Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
Pääkirjoitus
Tekstikoko A A
Ylijohtaja Jukka Pekkarisen mukaan julkisen talouden ahdinko ei helpotu ilman verojen korotuksia, säästöjä, tehostamisia ja työllisyysasteen nostamista.

Ylijohtaja Jukka Pekkarisen mukaan julkisen talouden ahdinko ei helpotu ilman verojen korotuksia, säästöjä, tehostamisia ja työllisyysasteen nostamista.

Työurat saatava pidemmiksi

Tavoitteesta kaikki yhtä mieltä, keinoista edelleen kova kiista

Turun Sanomat 22.1 2010 01:29:59

Globaalin talouskriisin ja kasvavan työttömyyden oloissa keskustelu Suomen heikkenevästä huoltosuhteesta on jäänyt päivänpolttavien puheenaiheiden varjoon. Kovin pitkällä tikulla aihetta ei kuitenkaan tarvitse kaivella, kun se on jo talouspoliittisen keskustelun keskiössä.

Keskustelu työurien pidentämisestä kiihtyy sitä mukaa kun asiaa pohtivien työryhmien määräaika on kulumassa umpeen. Mietintö pitäisi olla paperilla vajaan kahden viikon päästä.

Sekä hallitus että työmarkkinajärjestöt ovat yhtä mieltä työurien pidentämisen tarpeesta. Valtiontalouden kestävyyden kannalta suomalaiset siirtyvät eläkkeelle aivan liian varhain, keskimäärin 59,4-vuotiaina. Kun puhe kääntyy keinoihin, osapuolten yksimielisyys loppuu kuin veitsellä leikaten. Umpisolmua ei helpota, että hallitus ja työnantajat ovat keskenään lähes yhtä mieltä.

Vajaa vuosi sitten pääministeri Matti Vanhanen esitti kuuluisan Rukan-lomansa päätteeksi, että vanhuuseläkkeen rajaa siirrettäisiin 65 vuoteen. Palkansaajajärjestöt tyrmäsivät ajatuksen, joka poikkesi hiljattain solmitusta sosiaalituposta ja vuonna 2005 voimaan tulleesta eläkeuudistuksesta, joka takasi 63–67-vuotiaille joustavan eläkeiän ja mahdollisuuden varhennettuun vanhuuseläkkeeseen 62-vuotiaana.

Uhkaava poliittinen kiista vältettiin, kun asia siirrettiin nyt toimikauttaan päättelevin työryhmiin.

Vanhuuseläkerajan nosto kutkuttaa edelleen työnantajia ja hallitusta, samoin varhennetun vanhuuseläkkeen poistaminen.

Ay-liike puolestaan tyrmää eläkeikärajan noston, karttumiin puuttumisen ja vaatimukset tietyn mittaisesta, esimerkiksi 40 vuoden pituisesta työurasta 63-vuotiaana eläkkeelle siirtymisen ehtona.

Palkansaajakeskusjärjestöt puolestaan esittävät mallia, jossa työntekijöille taattaisiin subjektiivinen oikeus olla työssä 70 ikävuoteen saakka. Järjestöjen keinovalikoimaan kuuluvat edelleen toimet, joilla pidetään huolta ikääntyvien työntekijöiden jaksamisesta.

Paine työryhmiä kohtaan kasvoi keskiviikkona, kun valtio-varainministeriön kansan-talousosaston ylijohtaja Jukka Pekkarinen luki madonluvut julkisen talouden tulevaisuudesta.

Pekkarisen mukaan väestön ikääntymisen ja talouskriisin jäljiltä julkisen talouden menot pysyvät tuloja suurempina ainakin vuoteen 2015 saakka. Suossa tarpominen helpottuu ainoastaan verojen korotuksilla, leikkauksilla, työllisyysasteen nostamisella ja sosiaali- ja terveysalan tuottavuuden parantamisella.

Periaatteellisesta yksimielisyydestä pitäisi nyt päästä nopeasti ratkaisuun myös keinovalikoimasta. Todellinen eläkeikä on saatava nousemaan nykyisen vanhuuseläkeikärajan tuntumaan. Siinä tarvitaan sekä kovia että pehmeitä, työkykyä ylläpitäviä, keinoja. Unohtamatta työurien pidentämistä myös alkupäästä.

Kerro kaverille

Mielipiteet, Turun Sanomat, PL 95, 20101 Turku.
Puh. (02) 269 3243,
fax (02) 269 3389,
sähköposti: ts.mielipiteet(at)ts.fi

Tekstiviestit: 16183, TS MIELIPITEET oma viesti

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS