Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
Kirjat
Tekstikoko A A

Fantasiaa valosta
ja varjoista

Turun Sanomat 17.1 2010 01:31:34

• Petri Laine: Surunkorento. Turbator 2009. 146 s.

Petri Laineen toinen novellikokoelma sisältää vuosina 2004–2007 muun muassa Portissa ja Usvazinessa julkaistuja kirjoituksia sekä pari ennen julkaisematonta kertomusta.

Teksteissään Laine hyödyntää genrejä ja värittää myös rajojen yli – tyylillisesti useassa novellissa on aineksia monenlaisista maailmoista kauhusta scifiin. Tuonpuoleinen, fantasia ja kylmien väreiden herättely toimivat hyvin erikseen ja yhdistelminä silloin kun Laine lataa novelleihinsa pinnan alle pureutuvaa kierrettä.

Surunkorennossa ääripäät ovat kuitenkin kaukana toisistaan. Valmiiden tekstien oheen on päässyt luonnosmaisia raakileita. Esimerkiksi nimeämättömään katastrofiin kytkeytyvä, aavemaisen vaikutelman synnyttävä Jälkikuva on idealtaan kiinnostava mutta olisi kaivannut selkeästi enemmän sisältöä.

Elämän lähde puolestaan paljastuu urbaaniksi vampyyritarinaksi, ja vaikka kynä kulkee jouhevasti, Laineen olisi ehkä kannattanut harkita slangin käyttöä – muualla kuin repliikeissä se ei ota tulta.

Vahvaa vierauden makua on myös merisepitteessä Les morts dansant, jenkkipaukuttelussa Johnnyn laki ja sotajutussa Stalingradin aaveet, vaikka ne sinänsä laajentavatkin Laineen perspektiiviä.

Parhaimmillaan Laine sen sijaan tuottaa tiukkaa päälauseiden tykitystä. Aiemmin julkaisematon Vapaapotku on kokoelman ehdotonta parhaimmistoa. Siinä tutkiva journalisti pääsee skuupin jäljille ja salapoliisityöstä sukeutuu tarina, jossa arkinen mielenmaisema kytkeytyy paranormaaleihin ilmiöihin uskottavasti.

Vahva tunnelma välittyy myös niminovellista. Surunkorennon koukuttavaa juonta ja hyvin rytmitettyä kerrontaa ei vesitä edes henkilökuvien hienoinen ulkokohtaisuus.

Surunkorennossa suomalaista perhe- ja maalaisidylliä varjostavat mystiset kuolemat, joilla tuntuu olevan yhteyttä tumma-asuiseen hahmoon ja kummallisiin hyönteiskotiloihin. Loppukaan ei ole yksiselitteinen, joskin jonkinlainen mahdollisuus uuteen onneen sieltä sittenkin pilkottaa.

MATTI KOMULAINEN

Kuvat (1)
Kerro kaverille
Kirjat
31. heinäkuuta
30. heinäkuuta
28. heinäkuuta
24. heinäkuuta
23. heinäkuuta
22. heinäkuuta
21. heinäkuuta
20. heinäkuuta
19. heinäkuuta
18. heinäkuuta
16. heinäkuuta
12. heinäkuuta
11. heinäkuuta
10. heinäkuuta
9. heinäkuuta
7. heinäkuuta
2. heinäkuuta
1. heinäkuuta
29. kesäkuuta
25. kesäkuuta
24. kesäkuuta
22. kesäkuuta
19. kesäkuuta
13. kesäkuuta
12. kesäkuuta
11. kesäkuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS