Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A

STTK haluaa laajan tukipaketin työpaikoille

STT 7.3 2010 10:01:25

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää vaatii laajan tuottavuusohjelman käynnistämistä työpaikoilla, kertovat Sanoman maakuntalehdet.

Mäenpään mukaan työpaikoilla pitäisi käynnistää tuottavuustalkoot, joissa käytäisiin työpaikkakohtaisesti läpi keinot, joilla tuottavuutta parannettaisiin.

Mäenpään mielestä keskeisintä olisi työhyvinvoinnin edistäminen ja työkyvyn ylläpitäminen. Esimerkiksi pureutuminen keski-ikäisten työntekijöiden työkykyyn vaikuttaviin mielenterveysongelmiin olisi osa Mäenpään ohjelmaa.

STTK:n puheenjohtaja esittää Sanoman maakuntalehtien haastattelussa, että hallitus varaisi ohjelmalle kymmenien miljoonien määrärahan jo kevään kehysbudjettiriihessä.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS