Lauantai 4. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Ansa
MMS
Kotimaa
Tekstikoko A A

Yle: Enemmistö odottaa eläkkeiden huononevan

STT 7.2 2010 10:52:34

Enemmistö suomalaisista uskoo Ylen mukaan, että he saavat aikanaan nykyistä eläketasoa huonomman eläkkeen. Yle on teettänyt asiasta kyselyn Taloustutkimuksella.

Kyselyssä 58 prosenttia uskoi saavansa nykytasoa pienemmän eläkkeen. Etenkin 25–49-vuotiaat olivat pessimistisiä. Keskustan kannattajat kuitenkin odottavat muita enemmän, että eläketaso paranee nykytasosta.

Kyselyssä oli 726 vastaajaa, ja sen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Eläkeasioihin ottaa kantaa myös sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston uusi ylijohtaja Outi Antila Helsingin Sanomissa. Hänen mielestään suomalaisille pitäisi säätää oikeus jatkaa työntekoa 70-vuotiaaksi.

– Se toisi kaivattua pidennystä suomalaisten keskimääräisiin työuriin, Antila sanoo haastattelussa.

Keskustelu jutusta
Näytä listana | Näytä puuna | Kommentoi juttua

  • Ruotsin malli

    Ylijohtaja Outi Antila on näköjään lukenut millaiset eläkesäännökset täällä Ruotsissa on ,mutta ei tarvitse mitään ylijohtajan titteliä kun jäljentää naapurimaan eläkesäännöt.

     

    "Supi Suomalainen" kirjoitti 8.2.2010 18:12

    Vastaa
Näytä
Kerro kaverille
Kotimaa
2. syyskuuta
Kotimaa
3. syyskuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS