Perjantai 3. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Soili, Soila, Soile
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A
Tamperelaisen Laura Karppisen mukaan ihmisten käytös ei lakkaa hämmästyttämästä. On yksinkertaisesti tyhmää polttaa, vielä tyhmempää se on jos on raskaana, hän toteaa.

Tamperelaisen Laura Karppisen mukaan ihmisten käytös ei lakkaa hämmästyttämästä. On yksinkertaisesti tyhmää polttaa, vielä tyhmempää se on jos on raskaana, hän toteaa.

Muissa Pohjoismaissa raskausajan tupakointi ollut pitkään laskussa

Raskaana olevat tupruttelevat 1980-luvun malliin

Turun Sanomat 11.7 2010 02:40:46

Raskaudenaikainen tupakointi on vähentynyt 1980-luvulta lähtien kaikissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa. Noin 15 prosenttia suomalaisäideistä tupakoi raskauden aikana. Odottavien äitien tupakointi oli vielä 1990-luvun alussa Suomessa harvinaisempaa kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Suomessa tupakoivien osuus on kuitenkin säilynyt ennallaan tai jopa kasvanut, kun muissa Pohjoismaissa se on pitkällä aikavälillä laskenut.

Siksi suomalaisista raskaana olevista tupakoi nyt suhteellisesti useampi kuin ruotsalais- tai tanskalaisäideistä.

Norjassa raskaana olevien tupakointi on edelleen yleisempää kuin Suomessa, vaikka tupakointi on pitkään vähentynytkin. Norjalaisäideistä 19 prosenttia tupakoi odotusaikana.

Viime vuosina Norjassa synnyttäjien raskaudenaikainen tupakointi on alkanut taas yleistyä pitkän laskun jälkeen.

Tupakoivien osuus on matalin Ruotsissa, jossa synnyttäneistä seitsemän prosenttia tupakoi raskausaikanaan.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkimusprofessori Mika Gissler ei osaa sanoa syytä siihen, miksi raskaana olevien tupakointi ei valistuksesta huolimatta vähene Suomessa kuten naapurimaissa.

– Se on ihmetyttänyt meitäkin.

Gisslerin mukaan raskausajan tupakointi noudattelee samoja trendejä kuin naisten tupakointi yleensä. Naisten tupakointi on ollut muissa Pohjoismaissa vähenemään päin 1980-luvulta alkaen, mutta pysynyt Suomessa miltei ennallaan.

Kolmasosa tupakoivista naisista lopettaa tupakoinnin heti raskaaksi tultuaan. Toinen kolmasosa lopettaa sen ennen toista kolmannesta. Loput jatkavat tupakointia raskauden loppuun saakka.

LUE LISÄÄ AIHEESTA SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA

ANNA-ELINA MATILAINEN

Dokumentit (1)
Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • Ei ihmetytä..

    Mikäs ihme se on, että tupakointi on yleistä kun raskausaikana ainakin Turun neuvoloissa ollaan sitä mieltä, että ei se pieni tupruttelu mitään haittaa, mutta pisarakin alkoholia, niin olet maailman huonoin äiti.

    Minulla ihan terve järki sanoo, että jatkuva tupakointi on lapselle haitallisempaa kuin esim. joskus lasi viiniä ruuan kanssa. Kunhan ei päivittäisenä tapana ole..

    Kiinnostaisi tietää, että mistä moinen ehdottomuus alkoholiin ja välinpitämättömyys tupakointiin on tullut..

    "Kohta kuusiviikkoisen tytön isä" kirjoitti 11.7.2010 12:35

    Vastaa
  • NA

    Nikotiini on yksi pahiten addiktoivista huumausaineista. En usko että tässä on niinkään tiedon tai halun puutteesta kiinni.

    Muutenkin stressaava tilanne niin vain vaikeuttaa lopettamista. Nyt kun valtio päätti kieltää myös sähkötupakat, joissa ainakin lähes kaikki myrkyt on poistettu, ei tupakoitsijoille jätetä hirveästi vaihtoehtoja.

    "joku" kirjoitti 11.7.2010 13:43

    Vastaa
Näytä
Kerro kaverille
Kotimaa
2. syyskuuta
Kotimaa
3. syyskuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS