Elokuvakäsikirjoittajana tunnetuksi tulleelta norjalaiselta Nikolaj Frobeniukselta on ilmestynyt uusi kirja.
Edgar Allan Poe ja sarjamurhaajan tapaus
Turun Sanomat 4.1 2010 01:28:36
• Nikolaj Frobenius: Pelon kasvot (Jeg skal vise dere frykten, 2008). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. 385 s. Tammi.
ProfessoriLiisa Steinby väitti jokin aika sitten Finlandia-esiraadin valintoja perustellessaan, että kaunokirjallisuus on dekkarisoitunut. Kirja, joka ei sitä välttämättä edes vaatisi, saattaa sisältää murhia, silpomisia, kauhua. Tämä tekee kirjallisuudesta Steinbyn silmissä osan kapitalisista viihdekoneistoa.
Monet riensivät kiistämään väitteen, mutta siihen on helppo yhtyä, kun lukee norjalaisen elokuvakäsikirjoittajana tunnetun Nikolaj Frobeniuksen romaania Pelon kasvot. On outoa nähdä Keltaisessa kirjastossa sarjamurhaajajännäri. Joku voisi pitää tätä skandaalina: eikö maailmassa riitä enää kauniita ja syvällisiä laaturomaaneja?
Frobeniuksen teos on sen verran laadukas, että skandaalin aineksia ei ehkä ole. Mutta toisaalta teos ei ole myöskään niin laadukas, että sen liittäminen Keltaiseen kirjastoon tuntuisi perustellulta. Siihen kirja on pikkuriikkisen liian temppuileva.
Temppu on jo se, että kirjan päähenkilö on yksi maailman tunnetuimpia kauhukirjailijoita, Edgar Allan Poe, jota pidetään toisinaan myös yhtenä kirjallisuudenhistorian tärkeimmistä kirjailijoista.
Onneksi Poe ei sentään ratkaise rikoksia, kuten joissain uutuussarjoissa, joissa vaikkapa Dante Alighieri toimii salapoliisina. Poe on keskellä rikossarjaa, jossa hänen novelleistaan, kuten ”Rue Morguen murhista”, otetaan mallia salaperäisiin ja raakoihin murhiin.
Samalla Poe kamppailee toista kriitikkoa, Rufus Griswoldia, vastaan. Tämä on vastentahtoisesti, Poeta ja tämän tekstejä inhoten, ottanut laajaan runoantologiaan mukaan vain kolme Poen runoa ja Poe pitää tätä suunnattomana häpäisynä. Frobenius käsittelee kirjailijoiden vihanpidon kautta plagioinnin, huijauksen ja petoksen sekä ystävyyden teemoja, mutta ei mitenkään syvällisesti. Keskustelua Poen ottoisän orjienpidosta ei nivota riittävän hyvin keskeiseen tematiikkaan.
Frobeniuksen tietomäärä on kiitettävä. Hän ei onneksi rehentele tiedollaan, vaan esimerkiksi maininta Poen viimeisestä julkaistusta teoksesta, hämärästä kosmogoniasta Eureka (1848), tulee ilmi lähinnä vain dialogissa. Heikompi kirjailija jaarittelisi siitä sivutolkulla.
Frobenius on myös selvästi ahminut tietoja 1800-luvun puolenvälin amerikkalaisesta kirjallisuudesta ja sivuilta putoilee unohdettuja ja vähemmän unohdettuja kirjailijoita enemmän kuin moni ehtii oppia elämänsä aikana.
Mutta Frobenius ei sitten kuitenkaan saa tarinaan riittävää syvyyttä. Pelon kasvot jää kiehtovista elementeistään ja kerronnallisista kokeiluistaan huolimatta perinteiseksi moraliteetiksi siitä, miten maallinen maine on katoavaista.
Lisäksi kirjassa on pari outoa virhettä. 1840-luvun Yhdysvalloissa tuskin tunnettiin trikookangasta. Jotain anakronistista on myös poliisien toiminnan kuvauksessa.
JURI NUMMELIN