Lauantai 31. heinäkuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Helena, Elena
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A
Ruutukaappauksessa näkyy Googlen Street viewin kuvaa Turun kauppatorilta.

Ruutukaappauksessa näkyy Googlen Street viewin kuvaa Turun kauppatorilta.

Googlen palvelussa näkyvät nyt Turun kadut

Turun Sanomat 9.2 2010 12:52:20
(Päivitetty 9.2 2010 13:56:14)

Googlen tiistaina julkistamassa Street view -palvelussa on nyt tarkkoja katunäkymiä myös Turusta. Internetissä toimivassa Google Maps -karttapalvelussa on katunäkymiä koko Suomesta. Kuvat on otettu viime keväänä ja kesänä eri puolilla Suomea.

Palvelun on tarkoitus sumentaa kuvissa näkyvien ihmisten kasvot ja autojen rekisterikilvet. Palvelussa näkyvä ihminen voi pyytää kuvansa poistamista Googlelta. Näin voi tehdä kuvan yhteydessä olevan linkin kautta.

Katunäkymien tarkoituksena on helpottaa suunnistamista kaupungeissa. Googlen palvelun käyttäjät voivat suunnistaa tietyllä alueella katutasolta kuvattujen panoraamakuvien avulla.

Street View toimii sadoissa kaupungeissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Euroopassa, Australiassa ja Japanissa. Palvelu käynnistyi vuonna 2007.

Kuvia voi katsella osoitteessa http://maps.google.fi/.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS