Perjantai 3. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Soili, Soila, Soile
MMS
Lähialue
Tekstikoko A A
Turkulainen eläkeläismies Tapani Tuppurainen kiittelee kansalaistottelemattomuutta siitä, että rauhallinen ylikulku saatiin järjestettyä myös kävelijöille ja pyöräilijöille Aurajoen kauniissa kulttuurimaisemassa.

Turkulainen eläkeläismies Tapani Tuppurainen kiittelee kansalaistottelemattomuutta siitä, että rauhallinen ylikulku saatiin järjestettyä myös kävelijöille ja pyöräilijöille Aurajoen kauniissa kulttuurimaisemassa.

Uppiniskaiset kaupunkilaiset saivat turvallisen reitin Aurajoen yli

Laiton jalankulku voitti väsytystaistelun
Lonttisten rautatiesillalla Turussa

Turun Sanomat 28.12 2009 01:31:42

Laiton jalankulku Turun Lonttisten rautatiesillalla voitti väsytystaistelun. Silta sai kauan kaivatun, turvallisen kevyen liikenteen väylän etuajassa jo kuluvan vuoden puolella.

Ratahallintokeskus ja Turun kaupunki myöntyivät pakon edessä jakamaan kustannukset reilut satatuhatta euroa maksaneesta oikoreitistä Aurajoen yli. Perustelut ovat molemmilla tahoilla samat.

– Ihmiset olisivat kulkeneet sillan yli joka tapauksessa, tiivistää Turun kaupungin kiinteistöliikelaitoksen johtajaJouko Turto .

Jalankulku rautatiesillalla kiellettiin vuonna 2004 siltalankkujen surkean kunnon takia. Jalankulun estävät aitaviritelmät ja kieltotaulut revittiin kuitenkin kerta toisensa perään irti vuosikausien ajan, ja ihmiset jatkoivat sillan ylittämistä kuten ennenkin.

– Meitä koski ankaran vastuun periaate, vaikka jalankulku oli laitonta, myöntää Etelä-Suomen rakentamisen aluepäällikkö Erkki Mäkelä Ratahallintokeskuksesta.

– Kyseessä on hyvin vakiintunut kulkureitti. Totesimme, että on pienempi paha päästää ihmiset kulkemaan sillan yli laillisesti kuin rakentaa ympärille berliinin muuri, joka olisi estänyt kulkemisen pysyvästi.

Uudet kaiteet ja
leveämpi väylä

Nyt Lonttisten rautatiesillalla komeilevat korkeat metalliset verkkoaidat levennetyn kevyen liikenteen väylän molemmin puolin. Kuin joululahjana uppiniskaisille kaupunkilaisille, rautatiesillalta ei voi enää luiskahtaa vahingossa sen enempää Aurajokeen kuin ohi jylistävien junien allekaan.

– Kansalaistottelemattomuus tämän sai aikaan, että järki voitti vihdoinkin, kiittelee remontoitua siltaa pakkaspäivänä ylittävä eläkeläinen Tapani Tuppurainen .

– Iloitsin joka kerta, kun sillan kaiteet olivat riekaleina.

Jokainen sillanylittäjä tuntuu olevan asiasta samaa mieltä.

– Kuljen tästä päivittäin yli. Oli tärkeää, että silta saatiin kunnostettua, tuumailee Kippe-koiraansa ulkoiluttava Reijo Marttila .

– Aika paljoltahan remonttikustannukset kuulostavat varsinkin, jos summa menisi omasta kukkarosta, pari kertaa viikossa hölkkälenkillään rautatiesillan ylittävä Panu Ojala miettii.

– Mutta hieno parannus tämä oli. Aiemmin vahinkoja olisi voinut sattua etenkin riskiryhmien edustajille tai lapsille.

Tärkeää on sekin, että jokirannan kulttuurimaisemissa voi nyt ulkoilla kiertämättä parisataa metriä kauempana sijaitsevan, rekkoja jyrisevän Tuomaansillan kautta.

Kiistelty kulkureitti
valmistuikin etuajassa

Vielä viime heinäkuussa Ratahallintokeskuksen suunnittelijat pohtivat, olisiko kevyen liikenteen väylän kunnostaminen ylipäätään mahdollista junasillan maalausurakan aikana.

– Alun perin mahdolliset kunnostustyöt piti aloittaa ensi vuoden alussa, Mäkelä kertoo.

– Koska pääsimme kuitenkin kaupungin kanssa sopuun kustannusten jakamisesta, nyt parannus tehtiinkin maalaustöiden ohella lisätyönä.

Virallisesti urakka on valmis heti joulupyhien jälkeen välipäivinä. Mäkelä kuitenkin korostaa, että ratkaisu on vain väliaikainen.

– Junaliikenteen lisääntyessä sillalle on tarkoitus rakentaa tulevaisuudessa kaksoisraide, jolloin kevyt liikenne ei enää mahdu vierestä kulkemaan, Erkki Mäkelä sanoo.

Turun kaupunki onkin käynnistänyt jo kaavoituksen uuden kävelysillan rakentamiseksi Lonttisten rautatiesillan pohjoispuolelle yläjuoksun suuntaan.

– Tällä hetkellä pohdinnassa on jopa kolme eri kohtiin sijoittuvaa siltavaihtoehtoa. Kaavoitusprosessi tulee kuitenkin syömään vuosia, Turto toteaa.

– Tämä on yksi syy, miksi kaupunki suostui rahoittamaan väliaikaisen ylitysreitin rakentamista.

REBEKKA HÄRKÖNEN

Dokumentit (1)
Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • Anarkiaa

    Käsittämätöntä, että ihmiset palkittiin näin täysin ajattelemattomasta ja hengenvaarallisesta temppuilusta. Turku antaa koulujen märäntyä, joissa niihin velvoitetut lapset sairastuvat. Mutta jos aikuiset vastuunsa tuntevat ihmiset seikkailevat alueella, johon ei missään tilanteessa tulisi mennä, heille rakennetaan sillat ja suojakaiteet...

    "Reissaaja" kirjoitti 28.12.2009 10:04

    Vastaa
  • Oli jo aikakin.

    Vuosikausia sillan yli päivittäin edes takaisin kulkeneena olen jaksanut ihmetellä touhua ja intoa jolla siltaa on yritetty tukkia. Ei ole ollut järjen tynkääkään. Todella tarpeellinen yhteys jalankulkijoille.

    Nyt olen erityisen ilahtunut että sillan molempiin päihin saatiin tehtyä myös soran avulla loivennukset, jolloin ei kaadu niin helposti liukkaalla kelillä.

    "kk" kirjoitti 28.12.2009 11:38

    Vastaa
  • Hieno

    Kansalaistottelemattomuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin järki voitti tässä asiassa. Autokaupunki Turun ja Ratahallintokeskuksen jääräpäät taipuivat vihdoin ja kevyelle liikenteelle annettiin taas sille kuuluvaa arvoa.

    Kysehän on pienessä mittakaavassa samasta kuin jos autoilta kiellettäisiin Tuomaansilta ja sanottaisiin että Tuomiokirkkosiltaa ja Halistensiltaa pitkin pääsee kyllä.

    "Sämpylä" kirjoitti 28.12.2009 12:36

    Vastaa
Näytä
|<«1234»>|
Kerro kaverille
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS