Maria Nurmela (vas.), Jonna Aaltonen ja Elsa Heikkilä ammentavat tanssiinsa innoitusta japanilaisesta kulttuurista.
Niina Airaksisen kulttuuripääkaupunkivuonna huipentuva teossarja tutkii japanilaisia ilmiöitä
Vuoteen 2011 tanssitaan jo tänään
Turun Sanomat 11.3 2010 02:00:55
Turkulainen koreografi Niina Airaksinen tuottaa japanilaisteoksen Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan yhdessä Turku 2011 -säätiön ja Läntisen tanssin aluekeskuksen kanssa. Neliosainen teossarja Sojiku – Subjektiivinen otos Japanin ilmiöistä ja kulttuurista tutkii japanilaisia ilmiöitä, estetiikkaa ja mentaliteettia tanssin keinoin.
Teossarja lähti syntymään Airaksisen nähtyä Oscar-palkitun elokuvan Geishan muistelmat (2005). Siinä häneen kolahti kaikesta huokuva rauha, joka kätkee alleen väkeviä voimia.
Vastakohtaisuus näkyy Japanissa myös arkkitehtuurissa ja pukeutumisessa.
– Perinteisessä japanilaisessa talonrakennuksessa kaikki on tarkasti normitettua. Toisaalta moderni arkkitehtuuri voi olla aivan hullua, täynnä ihmeellisiä muotoja, vinoutumia ja epäsymmetrisyyttä.
– Vastaavasti esimerkiksi Tokion katukulttuurissa voi nähdä aivan hurjia vaatteita, kun taas perinteisessä pukeutumisessa, vaikkapa kimonossa on todella tarkat säännöt. Kimonoa käyttävän pitää tietää, millaisia kimonojen pitää olla, miten niitä saa pitää, minkä ikäinen saa pitää minkinlaista sekä mitä kuvioita ja värejä kuuluu mihinkin vuodenaikaan.
Teossarjan ensimmäinen osa nähtiin Jyväskylän kaupunginteatterissa viime syksynä. Toinen osa, Sansui – Soljuva kivi, saa ensi-iltansa tänään Turun Manilla-teatterissa.
Teossarjan nimi Sojiku ei ole japania, vaikka niin voisi luulla.
– Se tulee otsikon Subjektiivinen otos Japanin ilmiöistä ja kulttuurista alkukirjaimista.
Sarjan ensimmäisen osan, Jyväskylän kaupunginteatterissa viime syksynä esitetyn Mogukon nimi sen sijaan on ihan oikea zen-termi, joka tarkoittaa hiljaisuutta.
– Se oli soolo, jonka tanssin itse. Esityksen pointti oli hiljaisuus, niin kuin otsikon suomenkielinen jatko Ladattu hiljaisuus sanoo.
Japanissa hiljaisuuskaan ei ole sama kuin meillä.
– Me ajattelemme esimerkiksi, että pöydän ja tuolin välissä ei ole mitään, mutta japanilaiselle väliin jäävä tila on yhtä olennainen kuin pöytä ja tuoli. Musiikissakaan se, mitä kahden äänen välissä tapahtuu, ei ole pelkkä tyhjiö, vaan itseisarvo sinänsä.
Tänään Manilla-teatterissa saa ensi-iltansa teossarjan toinen osa Sansui – Soljuva kivi.
– Mogukon tavoin sansui on japania. Se tarkoittaa maisemaa ja puutarhaa. Japanilaiselle sansui yhdistyy erityisesti kuvataiteisiin ja maisemamaalauksiin, joissa on vuoria ja vettä. Vuori edustaa pysyvyyttä, staattisuutta, painavuutta ja juurtuneisuutta, vesi taas liikettä, pehmeyttä, joustavuutta ja jatkuvuutta.
Aiheesta lisää torstain Turun Sanomissa.
TUOMO KARHU