Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -kulkue joutui 3. heinäkuuta hyökkäyksen kohteeksi Helsingin keskustassa. Kuva: Lehtikuva/Mikko Stig
Pride-isku jakaa Rkp:n kannattajat
Turun Sanomat 31.7 2010 03:13:51
Suhtautuminen seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkueeseen ja Setan toimistolle tehtyihin hyökkäyksiin jakaa ennen kaikkea Ruotsalaisen kansanpuolueen kannattajakunnan kahtia. Kun kaikista suomalaisista iskujen tekijöitä ymmärsi kahdeksan prosenttia, oli vastaava luku Rkp:tä äänestävien joukossa 22 prosenttia.
Vastaavasti Rkp:n kannattajista löytyi yhtä paljon myös niitä, jotka pitivät iskua erityisen tuomittavana. Molemmissa kategorioissa luvut ovat suuremmat kuin missään muussa vertailuryhmässä puoluekannoista asuinpaikkoihin.
Tulokset käyvät selville Turun Sanomien ja viiden muun maakuntalehden teettämässä kyselytutkimuksessa, jota varten haastateltiin 1006 suomalaista kahden viime viikon aikana.
Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan, mutta pienempien ryhmien kohdalla virhe voi olla suurempi.
Suurin osa suomalaisista näkee iskut Pride-kulkueeseen ja Setan toimistolle rikoksina muiden joukossa. Vain joka yhdeksännen mielestä iskut ovat erityisen tuomittavia, koska ne kohdistuivat seksuaalivähemmistöihin.
Maantieteellisesti kaikkein jyrkimmin iskun tuomitsevat turkulaiset ja tamperelaiset. Vähiten sympatiaa hyökkääjille puolestaan löytyi Lapista ja eniten Itä-Suomesta. Yrittäjiltä ja johtavassa asemassa olevilta sekä yli 70 000 euroa vuodessa tienaavilta irtosi myös keskivertoa enemmän ymmärrystä paraatin ja Setan toimiston kimppuun käyneille.
LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA
HARRI AHOLA