Reetta Pessa (vas.), Eeva Kortekangas ja Maria Ojanen Turun ylioppilasteatterin Reviirissä.

Vallankäytön fragmentteja

Turun Sanomat 15.2 2010 01:28:48

• Tuukka Jukola: Reviiri. Turun ylioppilasteatteri. Ohjaus Tuukka Jukola. Lavastus Anne-Maria Roos. Puvustus Maria Kärki. Valosuunnittelu Arttu Aarnio. Äänisuunnittelu Tuukka Jukola ja Arttu Aarnio. Ensi-ilta 13.2.

”Reviiri on esitys vallankäytöstä, väkivallasta, sukupuolirooleista, sukupolveni näköalattomuudesta ja suomalaisuudesta”, kirjoittaa Tuukka Jukola käsikirjoittamansa ja ohjaamansa Reviirin käsiohjelmassa.

Esityksessä on poliittista asennetta, se antaa äänen sille nuorten aikuisten ikäpolvelle, jolta vaaditaan elinikäistä opiskelua ja sopeutumista päättymättömään pätkätyökierteeseen. Ikäpolven elämää hallitsevat epävarmuus, kyynisyys ja uupumus.

Esitys rakentuu erilaisista vallankäytön teemoja käsittelevistä fragmenteista. Näyttämötilanteet kuvaavat instansseja, jotka on perinteisesti nähty yhtenäisyyttä ja hyvinvointia luovina: koulutus, työelämä, politiikka ja uskonto. Valtaapitävien tahojen houkuttelevasta ja pakottavasta, seksuaalisesta ja väkivaltaisesta vakuuttelusta huolimatta, kansalainen ei voi hyvin.

Vaikka esityksessä on huumoria, siitä uupuu kokonaan lämpö, mikä korostaa valtaan ja alistaviin käytäntöihin liittyvää kylmyyttä. Jukolan puheenvuoro ei salli katsojan nautiskella harmittomasta esityksestä ja tuntea oloaan mukavaksi, mutta se haastaa katsojan kysymään, missä nyky-yhteiskunnassa ollaan menossa.

Nyky-Suomen silminnäkijät

Sirpalemaiset kohtaukset ja niiden psykologisesti persoonattomat henkilöhahmot tarjoavat samaan tilanteeseen monia näkökulmia. Henkilöhahmot on puettu samanlaisiin työhaalareihin, yksilöinti tapahtuu nimeämällä heidät näyttelijöiden todellisilla sukunimillä. Hahmot ovat eräänlaisia nyky-Suomen tilan silminnäkijöitä tai todistajia.

Näyttelijäntyö on fyysistä ja äänenkäytöllisesti vaativaa, koska monessa kohtaa repliikit puhutaan huutaen. Tyyli tuo armottomasti esiin kouluttamattomien ja osin rakenteellisesti hentojen äänten puutteet. Artikulaatio puuroutuu monin paikoin.

Jukola on silti saanut muodostettua Ylioppilasteatterin yhdestätoista nuoresta näyttelijästä kohtalaisen yhtenäisen joukon. Näyttämöllinen läsnäolo on energeettisesti tasaisen vahvaa ja fyysiseen ilmaisuun on tavoitettu impulsiivista ja koreografista tarkkuutta.

Visuaalisesti ja auditiivisesti esitys on karu. Rälläköiden persoonattomassa huudossa on röyhkeyttä, seksualisoituina houkuttimina ja palkintoina toimivissa banaaneissa on tahmaista irvokkuutta ja kattoon ripustetuissa laihoissa tukeissa hiljaista väkivallan uhkaa.

Metateatterillinen ulottuvuus

Valtaan ja rajojen vetämiseen – reviirin rajaamiseen – liittyvien teemojen lisäksi esityksellä on myös metateatterillinen ulottuvuutensa, jonka Jukola kirjoittaa auki esitystä ironisesti kommentoivassa monologissa.

Bertolt Brecht ja Kristian Smeds eivät ole uransa alkuvaiheessa olevalle teatterintekijälle lainkaan hullumpia vaikuttajia. He ovat paitsi havainnoineet ja kommentoineet ympäröivää yhteiskuntaa, mutta ennen kaikkea kulkeneet omaa tietään uudistusmielisellä teatteritaiteen saralla.

Reviiri on yhtäältä ohjaustaiteellisesti kunnianhimoinen mutta toisaalta ylioppilasteatterin resursseihin realistisesti sovitettu työ. Jään uteliaana odottamaan Jukolan seuraavaa ohjaustyötä.

ANNINA KARHU