Ozzy Osbourne pystyy vielä yli kuusikymppisenä näyttämään nuoremmilleen, mistä heavyn ydin löytyy.

Vaahtoa kansalle

Turun Sanomat 11.7 2010 02:42:23

•  Ozzy Osbourne Ruisrockissa perjantaina 9.7.

Kun pimeyden ruhtinaaksikin tituleerattu Ozzy Osbourne nousee hiljalleen pimenevän Ruissalon illassa lavalle, tuntemukset alkavat herkistyä, vaikka miehen viimeiset levyt eivät soolouran alkuaikojen kaltaista värinää olekaan herättäneet.

Yhtye lähtee liikkeelle Bark At The Moonilla, vaikka kuu ei taivaalla loistakaan. Silti bändin tarjoama lähtölaukaus osuu kohdalleen. Osbourne yhtyeineen esittää heti perään Let Me Screamin uudelta vastikään julkaistulta Scream-levyltä, mutta kun kolmanneksi yleisölle katetaan Mr. Crowley miehen soolodebyytiltä kolmenkymmenen vuoden takaa, konsertin juoni alkaa hahmottua.

Tarkoitus on luoda retrospektiivinen katsaus heavylegendan tuotantoon Black Sabbathin päiviä unohtamatta. Kieltämättä on selvää, että valtaosa juuri odottikin Osbournen suurimpia hittejä ja selvää oli tietysti sekin, että festivaalitilanteessa rajallisen ajan takia bändi ei pystynyt soittamaan niistä läheskään kaikkia tarpeellisia.

Pähkinänkuoreen sullotun keikan kappalevalinnat olivat silti juuri sellaisia, jotka varmasti tyydyttivät suurinta osaa miehen faneista.

Taiteilija huokuu
energiaa

Itse tähti vaikutti hyvinvoivalta ja nautti selvästi esiintymisestä. Viisi vuotta sitten Helsingissä Black Sabbathin kanssa vieraillut Osbourne osoitti viitteitä lievästä väsymyksestä, jota hän pyrki paikkaamaan pelleilyllä, mutta Ruissalossa Osbournesta huokui selvästi energisempi ja jämerämpi ote.

Asiaan varmasti osaltaan vaikutti sekin, että Osbourne teki ennen uusinta levyään merkittäviä muutoksia bändiinsä. Hänen tärkeä pitkäaikainen aisaparinsa Zakk Wylde sai väistyä takavasemmalle ja kuusikielistä raastaa nyt japanilaisen metalliin erikoistuneen lehden maailman kolmanneksi parhaaksi kitaristiksi rankkaama kreikkalaissyntyinen Gus G .

Mutta ei sitä pelleilyä pitänyt puuttuman Ruissalossakaan. Yleensä Osbourne paiskoo ämpäreittäin vettä yleisönsä niskaan, mutta Turussa miehellä oli pikkuisen järeämmät aseet.

Ozzy ampui vesitykillä vaahtoa yleisön joukkoon useampaankin otteeseen, ja keikan alussa lavan eteen päästetyt kuvaajat saivat oman osansa reilulla kädellä. Myöhemmin screeniltä saattoi seurata, miten runsaita vaahtopäitä yleisön päälle oli päätynyt.

Taitava kitaristi
varovaisena

Osbournen yhtye teki tarkkaa työtä, ja Gus G sai varsin paljon tilaa esitellä kykyjään. Hän on soittanut myös muun muassa Firewindissä, aiemmin perjantaina esiintyneessä Arch Enemyssä sekä Dream Evilissä, joiden levyillä hän on osoittautunut erittäinkin päteväksi kitaristiksi.

Ruissalossa hänen työskentelynsä vaikutti kuitenkin hieman varovaiselta ja jopa ujolta aivan kuin mies olisi nostanut Osbournen kappaleet henkiselle jalustalle, jolle ei pidä liiaksi käydä sorkkimaan.

Keikan puolivälin paikkeilla Shot In The Darkin jälkeen Gus sai oman soolo-osuutensa, jonka jälkeen bändi sai jamitella hetken ilman maestroa. Sooloilut ja jammailut pääsivät valitettavasti venähtämään suhteettoman pitkiksi, mikä eittämättä vaikutti tunnelmaan.

Kun rumpusoolokin oli saatu hoidetuksi pois päiväjärjestyksestä, lukujärjestystä jatkettiin Black Sabbathin Iron Manilla. Killer Of Giants puolestaan kuului niihin keikan herkimpiin hetkiin ja väkevänä sävellyksenä palautti latausta piirun verran korkeammalle. Crazy Trainin jälkeen sopi enää odottaa sitä yhtä ja ainoaa, eikä kenenkään edes tarvinnut pyytää sitä.

Paranoid oli kirkas kruunu Ozzy Osbournen näytölle siitä, että hänen alkuvoimaisuudessaan on vieläkin purevaa jännitettä.

MARKO SÄYNEKOSKI