Linda Ojala palasi perheensä tukemana palopaikalle. – Mieleni ei suostu vieläkään uskomaan, että tämä on totta, hän huokaa.

Viime hetkellä pelastunut Linda Ojala
pelkäsi kuolevansa liekkeihin

Turun Sanomat 12.10 2009 02:30:40

Palaneen omakotitalon raunioilla Naantalissa on hiljaista, vaikka paikalle on kerääntynyt kymmeniä surevia ja järkyttyneitä ihmisiä. Tuuli keinuttaa paloalueen ympärille vedettyjä poliisinauhoja. Sadoissa paikalle tuoduissa muistokynttilöissä lepattaa yksinäisten liekkien meri.

Väkijoukon reunamilla seisoo nelihenkinen perhe. Äidin käsi on 17-vuotiaan, toiseksi viimeisenä palosta pelastuneen Linda Ojalan ympärillä. Nuori turkulaisnainen tuijottaa mykistyneenä mustuneita talonjäännöksiä. Hänen kasvojansa peittävät siteet ja silmät ovat itkemisestä turvoksissa.

Järkytyksestään huolimatta Linda Ojala tahtoo kommentoida tapahtumia, ja vanhemmat antavat tähän luvan.

– Mieleni ei suostu vieläkään uskomaan, että tämä on totta. Ihan kuin tämä olisi pelkkää pahaa unta, Linda Ojala huokaa ja luo väsyneen silmäyksen hiiltyneisiin raunioihin.

– Vielä perjantaiyönä olin täysin varma, että kuolen liekkeihin. Ikkunalasit eivät millään meinanneet mennä rikki. Ajattelin, että tämä on nyt tässä.

Juoruilu
tuntuu pahalta

Linda Ojalalla ei ole selkeää mielikuvaa tapahtumien kulusta. Kaikki kävi niin äkkiä.

– Tuntuu todella pahalta, että liikkeellä on niin paljon spekulaatioita siitä, että meidän täytyi olla hyvin kännissä, koska kaikki eivät ehtineet pelastautua, nuori nainen kuvailee.

– Todellisuudessa vietimme iltaa aivan rauhassa, suurin osa oli selvinpäin tai ottanut vain muutaman oluen. Vain kaksi oli enemmän juovuksissa. Miksi meistä yritetään hakea syyllisiä?

Linda Ojala ymmärsi, että rakennus on tulessa vasta kun katonrajasta alkoi puskea savua.

– Vaikka savua tuli jo todella paljon, mitään palovaroittimien ääniä ei kuulunut. Ymmärsin silti heti, että nyt pitää päästä ulos ja äkkiä.

Ulos pääsy takoi varmasti jokaisen rakennuksessa olleen nuoren aivoissa. Kun tärkeintä on hengissä selviäminen, muistikuvat kaikesta muusta jäävät hatariksi. Aika ryhtyi matelemaan.

– Yritin paeta ulko-oven kautta, mutta eteinen oli täysissä liekeissä. En ymmärrä, miten ikkunalasit olivat niin vahvoja. Yritin rikkoa niitä ensin makuuhuoneesta kaikella käsiin osuvalla, mutta en onnistunut, Linda Ojala kuvailee.

– Sitten palasin olohuoneeseen, hakkasin lasia tuolilla ja pääsin vihdoin pakenemaan.

”Yrittäkää
tukea meitä”

Linda Ojala on yksi Tyksiin kuljetetuista nuorista. Talosta paetessaan hän putosi lasinsirujen päälle.

– Kasvoissani on kuusitoista tikkiä, hän kertoo ja näyttää käsiään, jotka ovat myös täynnä haavoja.

Ilman päällysvaatteita ja kenkiä paennut nuori nainen sai viiltoja myös jalkaansa. Suurimmat vammat lienevät kuitenkin hänen sydämessään.

– Poikaystäväni kuoli palossa, Linda Ojala toteaa hiljaa ja tuijottaa hetken kaukaisuuteen.

– Olen todella onnellinen, että pelastuin. Toisaalta taas tuntuu niin väärältä, miten moni hyvä ihminen jäi sinne.

Linda Ojala kertoo saaneensa paljon tukea jo kavereilta, ja heti sairaalassakin kriisipsykologilta. Hän myöntää, että tulee tarvitsemaan apua vielä pitkään.

– En voi sanoa muuta kuin, että yrittäkää tukea meitä, Linda Ojala tiivistää monen naantalilaisnuoren hätähuudon sanoiksi.

REBEKKA HÄRKÖNEN