Kuvista nousee tarina
Turun Sanomat 20.7 2010 02:28:59
• Tarinoiden lumo – kertomukset nykytaiteessa Lönnströmin taidemuseossa Raumalla 26.9. saakka.
Katse hakee taideteoksesta helposti esittävyyttä, vaikka tekijä keskittyisi puhtaasti kuvan sisäisiin tekijöihin. Esittävistä tai sellaisiksi mielletyistä elementeistä koostuu kertomus, joka ainakin näennäisesti auttaa ”ymmärtämään” taidetta.
Joskus teoksen nimi voi olla avain. Ymmärtäminen helpottaa ahdistusta, joka muuten voisi syntyä oudon kokemuksen äärellä. Toinen vaihtoehto on kuulostella avoimin mielin, mitä teos herättää. Toisinaan se ei herätä tietoisella tasolla ensi kohtaamisessa yhtään mitään.
Tarinat eri muodoissaan, suulliset, kirjalliset, kuvalliset pitävät yhteisöä koossa. Historiattomuus olisi ajatuksenakin sietämätön. Lönnströmin talon kolmeen kerrokseen kuraattori Juha-Heikki Tihinen valitsi teoksia kahdeksalta taiteilijalta. Kaikki ovat Helsingistä.
Ajatuksena on, että jokaisessa teoksessa on omalla tyylillään avautuva kertomus. Mukana on nykytaiteen tähtiä kuten Anna Retulainen ja Janne Räisänen . Retulaisen kuvien abstraktit kurinalaiset värikentät ikään kuin peittävät alla olevaa kertomusta. Räisänen on häpeilemätön ekspressionisti, jonka värikäs kuvamaailma on rujo ja vinksahtanut. Seinän pituiselle rullapaperille Räisänen on päästellyt spontaanisti infantiilejakin kuvia ja tekstejä. Katsoja osallistuu teoksen tarinaan myös fyysisesti kulkiessaan koko yhdeksän metrin matkan.
Tihentyviä
kertomuksia
Lönnströmin ripustuksen hienouksiin kuuluu, että sama taiteilija putkahtaa esiin uudelleen eri kerroksissa, kun katsoja jo luuli kaiken nähneensä. Avara ripustus antaa tilaa hengähtää.
Paljon lupaava näyttelyn nimi lunastaa lupauksensa melko hyvin. Joissakin kuvissa kertomukset tihenevät muita enemmän. Ville Andersson rakentaa valokuviinsa surrealistisia kohtauksia. Draamojen mustiin pukeutuneissa ihmisissä on kasvotonta pelkoa ja vakavuutta tuntemattoman edessä. Timo Heinon kumilla ja muovilla tuunatuista lehmänsarvista kasvaa kokonainen Ohitusleikkaus-sarja. Se vie ajatukset hyvin fyysisiin ilmiöihin luonnon ja teknologian leikkauspisteessä.
Portaikossa tervehtii Heinon Lankayhteys-installaation orkideakimppu. Siitä lähtevä musta johto yhdistelee eri huoneita niiden läpi kulkiessaan. Se päätyy lopulta mustaan jännitettyyn jouseen.
Muiston muuttumista ja palaamista tutkii Heta Kuchkan hyvin henkilökohtainen Daddys Girl -video. Siinä Kuchka itse kuuntelee kappaletta, joka soi kun hän sai tiedon isänsä kuolemasta.
Näyttely luottaa muutenkin paljon videokerronnan voimaan, ja kertomuksiin tulee mukaan ajan kokemus. Ullakolle on rakennettu erityisiä videonurkkauksia. Harmi vain, että videoteokset tahtovat kesänäyttelyissä pyöriä ilman yleisöä.
Jakelukanavan kriittinen tarkastelu olisi paikallaan. A3-kokoinen näyttelykirja ei mahdu järkevästi oikein mihinkään. Epäkäytännöllisen koon ainoa selitys lienee Svenska kulturfondenin ja FRAMEn rahoitus.
SEPPO METSO