Schnittke tyhjensi pajatson
Turun Sanomat 12.6 2010 02:30:25
Koko kirkko pidätteli henkeään ahdistuneena säveltäjän rumankauniista visioista.
• Onnea, surua ja rakkautta -konsertti Naantalin musiikkijuhlilla 10.6. Mozart, Schnittke, Schönberg.
Naantalin musiikkijuhlilla on kuultu vuosien mittaan kiitettävän paljon Alfred Schnittken (1934–1998) tuotantoa. Asiantilasta lienee kiittäminen Ralf Gothonia , joka sekä esittää että levyttää Schnittkeä säännöllisesti.
Torstai-illan konsertin kohokohta oli Pianokvintetto, jonka Schnittke sävelsi äitinsä kuoltua vuonna 1972. Se on äärimmäisen väkevää musiikkia, jossa välkehtii inhimillisen surun koko kuva – tuskan keskellä vilahtelee hymyjäkin, mutta vain peittyäkseen pian yhä raastavammiksi käyviin tunnelmiin.
Pidän Schnittken musiikissa erityisesti hänen ennakkoluulottomasta kyvystään pistellä peräkkäin klustereita ja kolmisointuja tai atonaalisuutta ja tonaalisuutta; itse asiassa aivan mitkä tahansa ilmaisukeinot ovat tälle monikasvoiselle miehelle sallittuja.
Aina Schnittke ei onnistu, hänen tuotantonsa on välillä vähän hajanaista, ja Stravinskin veroista klassikkoa hänestä ei ehkä koskaan tule, niin paljon ”lastenkamarimusiikillista” hakkaamista hänen musiikkiinsa sisältyy.
Mutta Pianokvintetto oli huikea, sen paremmin en osaa asiaa ilmaista. Se oli ehdottomasti yksi parhaista esityksistä, jota olen viidentoista vuoden aikana Naantalissa kuullut. Koko kirkko pidätteli henkeään ahdistuneena säveltäjän rumankauniista visioista. Kaikesta aisti, että Gothoni ja muut soittajat olivat erittäin tosissaan, ja kun teos päättyi lohdullisiin sävyihin, tuloksena oli kollektiivinen katharsis. Musiikilta ei kai voi juuri sen enempää odottaa.
Alkupalana kuultiin Mozartin Huilukvartetto D-duuri, joka on hieno biisi sekin. Tulkinta oli konstailemattoman raikas, ja huilisti Patrick Gallois soitti pirteästi ja ilmavasti, niin kuin Mozartia pitääkin.
Päätösnumerona oli Arnold Schönbergin Verklärte Nacht, jonka voi katsoa kuuluvan Naantalin musiikkijuhlien vakiovarusteisiin. Tulkinta oli ilmeikäs ja rikkaan monisävyinen, mutta tosiasia on, että Schnittke oli tässä vaiheessa jo tyhjentänyt pajatson.
TOMI NORHA