Akseli (Ilkka Koivula) ja Aleksi (Tuukka Huttunen, oik.) hyvästelevät loukkaantuneen veljensä Akun (Mikko Nousiainen).

Tasainen tie sisällissotaan

Turun Sanomat 4.12 2009 01:30:14

• Täällä Pohjantähden alla. Ohjaaja Timo Koivusalo. Kinopalatsi 1 & 4. K13, 3 h 13 min.

Alussa olivat Väinö Linna , kolmessa osassa ilmestynyt suurromaani sekä Edvin Laineen siitä vuosina 1968 ja 1970 ohjaamat elokuvatulkinnat – sekä tietenkin suo, kuokka ja Jussi. Sitten tulivat lukemattomat näyttämö- ja kesäteatterisovitukset, tänä syksynä myös Ylen Radioteatterin mittava kuunnelmasarja.

Täällä Pohjantähden alla on julkaisunsa 1959–1962 jälkeen elänyt suomalaisten kansallisomaisuutena niin vahvaa omaa elämäänsä, että etukäteisjupinat siitä, että Timo Koivusalo sen omalla filmatisoinnillaan turmelisi, ovat Linnan jättämän perinnön aliarvioimista. Uusi elokuva kulkee kirjan viitoittamalla tiellä, joskaan erityisestä Koivusalon tulkinnasta ei voi puhua.

Tämä Pohjantähti ei nimittäin sisällä tekstistä uutta näkemystä, vaan matka Koskelan isä-Jussin, Akseli-pojan sekä muun Pentinkulman väen kera 1800-luvun lopusta torpparien ja maanomistajien välien kiristymisen kautta monia uhreja vaatineeseen sisällissotaan kumpuilee tuttujen käänteiden kautta. Laineen tavoin Koivusalo on säästänyt trilogian kolmannen osan omaksi elokuvakseen, joka nähdään elokuvateattereissa vuoden kuluttua.

Kuvitettu juonitiivistelmä

Trilogian kahden ensimmäisen osan, yhteensä lähemmäs 700 sivun, sovittaminen yhden elokuvan mittoihin ei ole kadehdittava urakka, varsinkin kun kyse on runsaasti yksityiskohtia, vaihtelevia sävyjä ja vuolaita vuoropuheluita sisältävästä tekstistä, joka lisäksi kattaa monia vuosikymmeniä ja useita keskeisiä henkilöitä.

Tapahtumasarjat, joihin Linna saattoi kirjassaan käyttää kymmeniä sivuja, vilahtavat valkokankaalla ohi minuutissa tai parissa. Sanailuista on jäljellä vain juonen kannalta oleellisimmat lauseet sekä tunnetuimmat tokaisut, mikä saa elokuvan näyttämään varsinkin alkupuolella koreasti kuvitetulta juonitiivistelmältä.

Näyttelijöistä nousevat esiin persoonallisimmat. Lupsakoin rooli on Esko Roineella , jolle Akselin appiukkona on säästetty nasevimmat sutkautukset. Ritva Jalosen Alma-äidissä on rehevää lämminhenkisyyttä ja Heikki Nousiainen on löytänyt sopivan arvokkuuden räätäli Halmeeseen, sivistyneeseen sosialismista saarnaavaan rauhan ja periaatteen mieheen. Topi Salmela sadattelee antaumuksella kaikesta valittavana Laurilan Anttoona, kuten osaan kuuluukin.

Koivusalolla on kuitenkin vaikeampaa pääroolien kanssa – ja yleensäkin niiden osien, jotka on kirjoitettu asiallisiksi ja joilla ei ole tukenaan räiskyviä repliikkejä. Ilkka Koivulan näyttelemän Akselin kuvaaminen rajoittuu siihen, miten hän toimii, eikä hänestä saa henkilönä kunnolla otetta. Samaan tapaan käy Jussi-isää esittävälle Risto Tuorilalle , joka täyttää jäyhän roolin näkyvät mitat, mutta jää muuten muutaman ominaisuuden varaan.

Kesy ja siisti

Yli kolmen tunnin elokuva kaipaisi myös vankempaa, vaihtelevampaa rytmiä. Toteava kerronta kattaa tarinan tärkeimmät vaiheet, mutta vahvaa tunnetta on läsnä vain alkusysäyksen myöhemmille vääryyksille antavassa Anttoon häädössä omasta kodistaan. Akselin ja Elinan häät, sisällissodan puolin ja toisin tapahtuvat järkyttävät julmuudet, omien etujen ajaminen aatteen varjolla tai pikaiset kenttäoikeudenkäynnit ja keskeisten henkilöiden teloitukset Koivusalo kronikoi tunnollisesti yhdellä ja samalla painolla tapahtumien mittasuhteista riippumatta.

Kokonaisen kansakunnan kahtia repineet tapahtumat eivät kaipaa hyssyttelyä, vaan rohkeita tulkintoja ja selkeää johtoajatusta. Niiden puuttuessa uusi Täällä Pohjantähden alla on eepoksena aivan liian kesy ja siisti.

TANELI TOPELIUS