Naantalin voimalaitoksessa on poltettu kivihiiltä yli 50 vuotta. Kaukolämmön lähteeksi pitäisi Turun seudulla vaihtaa bioraaka-aine.
Ostovoiman kasvu lämmitykseen
Turun Sanomat 30.7 2010 02:28:24
Kun yritysten kela-maksun poisto tuotiin ensi kertaa julkisuuteen talvella 2009, järjestelystä aiheutuva valtion rahoitusvaje kerrottiin katettavan myöhemmin elinkeinoelämän energia- ja ympäristöverojen korotuksilla. Toki tuolloin tiedettiin, ettei se niin mene. Valtiovarainministeriön budjettiesityksen mukaan kolmannes 750 miljoonan euron korotuksista peritään kotitalouksilta.
Tästä ovat älähtäneet muun muassa Omakotiliitto sekä Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto, molemmat omista edunvalvontaan liittyvistä lähtökohdistaan. Järjestöt ovat oikeassa todetessaan lämmityskustannusten nousevan reippaasti.
Ministeriön laskelmien mukaan öljy- tai sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvan kustannukset nousevat 20 eurolla kuukaudessa. Tämä kannustaa ministeri Jyrki Kataisen mielestä omakotiasujia hankkimaan lämpöpumppuja ja säästämään energiaa.
Kaukolämmön piirissä olevan pientalon asukkaalle veron korotus tuo 15–20 euron kuukausittaisen lisälaskun. Kerrostalossa asumiskustannukset nousevat keskimäärin 75 neliön huoneistossa 6–8 euroa kuukaudessa. Kataisen mukaan ympäristökannusteena on kaukolämmössä bioraaka-aineen edullisuus fossiilisiin verrattuna.
Järkeilyssä unohtuu, ettei kaukolämmön asiakas voi valita, millä voimalaitos lämmön tuottaa. Asiakas voi kummeksua lisälaskua myös siksi, että tähän saakka on hehkutettu kaukolämmön ympäristömyönteisyyttä.
Turun seudulla kaukolämmöstä pääosa tulee Naantalin hiilivoimalasta, joka alkaa lähivuosina olla valmis vanhuuden lepoon. Olisi ratkaistava, miten kaukolämpö vastedes tuotetaan.
Järkeenkäyväksi vaihtoehdoksi on keksitty Stora Enson ja Neste Oilin suunnittelema biodiesellaitos, josta saadaan myös kaukolämpöä. Sen sijoituspaikaksi Turun seutu on ongelmallinen, koska laitos tarvitsee valtavat määrät puuta, joka olisi tuotava varsin kaukaa.
Toisaalta alueen etuna on Naantalin jalostamo, sillä biolaitoksen prosessissa valmistuva vaha on käsiteltävä jalostamoympäristössä. Niinpä laitoksen sijoittamismahdollisuudet on perin juurin selvitettävä. Ennen kivihiilen vaihtumista biomassoihin, Turun seudullakin joudutaan lämmöstä maksamaan selvästi aiempaa enemmän.
Veronmaksajain keskusliitossa on laskettu, että ensi vuodesta on kuluttajille tulossa varsin vaisu, sillä käytännössä ansiotason nousu hupenee kokonaan veronkorotuksiin. Liitto vihjaa syystäkin, että ostovoiman heikentymisellä on taipumus vaikuttaa myös paljon puhuttuun palkkamalttiin.
Valtion talouden kannalta korotuksille ei hevin löydy järkevää vaihtoehtoa. Palkkaveron korottaminen on onneksi hallitukselle vastenmielinen ajatus, tosin tuloveroja ei nyt aiota myöskään keventää, vaikka hallitusohjelmassa linjatusta kevennysvarasta on vielä hieman käyttämättä.