Valtapeliä
luokkahuoneessa
Turun Sanomat 16.11 2009 01:30:44
Esitys on psykologisesti niin uskottava, että sitä katsoessa melkein unohtaa olevansa teatterissa. Kuusi rohkeaa, nuorta näyttelijää tekee upeaa työtä.”
• Nigel Williams: Luokan vihollinen. Suomennos, dramatisointi Minna-Stiina Saaristo. Turun nuori teatteri. Ohjaus Minna-Stiina Saaristo. Lavastus Minna-Stiina Saaristo ja Henrik Ruutu. Puvustus työryhmä. Valosuunnittelu Antti Niitemaa. 11.11.
Luokan vihollinen ei päästä näyttelijöitä ja katsojia helpolla. Se ei ole harmitonta viihdettä vaan edelleen ajankohtainen draama, joka aristotelisessä hengessä herättää katsojassa niin pelkoa, sääliä kuin tunteiden puhdistumista ja elämänhalun voimistumista.
Minna-Stiina Saaristo on erinomaisen onnistuneesti suomentanut, dramatisoinut ja ohjannut Nigel Williamsin (s. 1948) Class Enemy -näytelmän (1978) Turun nuorelle teatterille. Ensimmäiset painokkaat kirosanat kieltämättä särähtävät korvaan, mutta roisiin kielenkäyttöön tottuu yllättävän nopeasti. Saaristo on osuvasti sijoittanut näytelmän tapahtumat tämän päivän Suomeen.
Luokan vihollinen sijoittuu tunkkaiseen luokkahuoneeseen, jossa kuusi murrosikäistä erityisoppilasta turhaan odottaa uutta opettajaa saapuvaksi – kaikki aikaisemmat on laitettu perusteellisesti hajalle. Rauttis pyrkii hallitsemaan luokkaa alistamalla muita, käyttäytymällä määräilevästi ja aggressiivisesti. Hän saa idean, että jokainen kuudesta oppilaasta pitää viiden minuutin oppitunnin haluamastaan aiheesta. Muut suostuvat vastahakoisesti.
Näytelmässä on kyse eräänlaisesta valtapelistä, jossa keskeisiä rooleja näyttelevät viha, pelko, pettymykset ja kosto, mutta myös inhimillinen välittäminen ja toivo. Valtataistelu kulminoituu Rauttiksen ja Sebastianin välille. Sebastian on joukosta ainoa, joka uskaltaa uhmata Rauttiksen ylivaltaa. Hän myös muistuttaa, että enimmäkseen ihmiset kuitenkin välittävät toisistaan.
Kaikille kuudelle oppilaalle ovat tuttuja ongelmaiset kodit ja sosiaaliviranomaiset. Nuoret ovat ehtineet pettyä aikuisiin ja yhteiskuntaan. Heitä kalvaa yksinäisyys ja pelko, että kukaan ei välitä. Hallitsevia tunteita ovat pelko ja viha. Puolustuksekseen nuoret ovat kehittäneet kovan ulkokuoren ja välinpitämättömän asenteen.
Aristotelisessä hengessä henkilöhahmojen onnettomuus ei johdu pahuudesta, vaan – kuten tekstissäkin moneen kertaan toistetaan – oppimattomuudesta. Ankeissa ja turvattomissa oloissa kasvaneet nuoret ovat liian varhain joutuneet pärjäämään omillaan. Mutta vielä on toivoa, he ovat edelleen elossa, voivat saada apua, ottaa vastuun omasta elämästään ja oppia elämään rakkaudessa vihan sijaan.
Koskettava
ja opettava
Esitys on psykologisesti niin uskottava, että sitä katsoessa melkein unohtaa olevansa teatterissa. Kuusi rohkeaa, nuorta näyttelijää (Lauri Grönroos, Jere Hultin, Laura Hurme, Joonatan Perälä, Velppa Valjanen ja Jussi Virtanen) tekee upeaa työtä. Tunneilmaisu on todentuntuista ja näyttelijät reagoivat toisiinsa tarkasti ja luontevasti. Hahmot ovat puhetavaltaan, elekieleltään ja ulkomuodoltaan varsin realistisia.
Suurin osa nuorista ei onneksi henkilökohtaisessa elämässään joudu kokemaan sellaisia rankkoja olosuhteita, joissa näytelmän hahmot elävät, mutta pettymysten, pelon ja vihan kohtaaminen kuuluvat jokaisen inhimillisen olennon elämänoppituntiin. Sitä paitsi nykyajan mediakulttuurissa tuskin kenenkään nuoren on mahdollista välttyä tulemasta tietoiseksi myös hankalista elämänolosuhteista ja esimerkiksi äärimmäisistä vihan ilmauksista.
Esitys on paitsi katsomiskokemuksellisesti koskettava, myös opettava – ilman opetuksellista sävyä. Sisällöllisesti se voi herättää keskustelua esimerkiksi tunteista ja niihin liittyvistä solmuista sekä inhimillisestä ja yhteiskunnallisesta vastuusta. Esitys on antoisa myös teatteritaiteen opetuksen näkökulmasta, koska se mahdollistaa perinteisen draaman rakenteen tarkastelun, erityisesti henkilöhahmojen ja juonensommittelun näkökulmista.
Keskiviikkoisen esityksen yleisö koostui pääasiassa yläkoululaisista ja heidän opettajistaan. Katsojien reaktioista päätellen, myös pääosin nuori yleisö eläytyi tiivistunnelmaisen esityksen maailmaan. Toivottavasti vielä moni opettaja tarttuu tilaisuuteen ja tarjoaa oppilailleen paitsi antoisan teatterielämyksen, myös mahdollisuuden paneutua draaman teoriaan sekä sisällöllisesti haastavaan ja nuoria koskettavaan aihepiiriin.
ANNINA KARHU