Baloo ja Bagheera (Jani Karvinen, Juhani Laitala) kasvattavat Mowglia (Marja Salo) rakkaudella, mutta välillä rankalla kädellä.

Kasvutarina rauniokaupungissa

Turun Sanomat 11.9 2009 02:31:30

• Rudyard Kipling: Viidakkokirja. Kansallisteatteri, Helsinki. Sovitus Alexander Mørk-Eidem, ohjaus Jukka Rantanen, lavastus Katri Rentto, puvut Tarja Simonen, musiikki Timo Hietala, koreografia Tiia Teuronen, videosuunnittelu Jenni Valorinta, valaistus Matti Tiilama, äänet Juha Kerkola ja Esa Mattila. Ensi-ilta 9.9.

Pääkaupungin teatterit yrittävät kilvan houkutella suurten näyttämöidensä katsomot täyteen ”hankalaa kohderyhmää” eli varhaisnuoria ja teinejä. Vastaus on yleensä musikaali, jossa riittää sykettä ja meininkiä, ettei nuoriso vain nukahda.

Kansallisteatteri vastaa haasteeseen tarttumalla klassikkoon, tosin modernisoidussa asussa ja runsailla tehosteilla maustettuna. Rudyard Kiplingin yli 100 vuotta vanhaan tarinakokoelmaan perustuva Viidakkokirja on kunnianhimoinen esitys, joka ei päästä katsojaakaan helpolla. Nyt kerrotaan tarinaa ja herätellään suuria kysymyksiä. Keitä me ihmiset olemme ja mistä syntyy ahneus ja väkivalta?

Norjalainen Alexander Mørk-Eidem on sovittanut tarinoista nykyaikaistetun, tulevaisuuteen sijoittuvan version, jossa susien kasvattama ihmispentu Mowgli elää urbaanissa viidakossa, kauan sitten tuhoutuneen kaupungin raunioilla. Pohjoismaissa nähty sovitus on kaukana Disneyn sokerisesta animaatioversiosta ja palaa lähemmäs Kiplingin alkuperäisiä tarinoita ja hahmoja.

Jukka Rantasen isolla volyymilla ohjaama Viidakkokirja ei ole ongelmaton esitys, mutta suurelle näyttämölle luodaan monikerroksinen ja kiehtova viidakko, jossa taistellaan oikeudesta elää ja olla oma itsensä. Moraaliset kysymykset eivät ole yksinkertaisia – olihan Kiplingkin hyvin ristiriitainen hahmo – ja hyvä niin.

Esitys lähtee ainakin ensi-illassa kankeasti liikkeelle ja maailma avautuu hankalasti. Ollaan raunioituneessa Helsingissä, ollaan eläimiä, ja aseistetut ihmiset pörräävät helikoptereineen taivaalla.

Viidakon eläinhahmoille on mietitty vastineensa kaupunkien (ala)-kulttuureissa. Mowglin laumaansa hyväksyvät sudet ovat parhaat päivänsä nähneitä rokkareita ja ihmispennun henkeä jahtaava tiikeri Shere Khan (Ville Keskilä ) on rasistista uhmaa huutava skinhead.

Huumoria ja seikkailua

Eläingalleriaan mahtuvat myös nuorisonäytelmissä näköjään pakolliset homopari ja pissikset. Viidakkokirjan hahmot ovat onneksi virkistävän absurdeja. Esityksessä on seikkailun lisäksi paljon huumoria, eikä se onneksi jää pelkiksi irtovitseiksi.

Alkukankeus murtuu viimeistään, kun bailu-apinat (Anna Paavilainen ja Emilia Sinisalo ) valloittavat terävän ironisilla manga-prinsessa hahmoillan lavan ja sekoittavat Mowglin pään. Nyt lähdetään bailaamaan Banaanivaltioon!

Mowglin kasvattivanhemmat, Baloo-karhu ja Mustapantteri Bagheera (loistavat Juhani Laitala ja Jani Karvinen ), rakastavat ihmislasta, mutta haluavat opettaa pennulle viidakon julmaa lakia, välillä rankoinkin keinoin. Laitalan Baloo on venäjää puhuva herkkä, mutta macho homo-karhu ja Karvisen pantterikuosisessa transussa yhdistyvät diiva, lähiöruusu ja rakastava äiti.

Kasvutarinan aiheena on identiteetti, itseksi kasvaminen ja oman paikkansa löytäminen. Marja Salon Mowgli pohtii onko hän susi, sammakko, apina vai ihminen. Kuka on ystävä ja kuka vihollinen? Reipas ja herkkä Salo on parhaimmillaan, kun hän vähiten esittää lasta.

Katri Renton lavastus leikittelee komeasti rauniokaupungin tuttuudella, puvustus on nokkela ja Kansallisteatterin tuttuja näyttelijöitä ei melkein tunnista hurjien ja hurmaavien maskien takaa. Matti Tiilaman valot luovat jännitystä viidakkoon.

Viidakkokirja on ehtaa puhedraamaa, vaikka musiikkia on paljon mukana. Sara Puljulan livenä luoma mahtava äänimaailma on kekseliäs ja elävä. Esityksen kolme varsinaista laulua jäävät irrallisiksi numeroiksi ja varsinkin Mowglin loppulaulu tuo loppuun turhaa Disneyn siirappia.

Esitys on visuaalisesti näyttävä ja mukana on paljon tehokeinoja kuten video- ja livekuvaa. Tekniikka ja suorat, ei niin kekseliäät, viitteet elokuvan maailmaan tuovat esitykseen viihdyttämisen makua. Vahva näyttelijäntyö ja tarina kantavat kyllä.

EEVA KEMPPI