Perjantai 12. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Reijo, Reko
MMS
Kulttuuri
Tekstikoko A A
Toiminnanjohtaja Tomi Arvas saa istuskella rauhassa Vimman lavalla, kun nuoret eivät lähde bändi-iltoihin.

Toiminnanjohtaja Tomi Arvas saa istuskella rauhassa Vimman lavalla, kun nuoret eivät lähde bändi-iltoihin.

Yleisökato iski yhteen Vimman kulmakivistä

Bändi-illat eivät saa porukoita liikkeelle

Turun Sanomat 25.11 2009 01:30:52

Turussa on vireää klubitoimintaa ja live-esiintyjiä on viikoittain useampiakin. Sen sijaan alaikäisille ei juuri ole elävää musiikkitarjontaa. Itse asiassa alaikäisille järjestetyt konsertit ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Tähän tietää syyn toiminnanjohtaja Tomi Arvas nuorten toimintatalo Vimmasta.

– Nuoret eivät käy katsomassa bändejä, ja siksi keikkoja ei kannata järjestää.

Arvaksen mukaan juuri konsertit olivat alun alkaen yksi Vimman toiminnan kulmakivistä, ja salikin on varusteltu korkealuokkaista äänentoistoa varten.

Tänä syksynä Vimmassa ei ole järjestetty enää lainkaan bändi-iltoja, kun keväällä ilmeni, etteivät nuoret lähde katsomaan bändejä.

– Ne eivät yksikertaisesti kiinnosta nuoria. Ei ole kenellekään kivaa, jos yleisöä on vain muutama, Arvas harmittelee.

Kiinnostuksen lopahtamisen syitä mies voi vain arvuutella.

– Onko elävän musiikin aika vain ohi? hän kärjistää.

Arvaksen mukaan bändi-iltojen pahin kilpailija on internet. Sieltä voi katsella huippuyhtyeiden konsertteja, ja äänenlaatukin alkaa olla kohdallaan.

– Ilmeisesti nuorille pitäisi tarjota listabändejä, mutta ne menevät meidän resurssiemme yli. Nousevat bändit puolestaan eivät vedä yleisöä. Bändi-illoissa muuten suurin osa yleisöstä on ollut tyttöjä. Ihmettelen vain, missä bändeissä soittavat pojat ovat olleet.

Bändi-illat ovat tarjonneet nuorille yhtyeille arvokasta esiintymiskokemusta, koska aloitteleville yhtyeille ei kaikesta huolimatta ole perinteisesti ollut tarjolla liikaa esiintymismahdollisuuksia.

– Bändien jäsenten pitäisi käydä katsomassa vertaisiaan. Muuten yhtyeiden taso laskee. Soittajat eivät taida ymmärtää omaa parastaan.

Turku Bandstand -kilpailu on osoittanut, että kaupungista löytyy hyviä soittajia. Arvas toteaa, että esiintymispuolella olisikin parantamisen varaa.

– Monesta bändistä näkee, että nuoret eivät tiedä, miten lavalla ollaan. Miten he voisivatkaan tietää, elleivät he käy katsomassa muiden keikkoja.

Lisäksi konserteissa soittajat tutustuvat muihin ja voisivat verkostoitua.

– Ellei jo alusta pitäen totu luomaan kontakteja, vaikea sitä myöhemminkään on oppia. Ja juuri laaja kontaktiverkosto auttaa etenemään harrastuksessa ja päätymään ehkä ammattilaiseksi. Turha netin keskustelufoorumeilla on valittaa, kun ei löydy soittajia bändiin. Ei heitä koneen äärestä löydäkään, Arvas jyrisee.

Turussa Vimma on ollut ainoa laitos, joka on järjestänyt säännöllisesti konsertteja alaikäisille. Kaupallisia toimijoita moinen ei ole kiinnostanut, koska se ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Parhaimmillaan Vimman lavalla esiintyi vuodessa 150 yhtyettä Turku Bandstand -kilpailun osallistujat mukaan lukien.

– Bändi-illat ovat hintavaa toimintaa, sillä mukaan pitää laskea henkilöstökulut ja lehti-ilmoittelu. Konsertteihin on ollut pieni maksu jo siitä syystä, että nuoret oppisivat, ettei mikään ole ilmaista.

Kiinnostuksen puute ei koske ainoastaan konsertteja. Myös Vimman järjestämä bändikoulutus on houkutellut väkeä aina vain vähemmän, ja viimeksi koko demon tekemisen koulutuspaketti jouduttiin perumaan, kun kukaan ei ilmoittautunut.

– Koulutuspaketti on muokattu nimenomaan aloittelevia yhtyeitä varten. On hälyttävää, ellei tällainen kiinnosta bändejä, Vimman toiminnanjohtaja Arvas ihmettelee.

Koulutuksen tarkoituksena on ollut tasoittaa bändien tietä ja auttaa niitä kiertämään sudenkuopat.

– Bändit pääsisivät paljon helpommalla osallistuttuaan koulutukseen.

MARKO SÄYNEKOSKI

Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • Kommentoi

    Mistä uskot sen johtuvan, etteivät Vimman bändi-illat enää kiinnosta? Satsaatko listabändien keikkoihin vai käytkö kuuntelemassa myös tuntemattomampia esiintyjiä? Käytkö yleensä keikoilla vai kuunteletko mieluummin musiikkia kotona?

    "Toimitus" kirjoitti 25.11.2009 13:00

    Vastaa
  • Vimma

    Vastaus viestiin Toimitus 25.11.2009 13:00 [näytä]

    Pakko alalla työskentelevänä  hieman kommentoida tuota juttua. Kyllä harmi on jos noita iltoja ei tulla enää järjestämään, harvinaista herkkua tuollainen toiminta on varmasti koko suomenkin mittakaavassa. Sali on täydellinen ja puitteet enemmän kuin hyvät kyseessä olevalle toiminnalle.

    Itse en usko että live musiikin aika on ohitse, päinvastoin!

    se mitä tuossa itse peräänkuuluttaisin , on alueellisen media systemaattisempi mukaantulo koskien nuoria aloittavia bändejä ja jo hieman varttuunempien ryhmiä.

    Medialla on voima tehdä siheesta kiinnostavampi ja tätä kautta koko kylä hyötyy tuosta voimakkaasta ja ennen kaikkea näkyvästä kulttuurimuodosta.

    Turussa on todella paljon hyviä bändejä, mutta valitettavasti alueellisen suodattimen läpi saattaa olla liian hankala mennä eteenpäin ja tämä on suurin este kansallisen tason tietämyksen saavuttamiseksi.

    hyvä juttu, että joku avaa aiheesta keskustelua , eipä muuta!

    "tommi liimatainen" kirjoitti 25.11.2009 14:28

    Vastaa
  • Oliko muita syitä?

    Kuulostaa siltä, että innostuksen hiipumiseen saattaa olla useita syitä. 

    Asiaa sen enempää tuntematta voisin esittää muutamia mahdollisia syitä:

    - Huonot vetäjät. Sana kiertää nopeasti.

    - Liika realismin viljely. On vaikea innostua, kun unelmia lyödään maahan.

    - Tiedon puute. Jos ilmoittelua ei ole harrastettu tarpeeksi, miten kukaan voisi tapahtumista mitään tietääkään?

    Kehottaisin katsomaan peiliin, sen sijaan että syyttelisi nuoria innostuksen puutteesta. Tässäkin asiassa on kaksi osapuolta.

    Jos nuoret on vaan internetissä, niin siellä tapahtumienkin pitäisi olla. Vai vieläkö ihmetellään, kun käpylehmäleikit ei enää nykynuoria kiinnosta?

    "Matti" kirjoitti 26.11.2009 13:11

    Vastaa
Näytä
|<«12»>|
Kerro kaverille
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS