Pankin konttorin ryöstäminen on käynyt takavuosiin verrattuna harvinaiseksi. Kuva: Poliisi
Pankkiryöstäjä pakeni keltaisella Nissanilla
STT 9.2 2010 11:38:32
Jyväskylän pankkiryöstäjä pakeni keltaisella Nissan-merkkisellä autolla. Silminnäkijöiden mukaan ryöstäjä nousi Vaajakosken taajaman keskustassa 90-luvulla valmistettuun Nissaniin jalkajousi mukanaan. Auto oli pieni ja urheilumallinen.
Äänen perusteella poliisi epäilee, että ryöstäjä oli naiseksi pukeutunut mies.
Jalkajousella aseistautunut ryöstäjä tuli Keski-Suomen Osuuspankin Vaajakosken konttoriin aamupäivällä kello 10.20. Ryöstäjä sai poliisin mukaan noin 4 000 euron saaliin. Kukaan ei loukkaantunut ryöstössä.
Ryöstäjällä oli yllään naisen vaatteet. Hänellä oli polvipituinen harmaa neuletakki, jonka reunassa oli hapsuja. Olkapäille ulottuvat hiukset olivat keskiruskeat. Hän oli naamioitunut aurinkolaseilla ja vetämällä pipon syvälle päähän. Lisäksi hänellä oli kaulaliina.