Päättäjät ottivat kahden viikon tuumaustauon
Turun peruspalvelulautakunnan
talousarviossa 42 miljoonan reikä
Turun Sanomat 16.9 2009 02:32:29
Virkamiesten valmistelema Turun peruspalvelulautakunnan ensi vuoden talousarvioesitys ylittää tällä hetkellä lähes 42 miljoonalla eurolla netto-ohjeluvun, jonka kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen (kok) asetti sille kesäkuussa.
– Jos budjettiehdotus joudutaan painamaan ohjelukuun, edessä ovat äärimmäiset palvelusupistukset, sanoo vs. peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa .
Sosiaali- ja terveystoimesta vastaavalle peruspalvelulautakunnalle osoitettu netto-ohjeluku ensi vuodelle on 525 miljoonaa euroa.
Lautakunnalle tuotiin tiistaina 567 miljoonan esitys.
Lautakunta palautti asian vielä kahdeksi viikoksi uuteen valmisteluun, vaikka hallintokuntien esitysten takaraja oli alun perin tällä viikolla. Lisäajasta on sovittu Pukkisen kanssa.
– Mietimme, olisiko mahdollista päästä lähemmäs ohjelukua laskemalla vaikka rakenteellisten muutosten vaikutuksia. Suurin osa menoistamme on kuitenkin subjektiivisia oikeuksia, puheenjohtaja Juhani Leppä (kok) arvioi kokouksen jälkeen.
Tärkein rakennemuutoksista olisi pitkäaikaissairaanhoidon paikkojen korvaaminen kotihoidolla.
Ensi vuoden kuluja nostaa osaltaan nuorten heikentynyt työllisyystilanne. Syrjäytymiskierrettä yritetään katkaista esimerkiksi päihdehuollon palvelujen avulla.
Ikäihmisten elämänlaatua pyritään osaltaan turvaamaan varmistamalla, että 75 vuotta täyttäneet saavat palvelutarpeen arvioinnin seitsemän vuorokauden sisällä yhteydenotosta.
Vanhainkoti ajetaan
alas Luolavuoressa
Ympärivuorokautisen hoidon palvelurakenteen muutos aiotaan aloittaa vähentämällä 48 vanhainkotipaikkaa ja korvaamalla ne tehostetulla palveluasumisella, joka järjestetään ensin ostopalveluna. Rakennemuutokseen tähtäävänä toimena on esitetty Luolavuoren vanhainkodin toiminnan asteittaista alasajoa.
Riitta Liuksan mukaan Luolavuoren tiloja on tarkoitus hyödyntää muihin peruspalvelutarpeisiin, koska tilavuokrat pysyvät kuitenkin peruspalvelulautakunnan kontolla.
Muita vanhainkoteja remontoidaan. Parhaillaan ovat käynnissä Runosmäen vanhainkodin parannustyöt, ja Liinahaan vanhainkoti on ensimmäisenä korjauksia odottavien listalla.
Liuksa arvelee, että jotkut voivat ottaa koko sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisen hampaisiinsa, koska kulut ovat korkeita.
– Joku voi vetää johtopäätöksen, ettei hallintokuntien yhdistämistä oteta vakavasti. Se vain on niin, että iso laiva kääntyy hitaasti, Liuksa vetoaa.
Myös opetuspuolella
miljoonaluokan ylitys
Pukkisen antamat ohjeluvut eivät tyydytä myöskään opetuspuolen päättäjiä. Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto hyväksyi tiistaina omalta osaltaan talousarvioesityksen, jonka nettomenoiksi tulisi 130 miljoonaa euroa.
Ohjeluku oli 124,9 miljoonaa eli 5,1 miljoonaa pienempi. Se merkitsisi kahden prosentin leikkausta tämän vuoden menoihin.
Osasto lisäsi virkamiesten esitykseen tiistaina 900 000 euroa, jotta rahaa riittäisi kirjallisuuteen, tuntikehyksiin, neljään psykologiin ja yhteen kuraattoriin. Toisaalta se päätti kokoomuksen, keskustan ja Vasemmistoliiton äänin 5–4 esittää siivouspalvelujen kilpailutuksen laajentamista sekä ruokahuolto- ja kiinteistönhoitopalvelujen kilpailutuksen käynnistämistä, mistä toivotaan jopa miljoonaluokan säästöjä.
Opetustoimen esitystä perataan vielä lautakunnassa tänään keskiviikkona.
Ympäristö- ja kaavoituslautakunta haluaa 131 000 euroa yli ohjeluvun. Lisärahaa tarvitaan mm. kaupunkiseudun yhteiseen rakennemalliin, lentokentän osayleiskaavoitukseen ja konsulttisitoumusten täyttöön.
Lautakuntien esitysten jälkeen Pukkinen kokoaa oman ehdotuksensa Turun vuoden 2010 talousarvioksi. Lopullisesti euroista päätetään Turun valtuustossa 30. marraskuuta.
MATTI ARVAJAJARI HEINO