Lontoo

Silja Line eksyi kultakurssilta

Lontoo | Turun Sanomat 10.8.2012 20:20 |

Silja Lehtisen johtama venekunta oli perjantaina kiinni purjehduksen parikilpailun olympiafinaalipaikassa viimeisille metreille, mutta ote lipesi harmittavimmalla hetkellä. Australia puristi Match race -välierän ratkaisuottelun lopussa ohi ja finaaliin voitoin 2–1.

Tuomaristo ehti jo näyttää sinisellä lipulla, että Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff olisivat ylittäneet parikilpailun maalilinjan ennen Australiaa, mutta lopulta Olivia Pricen tiimin paremmuudeksi mitattiin yksi sekunti.

– Ajattelin pari veneenmittaa ennen maalia, että ehdimme vielä, mutta heti maalissa näin, että he voittivat, Lehtinen sanoi.

Huikea huipennus

Jännittävämmäksi ei finaalipaikan ratkaissut ottelu olisi voinut huipentua. Viimeiseltä kääntömerkiltä neljän sekunnin johdossa lähtenyt Lehtisen venekunta oli edellä käytännössä koko ajan, mutta Australia ajoitti iskunsa oikeaan paikkaan. Maalikamerakuvan perusteella Australian pallopurje eli spinaakkeri oli loppulinjalla Suomen veneen edellä.

– Taistelu oli tiukkaa loppuun asti. Ei jäänyt paljosta kiinni, Kanerva kertoi.

Alkulohkossa Australia voitti kaikki 11 otteluaan, mukaan lukien Suomen.

Kesäkuussa maailmanmestaruuden voittanut Suomi kohtaa lauantain pronssiotteluissa Venäjän. Jekaterina Skudinan johtama Venäjän joukkue hävisi välierässään Espanjalle 1–2.

Lehtisen tiimi voitti viime vuonna Weymouthin esiolympiaregatan finaalissa juuri Skudinan trion voitoin 3–2.

Karvas tappio

Välierä typistyi paras kolmesta -kisaksi, kun tuuli tyyntyi Weymouthin lahdella olemattomaksi. Kisa keskeytyi tämän takia puoleksitoista tunniksi. Rata siirrettiin lähemmäs olympiasatamaa.

– Saimme tietää noin vartin ennen starttia, että kolmas lähtö jää välierien viimeiseksi ja ratkaisee pelin. Onneksi pääsimme kilpailemaan, sillä oli kivempi ratkaista välierä purjehtien kuin edellisen vaiheen tuloksiin palaamalla, Kanerva myönsi.

Lehtisen venekunta nostatti toiveita, kun se voitti päivän ensimmäisen ottelun varmoin ottein. Kippari Lehtinen, keskigasti Kanerva ja keulagasti Wulff hankkiutuivat lähdössä johtoon ja olivat maalissa 21 sekuntia vastustajaa edellä.

Australia kuittasi voitot 1–1:een, kun se hallitsi toista ottelua hienokseltaan lähdöstä loppuun.

Kevyttä tuulta

Tuuli oli kolmannen lähdön aikana niin kevyttä, että purjehtijat joutuivat taituroimaan kaikin keinoin saadakseen veneeseen liikettä.

– Keli oli purjehdittava, Kanerva sanoi.

Täpärä tappio maistui suomalaisille karvaalta varsinkin, kun finaalipaikkaa ei ratkaistu normaalilla paras viidestä -järjestelmällä. Purjehtimatta jääneitä välieräotteluja ei haluttu siirtää lauantaille.

Olympiapurjehdusten parhaaksi maaksi Weymouthissa nousevan Australian Match race -kippari Pricekin äimisteli tiukkaa huipennusta.

– Päivän kolmannen kilpailun muistan pitkään, Price sanoi.

TS–STT