutkistelun aihetta niin Sdp:n Jutta Urpilaiselle, keskustan Matti Vanhaselle kuin kokoomuksen Jyrki Kataisellekin.

Perussuomalaiset sekoittivat
odotetusti eurovaalipakan

Turun Sanomat 8.6 2009 02:34:29

Perussuomalaiset nousivat odotetusti Suomen eurovaalien voittajiksi. Mielipidemittausten povaama tulos avaa puolueen EU-kriittiselle puheenjohtajalle Timo Soinille ovet Euroopan parlamenttiin. Vaikka saavutus on sinällään historiallinen, sen käytännön merkitys jäänee kuriositeetiksi.

Vennamolaisen populismin parhaita perinteitä jatkava Soini osoitti kampanjallaan, että unohdettu kansa saadaan innostumaan vaikka euroherrojen tekemättä jättämisistä, kun retoriikka on hallussa. Äänivyöryä ei estänyt edes Soinin aie käydä europarlamentissa vain kääntymässä ja palata seuraavissa eduskuntavaaleissa kotimaan politiikkaan.

Perussuomalaisten peesissä ehdokkaansa saivat läpi myös kristillisdemokraatit. Puolueiden epäpyhäksi tulkittu vaaliliitto ei näytä tuottavan tunnontuskia mepiksi valitulle Sari Essayahlle. Hän mukaansa Soini maksoi nyt takaisin kristillisiltä saamansa vetoavun, jonka turvin tämä nousi aikoinaan eduskuntaan.

Muille puolueille eurovaalit olivat enemmän tai vähemmän pettymys. Kokoomus, keskusta ja Sdp menettivät edellisiin, vuoden 2004 vaaleihin verrattuna sekä kannatustaan että kukin yhden parlamenttipaikan. Torjuntavoittajiin kuuluvat niin vihreät kuin Rkp, joka pullautti loppulaskennassa vasemmistoliiton kokonaan Brysselin koneesta.

Kolmelle suurimmalle tulos antaa viljalti itsetutkistelun aihetta. Muualla Euroopassa taloustaantuman ärsyttämät äänestäjät tuntuvat kurittaneen erityisesti hallituspuolueita. Suomessa oppositiopuolue Sdp:n kannatus vajosi lähes yhtä paljon kuin keskustan ja selvästi enemmän kuin kokoomuksen. Hallituspuolueista vihreät puolestaan onnistui jopa nostamaan ääniosuuttaan.

Jo toiset vaalit peräkkäin hävinnyt Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen selittää tappiota lähinnä kehnolla äänestysaktiivisuudella. On tietysti totta, että kun ainoastaan 40 prosenttia äänioikeutetuista vaivautuu uurnille, tuloksen vertailukelpoisuus kärsii.

Toisaalta juuri näissä vaaleissa vasemmisto-oppositiolla oli tuhannen taalan tilaisuus osoittaa, että sillä on Eurooppa-politiikassa todellinen vaihtoehto. Sellainen, johon äänestäjät reagoivat käymällä sankoin joukoin äänestämässä.

Vaikka Suomi on ollut pian viisitoista vuotta Euroopan unionin jäsen, eurodemokratiassa riittää vielä totuteltavaa. Tälläkin kertaa ylikansallisten vaalien kampanjaa käytiin voittopuolisesti kansallisin teemoin.

Europarlamentin toimivaltaan kuuluvia asioita käsiteltiin säästeliäästi ja lähinnä iskulauseiden tasolla. Kuvaava oli Sdp:n vaali-ilmoitus, jossa äänestäjä pantiin valitsemaan kahdesta: ihmisten tai markkinavoimien Eurooppa.

Tunteisiin vetoava vastakkainasettelu puree arvatenkin sitä paremmin mitä huonommin kansalaiset tuntevat unionin päätöksentekoa. Eurodemokratiaa kehittävämpää olisi kuitenkin kertoa äänestäjille, mitä konkreettisia tavoitteita eri poliittiset ryhmät parlamentissa ajavat.

Jos katsoo Suomesta europarlamenttiin valittujen joukkoa alueellisen edustavuuden kannalta, ainakin Lounais-Suomella on syytä tyytyväisyyteen. Kolmestatoista mepistä kolme on täkäläisiä.

Kerro kaverille

Mielipiteet, Turun Sanomat, PL 95, 20101 Turku.
Puh. (02) 269 3243,
fax (02) 269 3389,
sähköposti: ts.mielipiteet(at)ts.fi

Tekstiviestit: 16183, TS MIELIPITEET oma viesti

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS