Perjantai 3. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Soili, Soila, Soile
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A
Hylätty varastorakennus syttyi rajuun tulipaloon Turun Puusepänkadulla.

Hylätty varastorakennus syttyi rajuun tulipaloon Turun Puusepänkadulla.

Varastorakennus tuhoutui tulipalossa – ulkona majaillut kerjäläisiä

Turun Sanomat 8.7 2010 18:51:35
(Päivitetty 8.7 2010 22:11:39)

Puinen varastorakennus tuhoutui rajussa tulipalossa Turun Puusepänkadun ja Vallihaudankadun välisellä alueella torstai-iltana. Palo syttyi noin kello 18.20, ja pelastuslaitoksen saapuessa paikalle sisätilat olivat jo ilmiliekeissä. Noin 300 neliön rakennuksen pelastaminen oli mahdotonta.

Poliisin mukaan varaston ulkopuolella on majaillut toistakymmentä bulgarialaiskerjäläistä, jotka tavoitettiin palopaikalta. He olivat liikkeellä kolmella autolla, joissa oli Bulgarian BG-kansallistunnukset. Poliisi selvittää paikalla olleiden osuutta tapahtumiin.

Raju palo oli vaarassa levitä myös lähirakennuksiin, mutta palomiehet saivat estettyä palon laajenemisen. He eivät yrittäneet sisälle varastoon, sillä palo oli ehtinyt liian pitkälle. Sammutus- ja raivaustyöt jatkuivat vielä illalla. Pelastuslaitos pitää todennäköisenä, että kukaan ei loukkaantunut palossa.


Varastorakennus on päivystävän palomestarin Marko Ahtikiven mukaan ollut viimeisen kuukauden tyhjillään. Tulipalo sai alkunsa rakennuksen rautatienpuoleisesta päädystä, mutta syttymissyystä ei vielä ole tietoa. Paikalla sammutustöissä oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

Aurajokirantaan nousi palon sytyttyä korkea ja tumma savupilvi, joka herätti ihmisten huomion. Paikalle saapuikin satoja kiinnostuneita katsojia, ja poliisi joutui eristämään alueen yleisöltä turvallisuussyistä.

Sammutustyöt katkaisivat myös Turun rautatieaseman ja sataman välisen junaliikenteen. Liikennepäällikkö Jari Lindström Rataliikennekeskuksesta kertoi, että palon takia jouduttiin perumaan kaksi junavuoroa satamaan päin ja kaksi satamasta pois.

– Tampereelta ja Helsingistä tuleville laivamatkustajille järjestettiin bussikuljetus rautatieasemalta satamaan. Sammuttajien letkut kulkivat sammutustöiden ajan radan yli, joten tilanteen keston arvioiminen oli vaikeaa.

Junayhteydet saatiin toimintakuntoon ennen puoli kymmentä illalla.

Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • Kerjäläiset

    Keräjäys peite toimintaa kaupoista varastelulle

    "urpo" kirjoitti 8.7.2010 19:52

    Vastaa
  • KERÄJÄYS

    SIIS MIKÄ ON KERÄJÄYS PEITE?

    "ESKO SAARI" kirjoitti 8.7.2010 20:41

    Vastaa
  • Kerjäläisillä auto

    ??????

    "Jasse" kirjoitti 8.7.2010 20:46

    Vastaa
Näytä
|<«123»>|
Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Kotimaa
2. syyskuuta
Kotimaa
3. syyskuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS