Turun suuren nuorisotapahtuman yhteydessä sairastuville ei riittäisi sairaalapaikkoja. Kuva: Lehtikuva
Sikainfluenssa ei estä joukkokokoontumisia Suomessa
STT 12.11 2009 00:14:02
Suomi ei aio rajoittaa yleisötapahtumia sikainfluenssan vuoksi. Esimerkiksi Turkuun kerääntyy viikonlopuksi tuhansia nuoria kristilliseen Maata näkyvissä -tapahtumaan. Infektiolääkäriä huolettaa, riittävätkö sairaalan petipaikat, jos nuoret alkavatkin sairastua.
– Yleinen linjaus on ollut, ettemme suosittele koulujen ja päiväkotien sulkemisia tai tällaisten joukkotapahtumien peruuttamista. Totta kai tilannetta voidaan harkita paikallisesti, kommentoi johtaja Tapani Melkas sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Melkaksen mielestä yleisiin rajoituksiin ei ole enää tarvetta eikä epidemia ole sellainen, että tapahtumia voitaisiin kieltää tartuntatautilain perusteellakaan.
Myös peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) on sitä mieltä, ettei sikainfluenssan leviämistä pystytä estämään yleisötapahtumien perumisella.
Kristillisen tapahtuman järjestäjät vakuuttavat, että he ovat huomioineet sikainfluenssan.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntatautivastaava Reijo Peltonen puolestaan toteaa, että massatapahtuma on huolenaihe heille, kun sairaanhoitopiirikin on jo epidemia-aluetta.