Ötökän puhetta toiselle ötökälle
Turun Sanomat 11.10 2009 02:32:52
• Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. Piirrokset Tove Jansson. Atena 2009. 238 s.
Tove Janssonin muumikirjojen avaramielinen elämänfilosofia on kiehtonut lapsia jo usean sukupolven ajan. Itselleni aukkoiseksi leikattu, mielikuvitusta kutkuttava kuvakirja taisi kuulua varhaisimpiin taiteellisiin elämyksiin. Varsinainen muumiboomi koettiin japanilaisen animaatiosarjan alettua 1990-luvun alussa, ja ensimmäiset tv-muumien kasvattamat lapset ovat olleet jo vuosia täysi-ikäisiä.
Jukka Laajarinne löysi muumit lukiolaisena. Matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana toimineen kirjailijan eksistentialistinen muumitutkimus Muumit ja olemisen arvoitus on hykerryttävän hienoa luettavaa ja niin muumiaatteen sisäistänyttä tekstiä, että jo Tove Janssonilta lainattu motto kertoo kaiken oleellisen: ”Vapaus on tärkein asia”.
Laajarinne tuntee muuminsa. Kirjailija tiivistää paikoittain vaikeaselkoisen eksistentialismin ajatuksia useastikin, mutta ydinajatus vapauden vaalimisesta on kaiken taustalla. Toiseksi pidän siitä ajatuksesta, että tutkija tunnustaa henkilökohtaisen ihailunsa tutkimusaineistoon ja sen tekijään heti alussa, vaikka synnyttääkin samalla paradoksin: eksistentialismissa toisen ihmisen nostaminen jalustalle katsotaan vapautta rajoittavaksi toimenpiteeksi. Näin tieteelliseenkin tutkimukseen syntyy jännitettä ja vaikeuksia, ihan kuin muumeissa.
Lisäksi Laajarinne yrittää kohdettaan mukaillen ”välttää akateemista jaarittelua ja pysyä tärkeissä asioissa”. Se on hyvä juttu. Näin syntyy teos, joka on pienen ötökän puhetta toiselle pienelle ötökälle: se pohtii oleellisia ja yhdistää fiksusti ja samalla poikkeuksellisen kansantajuisesti melkoisen hankaliksi lähestyttäviksi koetut eksistentialistit, kuten Heideggerin , Kierkegaardin ja Sartren , ja suomalaisten rakastamat muumit.
Luvut jaotellaan löyhästi teemoittain. Toiset niistä pysyttelevät tiiviimmin yhden asian ympärillä, kuten alkupuolen pohdinnat maailman käsittämättömyydestä ja valinnan vaikeudesta. Luku ahdistuksen välttämättömyydestä epäaidosta tilasta irrottautumiseksi on myös napakka ja hieno jatke, joka seuraa, kun olento on tekemisissä mahdollisuuksiensa kanssa ja näkee vapautensa.
Löyhemmin sidottuja, vaikkakin mielenkiintoisia, ovat ne luvut, joissa puhutaan teatterista ja toiseuden kohtaamisesta itsessään, kodista ja perheestä. Toisesta huolehtiminen on eksistentialisteilla ja muumeilla eri asia kuin toisten puolesta huolehtiminen, joka vain rajoittaa vapautta. Laajarinne huomauttaa aiheellisesti, että Muumi-kirjat ovatkin lastenkirjoja, joissa neuvotaan, ettei omaa maailmaansa ole pakko jakaa. Yhtä tärkeää kuin kanssaolo on erillisenä pysyminen. Puhuminen on usein kiusallista ja se lähinnä aiheuttaa harmia, toisin kuin vaikeneminen, hiljaisuus ja yksityisyyden arvostus. Sanat merkitsevät ihmisille eri asioita ja aiheuttavat näin väärinymmärryksiä, kuten muumikirjoissa toistuvasti huomataan.
Eksistentialistien mörkö ei ole muumien Mörkö, vaan Hemulin kiukkuinen täti ja tahmatassut. Nämä edustavat joukkosieluisuutta ja henkilöiden esineellistämistä puhtaimmillaan ja eksistoivat näin alimmalla tasolla yrittämättäkään sieltä pois. Ajatukset muumien harjoittamasta yhteisön tuomiovallasta Mörköä kohtaan ovat julmaa luettavaa, mutta jokaisen sisältä löytyy tutkimattomia ja pimeitä paikkoja, joten miksi ei muumienkin.
Laajarinteen kevyesti syvissä vesissä liikuskeleva muumitutkimus yksinkertaisesti toimii. Se jättää lukijalle sopivasti aukkoja itse täydennettäväksi sekä kunnioittaa ajattelun vapautta ja ilmavuutta. Se on tuore ja raikas aikuiseksi kasvaneen Muumilaakson ystävän kirja.
Mari Viertola