Mikko Ijäs: Nickyn terassi

Kangastelevia, kangertelevia
ja kommentoivia teoksia

Turun Sanomat 26.1 2010 01:30:17

• Mikko Ijäksen, Mika Karhun ja Jan Kenneth Weckmanin yhteisnäyttely Galleria Maaret Finnbergissä (Läntinen Rantakatu 3) 31.1 asti.

Galleria Maaret Finnbergissä esillä oleva kolmen miehen yhteisnäyttely koostuu hyvin erilaisista teoksista. Taiteilijat toteavatkin että heitä yhdistää ennen kaikkea ystävyys, ei viesti. Yhteistä on taiteen tutkimuksen soveltaminen omaan tekemiseen.

Vuoden 2009 Ars Fennica-ehdokas Mika Karhulla ja Mikko Ijäksellä teosten lähtökohtina ovat toimineet väitöskirjatutkimukset, Jan Kenneth Weckmanin taideteoreettinen suuntautuneisuus on johtanut muun muassa taiteen lisensiaattiopintoihin.

Ijäksen Tutkielmia havainnoista koostuu digitaalipiirroksista, jotka havainnollistavat piirtäjän katsetta. Namibian matkalta aiheensa ammentaneet iPhone-piirrokset, pienikokoiset maisemat, esinetutkielmat ja muotokuvat ovat yhtä aikaa sekä sumeita että räikeitä, kuten neonpunainen vuori maalauksessa Waterberg. Muutamaan ohueen värivyöhykkeeseen ja irrallisiin, valoa ja varjoa paikantaviin viivoihin pelkistettyinä näkymät vaikuttavat painovoimattomalta.

Muut esinetutkielmat ja muotokuvat ovat tietokoneen kosketusnäytölle piirrettyjä. Laajimmat värialueet muistuttavat teknisesti puupiirrosta, tarkasti muotoa myötäilevät, lyhyet ristikkäisvedot tuovat puolestaan mieleen temperatekniikan.

Aineenmukaisuuden erotteluun työt eivät pyri, iho, tausta ja vaatetus ovat kuin samaa lihassäikeiden kerrostumaa. Ijäksen mukaan ihminen pitää miellyttävänä vääristymiä ja yksinkertaistuksia, mikäli niiden tekemisessä noudatetaan – useimmiten sosiaalisten mieltymyksien määräämää – johdonmukaisuutta. Sekä iPhone- piirroksissa että kosketusnäytöllä tehdyissä töissä silmäänpistävää on niiden säikeinen aineettomuus, diaprojektorin värintoistoa muistuttava kirkkaus ja kangastuksenomaisuus, mikä näkyy havainnollisimmin Maijassa kahtena limittäisenä profiilina.

Käsitteellisiä
karttoja

Maalauksia toimii Weckmanin mukaan karttana, jonka avulla ei tavoitella koko totuutta vaan muodostetaan yksinkertaisia malleja vastakohtapareista kuten luonnosta ja kulttuurista. Useimmiten yhden värisävyn päälle piirtyvät muodot ovat luonnon orgaanisuuteen viittaavia ympyröitä tai toisiinsa yhdistyneitä, rakennusten pohjakaavoja muistuttavia viivoja. Constantly trying to improve myself -maalauksen oranssi pohja on täytetty näillä pikkiriikkisillä viivoilla, joiden jännite syntyy osittaisista tihentymistä. Syvyysvaikutelma on huikea ilmaisukeinojen niukkuudesta huolimatta.

Seitsenosaisessa Lahjassa keltaisille taustoille on söperrelty oranssilla viivalla paketteja. Piirrosviiva on niin tutisevan kangertelevaa, että se alkaa jo näyttää lapselliselta. Weckmanin mukaan myös kieli muuttuu lapselliseksi silloin kun symboli ilmaistaan visuaalisesti, ikonina. Objektia – tässä lahjapakettia – muistuttava merkki on ikoni, koska objektia kuvaava merkki ja objekti ovat keskenään samankaltaisia. Indeksissähän merkki olisi jatkuvuuden kautta yhteydessä objektiin, kuten savu tulen merkkinä, symbolissa puolestaan merkin ja objektin välinen suhde olisi kaikkein sopimuksenvaraisin, kuten tietyistä kirjaimista muodostetussa sanassa.

Muistutuksia
eriarvoisuudesta

Mika Karhun Havaintoja todellisuudesta nostaa esiin sosiaaliset ongelmat ja ihmisten välisen eriarvoisuuden. Hänen mukaansa tietoisuus taiteen traditioon kuuluvasta kärsimyksestä yhdistyy yhteiskuntaamme kiristävän tehokkuuden ilmapiirin tuomaan jännitteeseen ja vihaan heikompia kohtaan sekä näistä johtuvaan häpeäntunteeseen. Taiteilija käsittelee teoksissaan miten rakenteellinen väkivalta heikompia kohtaan puhdistetaan kilpailun nimissä yksilöiden väliseksi kamppailuksi.

Akromaattiset, useimmiten hiilellä, musteella, pigmentillä ja tuhkalla tehdyt työt kuvaavat räjähdyksestä muodostuvia sienipilviä, varastotiloja, varjoisia kasvoja ja voimakkaasti lyhennettyjä ruumiinosia, joiden raskautta värivalumat ja roiskeet vielä korostavat. Osa töistä on toteutettu pigmenttivedoksina. Muotokuvien kasvot on vääristelty ihmisyyden iljettäviksi irvikuviksi, joskin niiden sumentaminen viitannee saavutettua olotilaa kuvaavaan häpeään.

Muotokielelle on ominaista sekä löysyys että sankkuus. Tämä johtuu valahtavista, mutta tiiviisti rajautuvista muodoista. Ulkoapäin muokkautuvat ja sisältäpäin plastisesti laajenevat kehot lunastavat tilansa mitäänsanomattomasta taustasta. Bourdieulaisittain alistettujen ja rakenteellisen väkivallan vastavuoroiset suhteet nousevat esiin eriarvoisuuden syynä ja jatkuvuuden takeena.

Lyhennysten kautta vartaloihin on helppo samaistua, kuvakulma on tuttu katsellessamme oman kehomme vallitsemaa tilaa. Toisaalta lyhennykset tunkeutuvat kiusallisen liki. Muillekaan Karhun representoimille asiantiloille ei tunnu olevan oikeutusta, todellisuuden painolasti syöksyy päälle synkkänä, rytisevänä kivivyörynä. Materiaalina käytetty tuhka toimii kaiken katoavaisuuden, inhimillisen ponnistelujen turhuuden, mutta myös puhdistavuuden ja uusiutumisen vertauskuvana.

HANNA LAMNAOUER