Rauni Mollberg ohjasi 1985 Tuntemattomasta sotilaasta oman yli kolmetuntisen versionsa.

Poimuilevia polkuja kansallisomaisuuteen

Turun Sanomat 20.9 2009 02:32:05

•  Jukka Sihvonen: Idiootti ja samurai – Tuntematon sotilas elokuvana. Eetos 2009. 227 s.

Pari vuotta sitten julkisuudessa ryöpynnyt keskustelu Kristian Smedsin Suomen kansallisteatteriin ohjaamasta Tuntemattomasta sotilaasta oli jälleen yksi muistutus siitä, että Väinö Linnan 1954 kirjoittamasta sotaromaanista on vuosikymmenten varrella muotoutunut osa yhteistä kansallisomaisuutta.

Useimmat suomalaiset tuntevat teoksen ainakin jossakin muodossaan – kirjana, Edvin Laineen tai Rauni Mollbergin ohjaamana elokuvana tai teatterisovituksena – niin hyvin, että sen uudet tulkinnat, varsinkin jos ne poikkeavat vähänkin totutuista sovituksista, herättävät herkästi jännitteitä. Smedsin näkemyksen oikeutuksesta ja oikea- tai vääräoppisuudesta keskustelivat hanakasti nekin, jotka eivät edes olleet nähneet hänen tulkintaansa.

Kirjassaan Idiootti ja samurai – Tuntematon sotilas elokuvana Turun yliopiston elokuvatutkimuksen professori Jukka Sihvonen sivuaa Kansallisteatterin versiota ainoastaan ohimennen muutamalla lauseella, mutta hän muistuttaa vastaavan keskustelun käyneen valtoimenaan myös Mollbergin elokuvan saatua ensi-iltansa vuonna 1985. Laineen kolme vuosikymmentä aiemmin ohjaama ensimmäinen filmatisointi oli siihen mennessä ehtinyt syöpyä monen sukupolven mieliin Linnan romaanin yksinkertaistettuna mutta rakastettuna tulkintana, jota oli ja on yhä vaikea syrjäyttää – huolimatta siitä, että Mollbergin filmi oli sävyiltään realistisempi ja Linnan alkuperäisteokselle uskollisempi.

Vertaillessaan tutkimuksessaan kahta filmatisointia yhdistäviä piirteitä ja yhteisiä ideoita Sihvonen ei pyri Smedsin version kaltaiseen uudelleentulkintaan. Hänen lähtökohtanaan ovat olleet teosten toisiaan sivuavat suhteet: näkökulmista osa ovat tuttuja, osa Sihvosen filosofissävytteiselle lähestymistavalle ominaisempia, yksityiskohdista ja mielenkiintoisista huomioista poimuilevia polkuja.

Suositut kansanmiehet

Kirjan nimen leikkisät termit idiootti ja samurai toimivat läpi kirjan yhtenä esimerkkinä vastinpareista, joita Sihvonen paikantaa Tuntemattoman sotilaan eri versioista. Linnan omissa 1960-luvun kirjallisuutta käsittelevissä esseissä ne olivat kansalliskirjailija Runebergin kertomuksissa esiintyvien hahmoideaalien ääripäät: Linnan mukaan Runebergissa ”kenties oli liiaksi miekkamiestä”, joka näkyi tämän kirjoittamien sankarien ylevyydessä, mutta toisaalta kansa ei ole halunnut omaksua idiootin, Sven Dufvan, rooliakaan.

Linnan oman sotaromaanin sankarit olivat tästä välistä, myyttisten hahmojen sijaan kansanmiehiä, ja kirjailijan oman näkemyksen mukaan suosittuja juuri siksi.

Kirjaimellisesti Sihvonen on löytänyt idiootin ja samurain termit ranskalaisen filosofin Gilles Deleuzen tekstistä Mitä on luomisteko?, jossa tämä käsittelee romaanin sovittamista elokuvaksi esimerkkinään Fedor Dostojevskin kirja Idiootti ja Akira Kurosawan filmi Seitsemän samuraita. Sivumennen hän miettii, mahtoiko 1950-luvun samuraielokuvien aalto olla Japanissa samanlaista kollektiivista hävityn sodan aiheuttamaa traumatyötä kuin Tuntematon sotilas suomalaisessa todellisuudessa.

Pääväyliltä sivuteille

Sihvosen ajatuksenjuoksu on hedelmällisimmillään hänen poimiessaan Tuntemattoman sotilaan eri versioista kulmia, joita pitkin eteenpäin kulkemalla hän pohtii muun muassa teosten dokumentaarisuuden ja fiktiivisyyden, koomisen ja vakavan suhdetta sekä eksistentialismin, kohtalon, alun ja lopun sekä sotaelokuvien yleisiä kysymyksiä sitoen mietteensä havainnollisesti kirjan ja elokuvasovitusten yksittäisiin kohtauksiin.

Toisinaan, kuten käsitellessään lopuksi Linnan esseen Hiilikoukku lapioksi kautta Tuntemattoman sotilaan filosofista ulottuvuutta, Sihvonen etenee pitkiksi toveiksi muun muassa halun, vallan ja totuuden ongelmiin – varsin kauas kirjansa varsinaisesta aiheesta.

Sivupolutkin kuitenkin muistuttavat, etteivät kansallisteoksiksi kohotetun kirjan ja siitä tehtyjen sovitusten merkitykset tai niiden innoittamat ajatukset ja aihepiirit ole muuttumattomia. Uusien sukupolvien kuuluukin tulkita niitä – Smedsin tapaan – omasta näkökulmastaan, tämän päivän itselle tärkeitä kysymyksiä heijastellen.

TANELI TOPELIUS