Australialaisen The Dronesin ensivisiitin olisi voinut ajoittaa paremminkin
Isoa musiikkia pienelle yleisölle
Turun Sanomat 29.9 2009 02:30:52
• The Drones ja Plain Ride, Klubi 27.9.
– Hei, me olemme The Drones Melbournesta, Australiasta, tokaisi kitaristi Dan Luscombe yhtyeensä ensimmäisen Suomen-keikan alkajaisiksi.
Koruton kommentti, eikä ilmassa ollut muutenkaan suuren urheilujuhlan tuntua. Kovinkaan moni ei ollut selvästikään viitsinyt lähteä Big Brotherin vemputustouhujen jälkeen katsomaan elävää musiikkia sunnuntai-illan ratoksi.
Se ei tuntunut arvostettuja musiikkipalkintoja kotimaassaan napsinutta ja kriitikoiden ylistämää yhtyettä paljon haittaavan. Meininki oli setin aloittaneesta Jezebelistä lähtien niin sanotusti oksat pois.
The Drones ammentaa vahvasti Pixiesin melurockista, feedback-kitaroista ja Crazy Horsen raskaasta soittokädestä. Laulaja-kitaristi Gareth Liddiardin messuamisesta taas tulee vahvasti mieleen toinen australialainen eli Nick Cave.
Kun Liddiard, Luscombe ja kunnioitettava efektiarmeija pitivät kitaraosaston kiinnostavana, rumpali Michael Noga ja suurimman osan keikkaa selin yleisöön soittanut basisti Fiona Kitschin tyytyivät huolehtimaan keitoksen kasassa pysymisestä.
Se olikin ehkä The Dronesin vakuuttavinta osaamista. Vaikka sinne tänne poukkoilevat kappalerakenteet hukkuivat tasaisin välein lähes hallitsemattomalta vaikuttavaan kirskuvaan meluun, yhtye onnistui aina luovimaan itsensä kuiville.
Aussiyhtyeen heittäytyminen ja ankara paatos sai varsinkin loppupuolen Shark Fin Blues ja Six Ways to Sunday -kaksikon aikana suomalaisyleisön päät nyökkymään, mutta sitä suurempaa eläytymistä ei juurikaan näkynyt. Tuskin sitä kukaan lähes selvin päin paikalle saapuneilta suomalaisilta odottikaan.
Niin vakuuttava näillä leveyspiireillä vielä melko tuntematon yhtye kuitenkin oli, että yleisö olisi mielellään kuunnellut sitä lisää. Sitkeästä taputuksesta ja hyvin valikoidusta suomalaisesta voimasanasta huolimatta aussit eivät silti enää lavalle palanneet.
Ylimielisyydestä tuskin oli kysymys. Keikan aikana The Drones muisti kiittää paikalle saapunutta yleisöä ja illan avannutta Plain Ridea. Myös yläkerrassa möykännyt ruotsalainen thrash metal -suuruus The Haunted sai osansa kiitoksista, joskaan ei niin vakavassa mielessä. The Drones hihitteli yhtyeen nimelle ja lupasi kiittää sitä vastedes kaikilla tulevilla keikoillaan.
Plain Ride sen sijaan ansaitsi kiitoksensa. Janne Westerlundin johtama hieno yhtye hoiti oman lämmittelijän osuutensa vielä harvalukuisemman yleisön edessä kuin illan pääesiintyjä.
Uuden House on the Hill -albumin aloitusbiisillä Road Music alkanut kompakti setti piti otteessaan. Ja nähtiinpä sen aikana myös bassonsoittoa olutpulloslidella. Hyvä keikka, mutta luultavasti Plain Ridella on ollut hohdokkaampiakin iltoja yleisömenestyksen suhteen.
PEKKA SIIKAVIRTA