Elonkorjaajat koolla Tammisaaressa
Kerran enfant, aina terrible
Turun Sanomat 1.6 2009 02:30:30
1970-luvun legendaarinen taiteilijaryhmä Elonkorjaajat on edelleen iskussa ja esittäytyy Tammisaaren kesänäyttelyssä, joka näkyy Elverket-gallerian lisäksi myös kaupungilla.
J.O. Mallanderin valkoinen tiili-installaatio koristaa Skepparträdgårdenin puistoa meren rannalla, Ilkka Juhani Takalo-Eskolan banderollit liehuvat katujen yllä, ja Tammisaaren kirkko on saanut vierelleen Stuart Wreden vesiveistoksen.
– Olen 26 vuoden aikana tehnyt yli viisikymmentä sommitelmaa tiilikiviseikkailusta, mutta yleensä ne ovat olleet ruohonjuuritasolla. Tämä on pitkän seikkailun huipentuma, Mallander esittelee korkeaa muuria, joka jykevistä aineksistaan huolimatta näyttää hauraalta. Kaukaa katsottuna se on kuin pitsiä.
Mallanderin mukaan muotokielen kautta löytyy runollisia oivalluksia. Runot taas tulevat musiikista, etenkin jazzista. Tammisaaren teoksen innoittajia ovat olleet kotijumala, jazzpianisti Thelonious Monk ja kuvataiteilija Barnett Newman .
Enkelten tanssi
magneettikuvissa
Philip von Knorring olisi halunnut istuttaa läntiselle Uudellemaalle tuhat pyökkiä, mutta tyytyy virtuaaliseen pyökkimetsään. Hän kaipaa tietoja ja valokuvia seudulla kasvavista puista Pro Artibuksen sähköpostiosoitteeseen.
– Kun ilmasto lämpenee, on pyökki seuraava lehtipuu, joka hyökkää Suomenniemelle, Knor-ring uskoo.
Toinen gallerian kannettavista tietokoneista on varattu Pekka Airaksisen musiikin kuuntelemiseen. Maineikas elektronisen musiikin säveltäjä muistetaan yhä myös Sperm-yhtyeen perustajajäsenenä ja underground-taiteilijana.
Takalo-Eskola on tehnyt kiehtovan kuvasarjan omista magneettikuvistaan.
– Kuvat aivoista on otettu jo kymmenen vuotta sitten, mutta ne sisältänyt kirjekuori oli pudonnut kirjahyllyn taakse. Kun löysin kuvat, otin niistä lähikuvia digikameralla ja maalasin tietokoneella. En tiedä, mitä lääkäri sanoisi nyt diagnoosiksi.
– Aivoissa näkyy mieletön määrä erilaisia hahmoja: eläimiä, kasveja, tanssivia enkeleitä. Muistelen nähneeni myös hemaisevia, alastomia naisia, mutta en tiedä, mihin ne ovat hävinneet.
”Leo Ruuskanen”
puuttuu joukosta
Elonkorjaajat syntyi 1970-luvun alussa. Sen perusti joukko nuoria lahjakkuuksia, jotka eivät mahtuneet ajan ahtaisiin raameihin. He perustivat Halvat huvit -gallerian omaksi kanavakseen taidemaailmaan.
Samalla vuosikymmenellä he järjestivät mm. mittavan näyttelyn Amos Andersonin taidemuseossa ja yhteisnäyttelyn Record Singers -performanssiryhmän kanssa Tukholman Moderna Museetissa.
2000-luvun alussa Elonkorjaajat löydettiin uudelleen. Ensimmäinen näyttely oli Jyväskylän taidemuseossa, toinen Helsingin taidehallissa. Molempien veturina toimi myyttinen taiteilija Leo Ruuskanen, jota ei ole olemassakaan. Ryhmän jäsenet maalasivat hänen nimellään signeeratut taulut kimpassa.
– Ruuskanen syntyi, kun galleriassa oli tyhjä hetki ja joku sanoi, että aletaan tehdä anonyymejä maalauksia. Ruuskanen sai heti hyviä arvosteluja ja häntä pidettiin suurena taiteilijana, Phili p von Knorring muistelee.
Ruuskasen töitä ei Tammisaaressa ole esillä. Sen sijaan mukana ovat Antero Kare , Erik Uddström , Carl-Erik Ström , Carolus Enckell ja Peter Widén .
Kapinallisista tuli
kulttuurivaikuttajia
– Elonkorjaajien dynamiikka on siinä, että vähän erikoiset tyypit osuivat yhteen. Jossain vaiheessa soppa sakeni ja muodostui vapaa taiteilijaryhmä, Mallander sanoo.
– Meidät marginalisoitiin jo varhain. Ympyrät olivat liian pienet, ja ajatuksemme liian vieraita. Jokaisesta meistä kuitenkin kehittyi mallikelpoisia kulttuurivaikuttajia.
Toden totta. Ansioluettelot ovat pitkiä ja arvokkaita. Löytyy taiteen valtionpalkintoja, Ars Fennicaa, Carnegie Art Awardia, Pro Finlandia-mitalia. Wrede on ehtinyt toimia jopa osastonjohtajana New Yorkin modernin taiteen museossa.
Elonkorjaajat: Kerran enfant aina terrible -näyttely Pro Artibuksen Elverket-galleriassa on avoinna 13. syyskuuta saakka.
MERJA ILPALA-KLEMM