Kolmesti, Zum Teufel!

Turun Sanomat 19.7 2010 02:29:18

• Reetta Laitinen ja Jussi Pakkanen: 144 kertaa. Zum Teufel 2010. 48 s.

• Hanna Arvela ja Samuli Sarén: Sanoisitko Kuskille Päivää. Zum Teufel 2010. 80 s.

• Hannele Richert: Sielun koostumus – sudenkuoppien käsikirja. Zum Teufel 2010. 80 s.

Kondomien tukkupakkauksessa on 144 kumia, sen verran Helillä ja Pasilla on aikaa jatkaa suhdettaan. No, lopulta kumien määrä ei ratkaise, sillä ne saa käyttämättäkin käyttökelvottomiksi.

Reetta Laitisen ja Jussi Pakkasen albumi 144 kertaa kuvaa nuoria aikuisia, joilla on salaisuus, suhde, jota ei haluta kaikkien tietoon.

Eikä suhteen perimmäinen laatu ole selvillä Helille ja Pasillekaan. Ollaanko ystäviä vai rakastavaisia? Seksi sujuu, mutta riittääkö se? Onko suhteella ylipäätään tulevaisuutta, vai onko se vain hetken leikki?

Näitä asioita tarina pyörittelee, ei kovin syvälle sukeltaen, mutta asiassa pysyen.

Albumissa viehättää viitteellisyys, se, että kaikkea ei kerrota suoraan. Tilaa jää tulkinnalle ja mielikuvitukselle. Suhteeseen liittyy ulottuvuuksia, jotka pistävät miettimään myös sen moraalista laatua.

Bussikuskien matkassa

Bussikuskit ovat julkisen liikenteen peruspilareita. Ilman heitä emme mekään liiku.

Sanoisitko Kuskille Päivää on Hanna Arvelan jaSamuli Sarénin näkemys linja-auton rattia työkseen pyörittävien ihmisten arjesta.

Arvelan ja Sarénin albumissa kuski on erilaisten tuntojen ja mielipiteiden kohde, riippumatta siitä mitä tekee. Kuski voi ihastuttaa tai ärsyttää pelkällä olemassaolollaan.

Sivun mittaisten strippien aiheet lähestyvät bussikuskien työpäivää monesta vinkkelistä. Ei elämää suurempaa sarjakuvaa, mutta puoltaa paikkaansa arkisen todellisuuden esiin nostajana.

Mutta miksi ihmeessä albumin nimen kaikki sanat on kirjoitettu isolla?

Novellista strippiin

Kuten kaksi edellä esiteltyä, myös Hannele Richertin Sielun koostumus on turkulaisen sarjakuvakustantaja Zum Teufelin tuotantoa. Ja näistä kolmesta albumista selkeästi paras.

Richert vie lukijansa syviin vesiin ja jopa aivan elämän peruskysymysten äärelle. Se tapahtuu parhaimmillaan taidokkaasti. Richert on selvästi pohtinut asioita omakohtaisesti.

Albumi koostuu kymmenen vuoden aikana syntyneistä sarjakuvista. Muotoina ovat niin sarjakuvanovelli kuin lyhyt strippi. Myös piirrostyyli vaihtelee, mutta ei kokeilusta toiseen. Richter on vuosien varrella säilyttänyt jonkinlaisen yhtenäisen linjan.

Parasta antia sisällöllisesti tarjoaa albumin avausosa Suurta filosofiaa. Se sukeltaa ihmisenä olemisen kipukynnyksiin masennuksesta itseinhoon.

Kolmannen osan Rööki-tarina on oivaltavasti toteutettu kertomus tupakkariippuvuudesta. Kuvat on tehty näppärään pelikorttimuotoon, puolesta välistä alaspäin kuva on ylösalaisin.

Albumin alaotsikkona on sudenkuoppien käsikirja. Asioille voi nauraa, vaikka ne olisivat vakaviakin.

KIMMO RANTANEN