Sankareita ja marttyyreita

Turun Sanomat 27.11 2009 01:31:08

• Kallio, Kujanpää, Nikkilä ja Veijalainen: Lipusta revitty tähti, KokoTeatteri, Helsinki. Ohjaus Helena Kallio, sävellys ja sovitukset Timo Hirvonen, valot Mirva Jantunen, äänet Eero Pulkkinen, videokoosteet Mikko Orpana. Ensi-ilta 25.11.

Helsinkiläinen pieni ja sinnikäs KokoTeatteri liikkuu jälleen itselleen tutussa maastossa. Reilut kymmenen vuotta toimineen teatterin ohjelmistossa on ollut runsaasti Venäjän ja Baltian maiden todellisuudesta ja lähihistoriasta ammentavia teoksia. Lipusta revitty tähti sukeltaa läpi sodan ja miehityksen tallomien ihmiskohtaloiden Itä-Euroopassa ja Suomessa.

Neljä eri sukupolvien teatterintekijää Helena Kallio, Heikki Kujanpää, Jussi Nikkilä ja Anna Veijalainen ovat lähteneet pohtimaan mahdottomia kysymyksiä sodan mielettömyydestä ja yksilön paikasta ja valinnoista sen keskellä.

Nelikon käsikirjoittama ja Kallion ohjaama kollaasimainen esitys liikkuu sujuvasti sisällissodan vankileireiltä jatkosodan aikaiseen kuulusteluvankilaan sekä Unkarin kansannousun ja Prahan kevään kautta 2000-luvun Tsetseniaan ja Moskovaan.

Esityksen symbolina toimii nimessäkin esiintyvä kuva (Unkarin)lipusta, josta on Neuvostorintamasta irrottautumisen merkiksi revitty tähti pois. Tähden tilalla keskiössä ovat yksilöt; ihminen valintojen edessä. Esitys kysyy, mikä on yksilön teon merkitys ja onko valitseminen ylipäänsä mahdollista?

Esityksessä seikkailee historiallisia henkilöitä kuten puolustusministeriksi päätynyt pasifistiYrjö Kallinen , Unkarin kansanousun sankareita, vapauden puolesta itsensä soihtuna polttanut Jan Palach j a sananvapauden puolesta taistellut toimittaja Anna Politkovskaja .

Dramaturgia pysyy kasassa ja puolentoista tunnin kesto on sopivan napakka. Lipusta revitty tähti on aiheensa ja muotonsa kokoinen esitys.

Esitys hyödyntää Kokolle tuttuun tapaan runsaasti musiikkia ja fyysistä ilmaisua. Kolmikko Kujanpää, Nikkilä ja Veijalainen esittävät hahmot nopealla tempolla ja tiukalla vireellä.

Porukan nuorimmainen Jussi Nikkilä musisoi monipuolisesti ja näyttelee ihastuttavan rennosti ja samalla tarkan älykkäästi. Hän tuo hahmoihinsa vapauttavaa huumoria, saa yleisön nauramaan kanssaan ja seuraavassa hetkessä herkistymään järkyttävien kohtaloiden äärelle.

Veijalainen tanssii, laulaa ja näyttelee ylivirittyneesti ja esittämistä korostaen ja katsojalle jää hyvin vähän tilaa kokea tai tuntea. Veijalaisen tutkintavankeudessa menettävä Betty Peltonen on mainion topakka ja koskettavimmillaan hän on Politkovskajana, riisuessaan turhan esittämisen pois.

Politkovskaja tulee vierailulle Helsinkiin ja kiittää ymmärtävää yleisöä saamastaan tuesta. Ei sanavapauden puolustajallekaan muuta konkreettista tukea riitä kuin kukat ja kynttilät haudalla.

Esityksessä ei kuitenkaan ole mitään Suomessa ja tässä hetkessä rohkeaa tai vaarallista. Siitä tulee sankaruuden ylistys ja tribuutti rohkeille teoille. Kysymykset eivät kohdennu meille ja tähän aikaan.

EEVA KEMPPI