Suomalaisten laatima jääennuste on Itämeren ainoa kaikille kulkijoille nähtävillä oleva ennuste. Se toimii merenkulkijoiden päivittäisenä navigointiapuna. Ruotsalaisten parin viikon päähän ulottuva keskipitkän aikavälin ennuste auttaa laivayhtiöitä strategisessa suunnittelussa.
ESA:n rahoitus takaa palvelun jatkumisen Suomessa
Suomalaisten jääennusteet ohjaavat päivittäistä navigointia Itämerellä
Turun Sanomat 10.12 2009 01:31:40
Suomalaisten jääpalvelu jatkuu vähintään kolmen vuoden ajan. Euroopan Avaruusjärjestön (ESA) tuella luotu ja edelleen kehitettävä jääkartta ja -ennustepalvelu on parantanut talvisen meriliikenteen sujumista Itämerellä ja vähentänyt merkittävästi haveririskiä. Palvelua kehittävien Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen tavoitteena on löytää hankkeelle pysyvä rahoitus.
ESA:n tavoitteena on luoda jääpalvelut kaikille arktisille alueille. Itämeren osalta vastuu on annettu Suomen ympäristökeskukselle, Ilmatieteen laitoksella ja Ruotsin meteorologiselle ja hydrologiselle instituutille. Suomalaisten ennusteet päivittyvät kolmen tunnin välein ja ne peilaavat tilanteen 48 tunnin verran eteenpäin. Ruotsalaisten ennusteissa aikajana ulottuu kahden viikon päähän.
– Meidän ennusteemme toimivat päivittäisen navigoinnin apuna, ruotsalaisten ennusteet strategisen päätöksenteon apuna, Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Ari Seinä sanoo.
Katsojien määrä
kymmenkertaistui
– Ennusteet toimitetaan suomalaisille ja ruotsalaisille jäänmurtajille, mutta ne julkaistaan myös kaikille avoimilla nettisivuilla. Suomalaiset ennusteet ovat ainoita kaikille avoinna olevia jäätiedostoja Itämeren alueella, Seinä sanoo.
Nettisivuston suosio onkin kasvanut rajusti. Kun kolme vuotta sitten sivulla käytiin 70 000 kertaa, viime kaudella käyntikertoja oli 750 000. Kävijöistä suomalaisia on noin 30 prosenttia.
– Näitä meidän ennusteitamme käytetään avuksi jopa Kaukoidässä, kun sieltä suunnitellaan rahtauksia satamiimme, Seinä sanoo.
Satelliitti nopeuttaa
kartantekoa
Jään lisäksi ESA:n tuella kehitetty menetelmä mahdollistaa lumikarttojen laatimisen. Kun kaukokartoitusmenetelmällä pystytään arvioimaan lumen syvyys ja vesiarvo koko Pohjoisen Euraasian alueella, karttojen avulla pystytään ennakoimaan myös tulvia.
Jääennusteiden ja -karttojen laadinnassa käytetään apuna satelliitteja, joita kehitetään palvelemaan nykyistä paremmin ympäristöhavainnointia.
– Uudet tavat ovat nopeuttaneet huomattavasti karttojen laadintaa. Kun aiemmin kartan tekemiseen meni useampi tunti, nyt pystymme automaattiluokittelun avulla tekemään jääkartan puolessa tunnissa, Seinä sanoo.
Seinän mukaan pelkkään tekniikkaan ei luoteta.
– Meillä keräämme edelleen tietoja myös jäähavaitsijoilta, jotka pystyvät kertomaan tietoja jään ja lumen paksuudesta sekä rakenteesta. Sellaisia tietoja ei voi saada muuta kuin kairaamalla ja katsomalla, Seinä sanoo.
Alkavan jääkauden ensimmäiset ennusteet annetaan Seinän arvion mukaan joko joulun tai uudenvuoden viikolla.
– Tällä hetkellä jäätä on vasta hyvin vähän Perämerellä, Seinä sanoo.
Erja Hyytiäinen