Jyväskylässä syntynyt esikoiskirjailija ja entinen taksikuski Tuukka Sandström kävi haastattelua varten nostalgisella Hesarin taksitolpalla, jolta hänen kirjassaan alkaa kaksi matkaa.

Yön ainoa valopilkku

Turun Sanomat 28.11 2009 01:33:58

Sörnäisten Kurvissa on hiljainen perjantai-iltapäivä. Jokunen narkkari notkuu nurkilla ja krapulainen mies pummaa kolikoita. Räkälätkin ovat puolityhjiä.

Kohta metrotunnelista tulvii opiskelijoita ja ohi syöksyvien bussien vuoroväli tihenee. Iltapäiväruuhkan kynnyksellä Kurvissa tehdään kirjailijahaastatteluita.

Esikoiskirjailija Tuukka Sandström saapuu olutravintolaan sen ensimmäisenä asiakkaana. Samaan aikaan viereisessä paikassa jututetaan Sofi Oksasta . Molemmat ravintolat ovat tällä tienoolla niitä siisteimpiä.

Sandström on paikalla meitä varten. Viikon aikana on tullut selväksi, että hänestä puhutaan Helsingin takseissa. Se johtuu Sandströmin hiljattain ilmestyneestä esikoiskirjasta Taksipuhetta.

Keväällä 2007 kirjallisuustieteen ja filosofian historian opiskelija Sandström alkoi ajaa taksia. Leipänsä eteen, kuten moni muukin kirjailija, runoilija tai muusikko jossain elämänvaiheessa. Kokemus oli avartava.

– Se oli kulttuurishokki. Koulu- ja armeija-ajoista oli jo aikaa. Olin jo unohtanut, että eivät kaikki ole keskiluokkaa, Sandström kertoo.

Ajojen välissä hän kirjoitti asiakkaiden repliikkejä muistiin kännykkäänsä. Raakamateriaalista Sandström karsi julkkikset ja muut helposti tunnistettavat tapaukset. Lopulliset tekstipätkät ovat aidoista tilanteista yhdisteltyjä, niin että tutut eivät tunnista ja repliikit sopisivat monelle asiakkaalle.

Vaikka mukana on muutama suloinen mummo, pääosin Taksipuhetta kuvaa Helsingin rujoa yötä.

Kirjan valmistuttua Sandström lopetti taksiajon, muutti Haminaan ja perusti sinne Idiootti-kustantamon. Ison kustantajan julkaisuehdot eivät tyydyttäneet, eikä entisellä kotiseudulla ollut vielä kirjakustantamoa. Pääkaupunkiseudulla pikkukustantamo olisi ollut yksi sadoista.

Helsinkiin Sandström on tullut nyt käymään. Täällä asumista hän ei kaipaa. Pikkukaupungissa ja kaupunginosameiningissä on kirjailijan mukaan paljon samaa, mutta Haminassa kaikki on lähellä, treenikämppiä bändille on helppo löytää, eikä rientoja ole liikaa. On aikaa kirjoittaa.

Syntyjään Sandström on Jyväskylästä, ja aikanaan Kalliokin maistui. Samalla tienoolla asui kuulemma puoli Haminaa. Värikkäästä asuinympäristöstä huolimatta kansan tunnot koko kirjossaan alkoivat paljastua Sandströmille vasta taksissa.

– Taksin pieni tila pakottaa muuten yhteiskunnassa erillään kulkevat ihmiset puhe-etäisyydelle ja alkoholi riisuu heidät samalle tasolle, taustasta riippumatta, Sandström sanoo.

Yöpainotteisten ajojen aikana hänelle muun muassa valkeni, ettei rasismi ole valkoisen heteromiehen yksinoikeus.

Kuten kirjassa kerrotaan, Sandströmin ainut ns. juoksutaksi on ollut romani. ”Joo, totta kai romani”, on hänelle todettu. Toisaalta kyydissä on kuulemma ollut myös monia herttaisia romanimammoja.

– Taksikuskina jouduin taistelemaan sitä vastaan, että kohtelisin jotain ihmisryhmää tylysti. Suvaitsevaisuutta on helpompi pitää yllä, jos sitä ei tarvitse aktiivisesti harrastaa, Sandström kertoo.

Rasismia enemmän kirja kertoo niistä perinteisistä juopottelun sivuoireista: riidankylvöstä, toikkaroinnista, turhista lauseista, kännikuhertelusta. Nekö meitä eniten koskettavat?

– Rivien välistä välittyy toivottavasti muutakin, Sandström sanoo.

Eikä toivo turhaan. Taksipuhetta on pienimuotoista sosiologiaa, ilman alan terminologiaa.

– Yksilöiden kautta kuvataan koko yhteiskuntaa. Se on kirjallisuuden voima.

Sandström uskoo, että kyvyttömyys tulkita eri ihmisryhmiä johtuu usein pienistä piireistä. Keskiluokkaiset kirjailijatkin kirjoittavat pääosin omasta elämänpiiristään. Se on sama maailma, jossa elävät kirjojen suurkuluttajat.

– Vaikeahan se on kirjoittaa sellaisesta, joka ei kosketa itseä. Oma elämänpiiri ei kuitenkaan ole totaalisesti ulkopuolelta annettu karsina, Sandström sanoo.

Hänen mukaansa poikkeuksellisen sulavasti luokkaerojen rappusia lipui muun muassa neljä vuotta sitten kuollut prosaisti Arto Salminen .

– On hirveän sääli, että Salminen kuoli. Hän oli niitä harvoja nykykirjailijoita, jotka ovat tavoittaneet realistisia tarinoita ilmatiiviin keskiluokan eristeiden takaa.

– Monikulttuurisuus Suomessa on kirjailijan paikka. On paljon näkökulmia, joita ei ole vielä käsitelty. Maahanmuuttokeskustelukin on aivan erilaista riippuen siitä, missä kansankerroksessa liikutaan, Sandström toteaa.

– Esimerkiksi Ranya ElRamlyn Auringon asema käsitteli monikulttuurisuutta hienosti monikulttuurisen ihmisen perspektiivistä. Mutta monikulttuurisuutta pitäisi uskaltaa käsitellä myös kantaväestöön kuuluvan ihmisen silmin. Jo tuo uusilmaisu ”kantaväestö” korvaamassa sanaa ”suomalainen” kertoo, että jotain on tapahtumassa.

Nousemme pöydästä. Matka jatkuu pitkin Hesaria ja halki Kallion, jonka katukuvaan kuuluvat aasialaisten ruokakaupat ja hieromalaitokset, arabien pikaruokalat ja venäläisten kauneudenhoitosalongit. Missä ovat ne savolaiset ja hämäläiset, joita täällä kerrotaan olevan?

MIA PAJUNEN