Tiistai 9. helmikuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Raija, Raisa
MMS
Uutiset
Ruutukaappauksessa näkyy Googlen Street viewin kuvaa Turun kauppatorilta.

Googlen palvelussa näkyvät nyt Turun kadut

Googlen tiistaina julkistamassa Street view -palvelussa on nyt tarkkoja katunäkymiä myös Turusta. Internetissä toimivassa Google Maps -karttapalvelussa on katunäkymiä koko Suomesta. Kuvat on otettu viime keväänä ja kesänä eri puolilla Suomea.

Turun Sanomat 9.2 2010 12:52:20
(Päivitetty 9.2 2010 13:56:14) | Lisää

Ulkomaankauppa romahti historiallisen jyrkästi

Suomen ulkomaankauppa supistui viime vuonna romahdusmaisesti. Vienti ja tuonti pienenivät Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan historiallisen jyrkästi. Viennin arvo väheni tiistaina julkistettujen tietojen mukaan peräti 20,7 miljardia euroa 44,9 miljardiin.

Turun Sanomat 9.2 2010 13:51:50 | Lisää

Forum Marinum sai yli 400 000 euroa veikkausvoittovaroja

Forum Marinumin säätiölle on myönnetty 410 000 euroa veikkausvoittovaroja Forum Marinumin venehallin ja Linnankadun julkisivun peruskorjaukseen. Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on myöntänyt veikkausvoittovaroista kulttuuritilojen hankkimiseen, perustamiskustannuksiin ja peruskorjaukseen yhteensä 3,7 miljoonaa euroa.

Turun Sanomat 9.2 2010 11:32:49 | Lisää

Prosessisuunnitelmia on tehty Outotecin ja Norilsk Nickel Harjavallan kanssa. Kuva: Lehtikuva

Talvivaara tarvitsee hallituksen luvan uraanihankkeelle

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö tarvitsee valtioneuvoston luvan uraanin talteenotolle nikkelikaivoksellaan Sotkamossa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan lupahakemus perustuu ydinenergialakiin.

STT 9.2 2010 08:43:18 | Lisää

Henkilöliikennejohtaja Antti Jaatinen (toinen oik.) ja kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen vakuuttavat, ettei VR:ssä ole seisottu tumput suorina liikenneongelmien edessä. Tilanteen vuoksi perustettiin Ryhti-ryhmä, joka pui tilannetta joka aamu. Sunnuntaina kokoustetaan puhelimen välityksellä.

Myöhästelevä VR törmäsi teräsjäähän

VR:n junien täsmällisyys horjahti tänä talvena pahemmin kuin pitkään aikaan. Pakkanen ja lumi hyydyttivät junia niin, että joulukuussa kaukojunista vain 76 prosenttia saapui perille viiden minuutin sisällä aikataulusta. Tammikuussa määrä kutistui 72 prosenttiin.

Turun Sanomat 9.2 2010 02:30:35
(Päivitetty 9.2 2010 08:36:54) | Lisää

Katainen vaihtaisi pääministerin keskustan puoluekouksen jälkeen

Jyrki Katainen.

Nykyisen hallituspohjan tulisi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) mielestä jatkaa ensi vuoden kevään eduskuntavaaleihin saakka. Hän kuitenkin vaihtaisi pääministerin keskustan puoluekokouksen jälkeen. Katainen torjuu eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön(kok) hahmotelmat, että talouskriisin vuoksi hallituspohjaa laajennettaisiin ennen eduskuntavaaleja.

– Sille pitäisi olla joku peruste. Olen eri mieltä hänen kanssaan siitä, että tämä hallitus olisi estämässä talouden sopeutustoimia.

Turun Sanomat 9.2 2010 08:21:06 | Lisää

Huumepoliisien virkarikossyytteet pääosin nurin

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt pääosin syytteet huumepoliisia ravisuttaneessa virkarikosjutussa. Syyttäjät vaativat sakkoja neljälle Helsingin huumepoliisille ja yhdelle keskusrikospoliisin (KRP) poliisille.

STT 9.2 2010 14:22:12 | Lisää

Pirkko Mannolasta ja Åke Lindmanista tehdään musiikkidraama

Näyttelijä Pirkko Mannola ja näyttelijä-ohjaaja Åke Lindman nousevat musiikkidraaman päähenkilöiksi ensi kesänä Valkeakoskella. Pirkko & Åke – Vuosisadan rakkaustarina -teatterimusikaali kertoo kahden arvostetun viihdetaiteilijan yhteisen tarinan.

STT 9.2 2010 13:38:19 | Lisää

F1-talli Force India haluaa kivuta pallille

F1-talli Force India on julkistanut uuden kilpa-auton. Talli tavoittelee uudella VJM03-mallilla palkintopallisijoitusta alkavalla kaudella.

STT 9.2 2010 13:08:18 | Lisää

IS: Yksi kokaiinijutun epäillyistä on Pikku G

IS: Yksi kokaiinijutun epäillyistä on Pikku G. Kuva: Lehtikuva

Takavuosien nuorisoidolia epäillään sekaantumisesta kokaiiniin. Näin kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan musiikista ja politiikasta tunnettu Henri Vähäkainu on epäiltynä Itä-Uudenmaan poliisin tutkimassa isohkossa kokaiinijutussa.

STT ei ole tavoittanut Vähäkainua. Tutkinnanjohtaja Jussi Ojala kieltäytyy kommentoimasta epäiltyjen nimiä.

STT 9.2 2010 11:44:18 | Lisää

Pankin konttorin ryöstäminen on käynyt takavuosiin verrattuna harvinaiseksi. Kuva: Poliisi

Nainen ryösti pankin jalkajousella uhaten Jyväskylässä

Jyväskylän Vaajakosken pankkiryöstäjää ei ole vielä saatu kiinni. Kymmenien poliisimiesten tilanneorganisaatio on kuitenkin nyt purettu, ja tapausta selvitetään tavallisen rikostutkinnan keinoin.

STT 9.2 2010 11:38:32 | Lisää

Aikulla on taas uusi unelma

Aino-Kaisa Saarisen menestyksen nälkä ei ole tyydyttynyt, ja Vancouverista tekee mieli lisää mitaleita.

Neljä vuotta sitten yksi Aino-Kaisa Saarisen, 31, lapsuuden haaveista toteutui, kun hän yhdessä Virpi Kuitusen kanssa hiihti Pragelaton olympialaduilla pari-sprintin pronssia Torinon kisoissa. Mitali oli hollolalaisen ensimmäinen yleisen sarjan arvokisoista.

Ennen viime talvea hän tunnusti unelmoivansa henkilökohtaisesta MM-mitalista ja hyvän alkukauden jälkeen unelma kirkastui ja tavoitteeksi tuli maailmanmestaruus.

Turun Sanomat 9.2 2010 11:06:21 | Lisää

Janne Ahonen on niin valmis kuin vain voi olla taistelemaan olympiamitalista. Normaalimäen kisa on edessä jo ensi lauantaina.

Ahonen henkisesti kovempi kuin koskaan

Janne Ahonenon matkannut vuosikaudet niin lukuisiin mäkihypyn arvokisoihin, että uran viidennet olympiakisat menevät jo rutiinilla, vaikka panokset ovat kovat. Taas kerran Ahoselta odotetaan sitä puuttuvaa henkilökohtaista mitalia. Hyppääjä itsekään ei kiellä, etteikö tuo mitali olisi ainoa tavoite Whistlerin olympiamäissä.

Turun Sanomat 9.2 2010 11:00:57 | Lisää

Julia Tymoshenko hävisi presidentinvaalit niukasti. Kuva: Lehtikuva

Ukrainan Tymoshenko torjuu vaalien tuloksen

Ukrainan presidentinvaalit hävinnyt pääministeri Julia Tymoshenko kieltäytyy tunnustamasta toissapäiväisten vaalien tulosta. Tymoshenko aikoo viedä vaalituloksen tuomioistuimen käsiteltäväksi, kertoo ukrainalainen sanomalehti Pravda.

STT 9.2 2010 10:47:20 | Lisää

Itävaltalainen syöksylaskija Michael Walchhofer on yksi suurimpia mitalisuosikkeja Vancouverissa. Walchhofer on ammentanut oppinsa Itävallan alpeilla, mutta Tanja Poutiaisen ja Kalle Palanderin urat ovat osoitus siitä, että alavammillakin mailla voi kehittyä maailmanluokan laskijaksi.

Tuntureillakin oppii laskemaan kovaa

Alppihiihto. Jo lajin nimi sotii suomalaismenestystä vastaan. Miten maasta, jossa tuntureiksi kutsuttujen vuorenpoikasten loivat laet kurottavat korkeimmillaankin hikisesti tuhannen metrin vähähappiselle puolelle, voi ponnistaa olympialaisiin nelihenkinen joukkue? Ja kaiken lisäksi tuolta joukkueelta odotetaan ainakin yhtä mitalia.

Turun Sanomat 9.2 2010 10:38:26 | Lisää

Freestylemitali olisi jymy-yllätys

Tapio Luusua

Vaikka Suomen freestylemaajoukkue on palannut kolmista viime talviolympialaisista mitalin kanssa, lähtevät suomalaiset laskijat altavastaajina Vancouverin kumpareikkoon. Suomalainen laskija on nähty vain kuusi kertaa finaalissa maailmancupissa tällä kaudella ja parhaaksi sijoitukseksi on jäänyt Tapio Luusuan13:s sija.

Luusua, 28, voitti kumpareiden MM-hopeaa ja parikumpareiden MM-pronssia viime keväänä Japanissa, mutta pelkosenniemeläinen on ollut tällä kaudella laskunsa kanssa niin hukassa, että palasi kesken Pohjois-Amerikan kiertueen Suomeen harjoittelemaan.

Turun Sanomat 9.2 2010 10:31:27 | Lisää

Taitoluistelu on nykyisin tilastolaji

Laura Lepistö

Taitoluistelussa on jo luisteltu yhdet olympiakisat ja lukuisat muut arvokilpailut pistejärjestelmällä, jonka kehittely sai alkunsa Salt Lake Cityn olympiakisojen tuomarikohusta kahdeksan vuotta sitten. Remontti oli suuri ja nosti lajin urheilullisuuden uudelle tasolle. Nyt jokaisella liikkeellä on tarkka arvo, eivätkä tuomarit voi enää jaella hyviä sijoituksia tunnelman mukaan.

Nykyinen pistejärjestelmä on myös vertailukelpoinen kisasta toiseen – ainakin enimmäkseen. Maiden mestaruuskisoissa pisteitä usein jaetaan muita kisoja avokätisemmin, mutta muuten linja on vuosien karttuessa alkanut pitää kohtuullisen hyvin.

Turun Sanomat 9.2 2010 10:30:22 | Lisää

Eläinlääkärin päivystyksen numerosta maksullinen Turussa

Turun kaupungin eläinlääkäripäivystyksen puhelinnumero muuttuu maksulliseksi maaliskuun alussa. Päivystysnumerossa kuulee automaattisen tiedotteen, joka kertoo mistä lemmikkieläinten päivystysavun saa. Puhelinnumeroon soittaminen maksaa paikallisverkkomaksun lisäksi 50 senttiä minuutissa. Numero ei tuota Turun kaupungille voittoa, vaan rahoilla katetaan puhelinpalvelun järjestämisestä tulevat kulut.

Turun Sanomat 9.2 2010 09:11:44 | Lisää

HS: Kaikkonen sai Nuorisosäätiöltä vuodessa 42 000 euroa

Antti Kaikkonen.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) sai Nuorisosäätiöltä vuonna 2008 erilaisia palkkioita 42 000 euroa, kertoo Helsingin Sanomat. Kaikkonen toimi tuolloin säätiön, isännöintiyhtiön ja kiinteistöyhtiöiden hallituksen puheenjohtajana. Summa on kaksinkertainen Kaikkosen aikaisemmin myöntämään verrattuna. Helsingin Sanomat teki laskelman Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n raportin perusteella.

Kaikkonen itse ei hämmästynyt summan suuruutta.

Turun Sanomat 9.2 2010 08:21:08 | Lisää

EU-parlamentti hyväksyi komission Strasbourgissa

Europarlamentti on hyväksynyt uuden EU-komission äänin 488–137. Komissio aloittaa vajaan viiden vuoden toimikautensa huomenna.

STT 9.2 2010 08:15:37 | Lisää

Moni suomalaiskoti rajoittaa lasten netinkäyttöä

Lasten äidit ovat huolestuneita internetin turvallisuuteen liittyvistä seikoista. Kuva: STT / Johanna Vuonokari

Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten internetin käyttöä. Tämä käy ilmi Meidän Perhe -lehden ja Microsoftin teettämästä kyselystä.

Yleisin tapa rajoittaa nettisurffailua on sijoittaa tietokone paikkaan, jossa vanhemmat voivat valvoa sen käyttöä. Lisäksi monissa perheissä keskustellaan lapsille sopivista nettisivuista ja asetetaan aikarajat netissä vietettävälle ajalle.

STT 9.2 2010 08:06:38 | Lisää

Norjan armeijan tukikohta vaurioitui tulipalossa

Norjassa on syttynyt uhkaava tulipalo armeijan tukikohdassa. Palo tuhosi kaksi varusvarastoa ja vahingoitti asevarastoa Terningmoenin tukikohdassa Elverumin kaupungissa viime yönä.

STT 9.2 2010 08:01:18 | Lisää

Kiinaa ovat koetelleet suurjäristyksen jälkeen myös pienemmät maanjäristykset. Kuva: Lehtikuva

Järistystuhoja tutkinut kiinalaisaktivisti vankilaan

Kiina on tuominnut viideksi vuodeksi paikallisen aktivistin, joka oli selvitellyt taannoisen suurmaanjäristyksen tuhoja. Tuomio luettiin tänään.

STT 9.2 2010 07:54:58 | Lisää

Uudistus palautti ASP-säästämisen nuorten suosioon

Nuorille asuntosäästäjille tarkoitettu ASP-järjestelmä on taas suosittu. Ympäristöministeriön mukaan viime kesäkuusta joulukuuhun ASP-tilejä avattiin 13 500 kappaletta, kun niitä alkuvuoden aikana oltiin avattu vain alle tuhat.

STT 9.2 2010 03:08:31 | Lisää

Lääkäri kiistää syyllisyytensä Jacksonin kuolemaan

Michael Jacksonin lääkäri on kiistänyt oikeudessa syyllisyytensä poptähden kuolemaan. Jacksonin henkilääkärinä toiminut Conrad Murray saapui oikeuden eteen Los Angelesissa varhain tänään Suomen aikaa.

STT 9.2 2010 01:28:51 | Lisää

Wärtsilän L-tehtaan joenpuoleinen osa on vuodelta 1956 ja toimii nykyisin varastona. Se on yksi vaihtoehto Turun kaipaamaksi luovan talouden keskukseksi.

Wärtsilä on valmis myymään
jokirannan tehtaan Turulle

Wärtsilä Oyj on valmis tarvittaessa myymään Aurajokirannan teollisuuskiinteistön eli ns. L-tehtaan Turulle. Tuolloin Turku kunnostaisi sen itse kulttuurikäyttöön. L-tehdas on kuitenkin edelleen vain yksi mahdollinen sijoituspaikka luovan talouden kulttuurikeskukseksi. Ratkaisuja on tiedossa vasta maaliskuussa.

Turun Sanomat 9.2 2010 01:28:45 | Lisää

Ministeri Thorsin valeprofiili on kerännyt ystävikseen useita tunnettuja suomalaisia – ja/tai heidän valeprofiileitaan.

Astrid Thorsina esiintyvä haalii ystäviä Facebookissa

Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) henkilöllisyys varastettiin internetissä. Tapaus paljastui maanantaina, kun tieto asiasta alkoi levitä Facebookissa.

Turun Sanomat 8.2 2010 22:49:40 | Lisää

Maria Kallio (vas.) ja Yasmin Nyqvist polskivat uimapuvut päällä. He eivät kuitenkaan häiriinny alastomista uimareista.

Iskerin uimahallissa Turussa saa jatkossakin polskia nakuna

Turussa saa jatkossakin uida alasti uimahallissa. Turun uimahalli Oy suunnitteli Iskerin uimahalliinsa uimapukupakkoa, mutta suunnitelmasta luovuttiin, kun henkilökunta arveli pakon herättävän vastustusta nakuna uimaan tottuneissa.

Turun Sanomat 8.2 2010 21:53:34 | Lisää

Novan vaalirahoitus keskustalle oli laitonta

Poliisi on saanut valmiiksi vaalirahoittaja Nova Kiinteistökehitykseen liittyvän rikostutkinnan, kertoo Ylen uutiset. Poliisin mukaan vaalituen antaminen keskustalle oli laitonta, koska yhtiön taloustilanne oli huono.

Turun Sanomat 8.2 2010 21:23:46 | Lisää

Huumekuski pakeni poliisia Nousiaisissa

Henkilöauton kuljettaja ei suostunut pysähtymään poliisin kehotuksesta valtatie 8:lla Nousiaisissa kolmen aikaan maanantaina aamuyöllä. Autoa kuljettanut mies kaasutti suurella ylinopeudella kohti Mynämäkeä.

Turun Sanomat 8.2 2010 20:41:03 | Lisää

Viisi loukkaantui lievästi nokkakolarissa Raisiossa

Kolme aikuista ja kaksi lasta kuljetettiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen seitsemän jälkeen maanantai-iltana kahden henkilöauton nokkakolarista Haunistentiellä Raisiossa. Kenenkään vammat eivät olleet vakavia, ja autoissa olleet pääsivät ulos omin avuin.

Turun Sanomat 8.2 2010 20:05:10 | Lisää

Sport saa Vaasalta 60 000 euroa

Vaasan kaupunginhallitus on myöntänyt 60 000 euron lisäavustuksen jääkiekon Mestis-joukkue Sportia hallinnoivalle Hockey-Team Vaasan Sport Oy:lle, sanomalehti Pohjalainen kertoo verkkosivuillaan.

STT 8.2 2010 19:00:38 | Lisää

EU vaatii verkkopalveluja turvallisemmiksi lapsille

Vertailussa mukana olleiden palveluiden turvallisuus noudatti EU:n vaatimuksia melko hyvin. Kuva: Lehtikuva

EU patistaa sosiaalisia verkkopalveluja parantamaan alaikäisten käyttäjien turvallisuutta.

EU-komission selvityksen mukaan lasten ja teini-ikäisten nettiturvallisuudessa on edelleen parantamisen varaa, vaikka viime vuonna 20 sosiaalisten verkkosivustojen ylläpitäjää allekirjoitti EU:n turvallisemman verkostoitumisen periaatteet.

STT 8.2 2010 18:21:40 | Lisää

Turku arpoo 320 kesätyöpaikkaa nuorille

Turun kaupungin nuorille tarkoitettuja kesätyöpaikkoja voi hakea 15. helmikuuta alkaen 3. maaliskuuta kello 15.39 saakka. Paikkoja voivat hakea ne turkulaisnuoret, jotka ovat kesän alussa 16–18-vuotiaita. Viime vuoden arvonnassa voittaneet eivät voi hakea.

Turun Sanomat 8.2 2010 18:19:08 | Lisää

Salon Nokian tehtailla aloitetaan jälleen yt-neuvotelut.

Nokia vähentämässä Salosta lähes 300 työtekijää

Nokia aloittaa Salon tehtaallaan yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa enintään 285 henkilön vähennykseen. Salon tehtaan tuotannossa on nyt noin 2 200 työntekijää, eli lähtöpassit saattaa saada useampi kuin joka kymmenes.

Turun Sanomat 8.2 2010 10:55:23
(Päivitetty 8.2 2010 18:03:05) | Lisää

Turun Jukuparkiin tulee 18 liukumäkeä. Hannu Hellman kertoo, että liukumäkien kouruja aletaan kaivaa lumen alta toisiinsa yhdistettäväli näinä päivinä.

Turun Jukuparkin vesiliukumäkiä aletaan koota hankien keskellä

Iloisen värikkäät kourut pilkistelevät pinoissa lumikinosten alta Turun Impivaarassa olevalla Jukuparkin rakennustyömaalla, mutta näinä päivinä kouruista aletaan jo yhdistellä vesiliukumäkiä. – Olemme perustustöissä voiton puolella. Seuraavaksi täällä aletaan nostaa vesiliukumäkien ensimmäisiä pilareita ja tukia pystyyn, Jukupark Oy:n toimitusjohtaja Hannu Hellman kertoo.

Turun Sanomat 8.2 2010 18:01:30 | Lisää

Kelan ylityökielto voi vaikuttaa etuuksien maksuun

Kansaneläkelaitoksen toimihenkilöt lopettavat huomenna ylitöiden tekemisen. Tarkoituksena on vauhdittaa paikalleen jämähtäneitä neuvotteluja uusista työehtosopimuksista.

STT 8.2 2010 17:47:29 | Lisää

Romahtanut puukatos tappoi ukrainalaisen työmiehen

Ukrainalainen mies on saanut surmansa työpaikallaan Lohjalla Länsi-Uudellamaalla puukatoksen pudottua hänen päälleen. Pelastuslaitos sai tiedon tapahtuneesta viiveellä, sillä työkaverit eivät heti huomanneet yhden puuttuvan. Miestä ei onnistuttu elvyttämään yrityksestä huolimatta.

Turun Sanomat 8.2 2010 17:16:39 | Lisää

Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja vaihtuu yllättäen

Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja vaihtuu yllättäen. Toiminnanjohtaja Liisa Sahin, 50, työsuhde päättyi viime viikon perjantaina. Hänet oli sitä ennen vapautettu työvelvoitteesta jo kahden viikon ajan.

Turun Sanomat 8.2 2010 17:16:36 | Lisää

Maatalouskomissaari Marianne Fischer Boel esitteli luomulogon. Kuva: Lehtikuva

EU-maiden luomutuotteet saivat oman logon

EU julkisti maanantaina logon, jolla unionimaissa tuotetut esipakatut luomutuotteet pitää merkitä heinäkuun alusta alkaen.

STT 8.2 2010 16:49:59 | Lisää

Nykyisin yleisin tuomio lapsen hyväksikäytöstä on ehdollinen vankeus. Kuva: STT / Johanna Vuonokari

Lapsiasiavaltuutettu: Lasten hyväksikäytöstä ehdotonta

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kiristäisi lievimpiä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavia rangaistuksia. Tätä nykyä yleisin tuomio on ehdollinen vankeus.

STT 8.2 2010 16:02:35 | Lisää

Emilia Nyman (Maria) ja Jukka Nylund (Tony) esittävät pääosia Samppalinnan West Side Storyssa.

Samppalinnan kesäteatteri juhlii West Side Storylla

Viiden vuosikymmenen ikään ehtivä Samppalinnan kesäteatteri vaalii musikaaliperinteitä tuottamalla ensi kesän juhlanäytännöksi West Side Storyn. West Side Story on nyt sovitettu ensimmäistä kertaa ulkoilmanäyttämölle.

Turun Sanomat 8.2 2010 15:51:32 | Lisää

Turkulaismiehelle tapon yrityksestä lähes kolme vuotta vankeutta

Turun käräjäoikeus on tuominnut 46-vuotiaan turkulaismiehen kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä. Uhrille korvattavia vahingonkorvauksia miehen maksettavaksi kertyi yli 7 000 euroa, josta 5 000 euroa kivusta ja särystä, 1 000 pysyvästä kosmeettisesta haitasta ja 1 000 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Turun Sanomat 8.2 2010 15:48:54 | Lisää

Turku tukee kuutta uutta Vares-elokuvaa

Solar Films ja Turun kaupunki tuottavat yhdessä kuusi uutta Vares-elokuvaa. Turkulaisen Reijo Mäen luoman yksityisetsivä Jussi Vareksen seikkailuista kertovat elokuvat valmistuvat vuonna 2011. Niille kaavaillaan myös kansainvälistä levitystä.

STT 8.2 2010 15:40:43 | Lisää

Silja Nielsen (vas.), Petra Lehtonen, Marika Nummela, Laura Karjala ja Toni Enholm kuuluvat Raision Teatterin moniosaajiin. Treenauksen alla lukunäytelmä Emmauksen tiellä.

No, on Raisiossa teatteria!

”Onks Raisiossa teatteria?” Niin on kuulemma risteyskaupungin kulmilla ja kuppiloissa kyselty. Vaikka Harkon nurkilla ja Krookilan kieppeillä on kysymykselle toki nyökytelty, päätti Raision Teatteri nostaa nimensä kolmen vuosikymmenen juhlan kunniaksi isoin kirjaimin kulttuuritarjonnan seinälle.

Turun Sanomat 9.2 2010 01:28:41 | Lisää

Jääkiekkoturnaus pelataan Vancouver Canucksin ja Sami Salon kotihallissa GM Placessa.

Salo pääsee pian kotihalliinsa

Kun jääkiekkoilija Sami Salo siirtyy ensi tiistaina kotoaan olympiakylään, matka ei ole pituudella pilattu. – Meiltä on kotoa vartin ajomatka sinne. Perhe voi varmaan heittää minut autolla olympiakylän portille, Vancouver Canucksin jykevä piikkiöläispakki kaavailee.

Turun Sanomat 9.2 2010 01:28:55 | Lisää

Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS