Lauantai 4. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Ansa
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A

Vanhanen patisteli ja kehui kuntia

STT 9.2 2010 04:05:21

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) patistelee kuntia tehostamaan palvelujen tuottamista. Vanhanen sanoi eduskunnassa, että kustannusten nousukierre kunnissa on katkaistava.

– Paikallisten kuntapäättäjien tulee kantaa vastuuta valtiollisten päättäjien tapaan ja etsiä uusia toimintamalleja, Vanhanen totesi valtiopäivien avauskeskustelussa.

Vanhasen mukaan kuntien, yhteistoiminta-alueiden ja maakuntien päättäjät joutuvat perusteellisesti pohtimaan sitä, tehdäänkö oikeita asioita oikeissa paikoissa ja oikeilla tavoilla.

Pääministeri myös kiitteli kunta-alalle syntynyttä palkkaratkaisua. Tapa, jolla palkkasopu syntyi, kertoo Vanhasen mielestä vastuuntunnosta.

Vanhanen lupasi, ettei hallitus aja taantumassa aloitettuja elvytystoimia liian nopeasti alas.

– Hallitus toimii ajassa ja ajoittaa toimensa niin, etteivät kasvun hauraat oraat vaurioidu.

Tukea Vanhanen lupasi erityisesti nuorten työttömyyden lieventämiseen ja vaikeuksissa oleville telakoille. Tehokkaampaa valtion tukea on luvassa myös työpaikkoja suuria määriä menettäville paikkakunnille. Lääkkeitä ongelmien estämiseksi pyritään löytämään jo ennakolta.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Kotimaa
2. syyskuuta
Kotimaa
3. syyskuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS