Maanantai 22. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Vihtori
MMS
Kirjat
Tekstikoko A A

Uskottavuus hakusessa

Turun Sanomat 2.1 2010 01:28:59

• Josh Bazell: Niittaa noutaja (Beat the Reaper). Suom. Jukka Saarikivi. 317 s. Siltala.

Josh Bazellin kohuttu esikoisromaani Niittaa noutaja edustaa kovaksikeitetyn dekkarin uutta tulemista. Se on vauhdikas, kyyninen, väkivaltainen, kaikkea muuta kuin nykyiset tosikkomaiset pohjoismaiset dekkarit tai James Pattersonin ja kumppanien edustamat yliyksinkertaistavat trillerit. Tässä se tulee lähelle vaikkapa Peter Leonardin erinomaista Ihmismetsällä-kirjaa.

Valitettavasti Niittaa noutaja ei ole kaiken ennakkokohun veroinen. On erikoista, että laatukustantamo Siltala on ottanut kirjan yhdeksi ensimmäisistä käännösromaaneistaan – parempaakin olisi tarjolla. Huono kirja Niittaa noutaja ei ole, ja Bazell on lahjakas kirjoittaja. Hän huitoo tarinan tieltä sivuun monia epäuskottavuusepäilyjä – esikoisteoksessa vaadittavaa röyhkeyttä kirjassa on runsain mitoin.

Oikea adjektiivi lienee ärsyttävä. Bazell on liian itsetietoinen keinoistaan ja hän haluaa hätkähdyttää pelkän hätkähdyttämisen takia.

Tämä on tietysti ihan kelpo lähestymistapa, mutta silloin tarinankin pitäisi kantaa. Niittaa noutaja kertoo FBI:n todistajansuojeluohjelmaan päätyneestä mafian palkkatappajasta, joka on päätynyt lääkäriksi isoon sairaalaan. Hän kertoo tarinaansa sekä nykyajassa että menneessä. Mennyt selittää kaiken, mitä nykyajassa tapahtuu.

Tarinan avautuminen kestää lukijan kannalta liian kauan ja se tuntuu liian ohuelta. Selittäessään päähenkilönsä toimintaa Bazell turvautuu tarpeettomaan melodraamaan, eivätkä yritykset syventää päähenkilön tuskaa liittämällä tarina Euroopan väkivaltaiseen historiaan vaikuta uskottavilta.

Uskottavuus on tiessään kliimaksissa, jossa päähenkilö käyttää omaa vartaloaan aseena.

JURI NUMMELIN

Kerro kaverille
Kirjat
21. maaliskuuta
20. maaliskuuta
19. maaliskuuta
18. maaliskuuta
17. maaliskuuta
15. maaliskuuta
01:27
14. maaliskuuta
11. maaliskuuta
10. maaliskuuta
8. maaliskuuta
7. maaliskuuta
5. maaliskuuta
3. maaliskuuta
2. maaliskuuta
28. helmikuuta
25. helmikuuta
24. helmikuuta
23. helmikuuta
21. helmikuuta
20. helmikuuta
19. helmikuuta
17. helmikuuta
16. helmikuuta
15. helmikuuta
13. helmikuuta
12. helmikuuta
10. helmikuuta
5. helmikuuta
3. helmikuuta
31. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS