Perjantai 3. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Soili, Soila, Soile
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A
Vasaramäen koulun oppilasparlamentti kokoontuu säännöllisesti opettaja Assi Koskelaisen johdolla.

Vasaramäen koulun oppilasparlamentti kokoontuu säännöllisesti opettaja Assi Koskelaisen johdolla.

Alakoululaiset päättämään koulujen asioista

Peruskouluihin kaavaillaan pakollisia oppilaskuntia

Turun Sanomat 25.11 2009 01:30:44

Oppilaskuntatoiminta on tulossa lakisääteiseksi peruskouluihin. Nykyisen lain mukaan oppilaskunnat ovat pakollisia vain toisen asteen oppilaitoksissa, kuten lukioissa. Oikeusministeriön vetämä demokratiatyöryhmä haluaa kuitenkin ulottaa toiminnan myös perusopetukseen ala-asteita myöten.

Neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi sanoo, että oppilaskuntatoiminnalla halutaan saada nuoret kiinnostumaan itseään koskevasta päätöksenteosta nykyistä enemmän. Taustalla on muun muassa alhainen äänestysaktiivisuus, jonka odotetaan nousevan, kun nuoret totutetaan päätöksentekoon nykyistä aikaisemmin.

– Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että oppilaskunnissa puhuttaisiin politiikkaa, Aalto-Matturi korostaa.

Työryhmä esittää myös muita uudistuksia nuorten osallistumisaktiivisuuden lisäämiseksi. Työryhmä lisäisi demokratiakasvatusta kouluissa, mutta ei ota kantaa siihen, pitäisikö tarkoitusta varten luoda uusi oppiaine.

Työryhmä parantaisi myös yhdistysten toimintaedellytyksiä ja ehdottaa selvitysmiestä tutkimaan sitä, voitaisiinko maahan perustaa puskurirahasto, josta yhdistykset voisivat saada ensiapua toimintaansa, jos niille myönnettyjen avustusten tilittämisessä on ongelmia.

– Esimerkiksi EU-rahoituksen maksamisessa voi olla ongelmia. Ongelmana voivat olla myös kuntien ja valtion erilaiset avustuskäytännöt silloin, kun yhdistyksen rahoitus tulee monesta eri lähteestä. Selvitysmies pureutuisi siihen, miten yleisiä tällaiset ongelmat ovat, Aalto-Matturi selvittää.

LUE LISÄÄ KESKIVIIKON TURUN SANOMISTA

Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • Hyvä aloite

    Oppilaskuntien puuttumisen taustalla on politiikka-allergia, jonka aiheutti 1970-luvun ylilyönti tässäkin asiassa. Siksi ehdotus on järkevä liike normaaliin tilanteeseen. Mutta jos sitä perustellaan demokratialla, niin sitten pitää olla oppilaskunnan päätöksillä jotain painoarvoa ihan oikeissa lautakunnissa. Se ei ole mitään demokratiaa, jos lapset saavat puhua karkkiautomaatin paikasta, mutta eivät kunnan menokehyksestä.

    "Kansalaisvastine" kirjoitti 25.11.2009 12:10

    Vastaa
Näytä
Kerro kaverille
Kotimaa
2. syyskuuta
Kotimaa
3. syyskuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS