Lauantai 18. helmikuuta 2012 | Verkkolehden 18. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Kaino
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A

Komissio tulkitsee Suomen avioliittolain rikkovan EU:n perusoikeuksia

Turun Sanomat 9.9 2010 02:33:31

Euroopan unionin oikeusasioista vastaava komissaari Viviane Reding katsoo, että Suomen kaltaiset unionin jäsenmaat, joiden lait eivät tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja, rikkovat EU:n perusoikeuksia.

Redingin mukaan EU-lainsäädäntö on selkeä: se kieltää syrjinnän ja takaa vapaan liikkuvuuden sekä vastavuoroisen tunnustamisen.

– Jos asuu EU-maassa A, jonka laki tunnustaa avioliitot saman sukupuolen välillä, silloin on oikeus – perusoikeus – samaan statukseen myös EU-maassa B. Jos näin ei tapahdu, kyseessä on EU-lakien rikkominen, Reding totesi Euroopan parlamentin seksuaalivähemmistöjä puolustavan LGBT-ryhmän istunnossa tiistai-iltana.

Toisin sanoen hänen mielestään se, että homoavioliitot eivät ole voimassa kaikissa EU-maissa, on todellisuudessa ja juridisesti liikkuvuuden este, sillä jos samaa sukupuolta oleva aviopari lapsineen muuttaisi muualle, parilla ei tulisi mukanaan perusoikeuksia, kuten vaikkapa oikeutta adoptiolapsiinsa, oikeutta saada terveystietoja tai sosiaalietuja.

EU:ssa Belgia, Espanja, Hollanti, Portugali ja Ruotsi hyväksyvät saman sukupuolen väliset avioliitot.

Suomessa, kuten myös Britanniassa, Itävallassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, Tshekissä, Ranskassa, Saksassa, Sloveniassa ja Unkarissa, sallitaan vain rekisteröidyt parisuhteet saman sukupuolen välillä.

LUE LISÄÄ TORSTAIN TURUN SANOMISTA

TUOMAS MURAJA

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Kotimaa
17. helmikuuta
16. helmikuuta
17:09
Kotimaa
18. helmikuuta
17. helmikuuta
16. helmikuuta
Copyright © 1996-2011 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS